Mökkiraksalla kaikki on edennyt erinomaisesti ja tämä vaihe on erityisen palkitseva, sillä edistys on niin huomattavaa joka viikko.
Viikot menevät tällä hetkellä kuin pikavauhtia ja ennen kuin ehti huomatakaan, on jo viikonloppu. Tässä vaiheessa on mukavaa taltioida mökkiprojektin tilanne. Kaikki etenee hyvässä myötätuulessa ja työporukkamme on hoitanut asiat mallikkaasti. Sisällä on tehty ensimmäiset edistysaskeleet, sillä lattianrunko ja tuulensuojalevyt ovat nyt asennettu.
Sisätilat alkavat selkeytyä. Tolpat osoittavat väliseinien paikat ja se auttaa hahmottamaan tilojen kokoa.
Eilen saimme kuvan työmiehiltä, sillä he olivat saaneet myös ikkunat ja ovet paikoilleen. Ulkonurkat ovat myös viimeistelty. Seuraavaksi on luvassa kattohuovan laittaminen ja sitten alkaa olla pystysporukan hommat tehty ja pääsemme siirtymään sisälle.
Mökin ulkomuoto tulee muuttumaan mustan käsittelyn myötä vielä radikaalisti, mutta jo nyt varaston mattamusta ovi ja ryhdikkäät tummat ikkunanpuitteet antavat osviittaa siitä, millainen rakennuksesta tulee valmiina.
Omalla työpöydälläni mökin osalta on kiintokalusteiden viimeistely sekä pintakäsittelypohdinnat. Ja hei, ensimmäiset sisustushankinnat ovat tehty, kotimaista suunnittelua tietenkin. Mutta palataan niihin pian. Nyt nappaamaan auringonsäteitä tuonne pihalle!
5 Kommentit
Hei, tuo katettu terassi on kyllä hyvä ratkaisu. Suomen oloissa varmasti hyvä suoja, koska ulkokalusteiden toppaukset on ainakin avoterassilta vietävä sään ja puista lentelevien lehtien ja roskien, linnunpaskojen yms. takia joka ilta suojaan. Muutenkin näyttää tosi hyvältä, jatkoa odotellessa.
Moikka Merja! Kiitos myötäelosta <3 Mökki on niin kompaktin kokoinen, että terassi tuo tarvittavaa lisätilaa. Ja tosiaan sateensuojaa ja muutakin suojaa tarvitaan, joten tuo vajaa 30 m2 tuo hyvän lisän tiloihin.
Suurella innolla odottelen täällä postausta erityisesti keittiösuunnitelmista. Omalla pikkuruisella mökkiraksalla keittiön suunnittelu on juuri ajankohtainen ja kovasti pohdituttaa, miten saada kaikki tarpeellinen mahdollisimman pieneen tilaan. Tietysti kaikenlainen mökin sisustusfiilistely kiinnostaa myös. Meillä on mökin sisäpinnat käsitelty öljyvahalla ja olemme olleet tyytyväisiä valintaan, kaunis himmeä pinta.
Voisitko postata kokonaisbudjetin kun selviää, oma talviasuttava mökki haaveissa täälläkin 🙂
Moikka Annastiina! Raha-asoissa vaikuttaa niin moni seikka, että en usko että meidän budjetin tarkka avaaminen auttaisi sinua. Mutta hyvä nyrkkisääntöä on hirsipaketin hinta x 3. Meillä oli aika kalliit maatyöt ja niitä tehdään edelleen (esim. hiekkarantaa yms). Myös kunnallistekniikka on meillä kaukana, joten meille tulee premium-tason aurinkosähköt ja olemme tehneet viime syksynä kaivon. Kuitenkin meidän mökki on ihan mökki, eli ulkohuussi jne. Talvella emme tule siellä viettämään säännöllisesti aikaa, vaan mökkikausi on huhti-lokakuu.