Kuukausi takaperin myin tavaroita ja vaatteita kirpputorilla. Luovuin isosta määrästä ”sitten kun” ja ”ehkä jos” – tyyppisestä omaisuudesta, annoin mennä sellaisten asioiden, joita en (aktiivisesti) käytä tai tarvitse. Kahden viikon myynnillä kassaan kilahti rahaa kuusisataa euroa. Tuli hyvä ja keveä mieli – näin paljon meille turhaa tavaraa pääsi kiertoon uusiin koteihin ja sain urakasta kelpo palkankin!
Samalla päätin, että ostaisin kirppisrahoilla jotain erityisen kivaa, sellaista josta olen pidempään haaveillut. Mielessäni pyörivät muutamat sisustusunelmat kesämökille.
Kirppisrahoilla päätin toteuttaa sisustusunelman.
Twiggy-sohvapöytää olen ihaillut siitä saakka, kun näin sen Seinäjoen Asuntomessuilla vuonna 2016 Ulla Koskisen sisustussuunnittelmassa Koskela-talossa. Kotimainen Woodotes on tuttu brändi, meillä on telkkarihuoneessa heidän paperinarumattonsa ja muutenkin olen seurannut heidän kehitystään. Sain some-alennuksen pöydästä, joten kirppisrahoista jäi vielä vähän pohjakassaa toiseenkin mökin sisustusunelmaan.
Olen myös pitkään pohtinut, että Nikarin December Xl-tuoli tarvitsisi kaverin, siis jonkin muun puisen elementin olohuoneeseen. Nämä kaksi kotimaista kaunotarta taitavat tulla aika hyvin juttuun. Olohuoneen sisustuselementit ovat nyt Louis Poulsenin AJ-valaisinta lukuunottamatta suomalaista suunnittelua.
Kirsikanoksat odottelevat aukeamistaan sohvapöydällä ja muutenkin täällä virittäydytään viikonlopun tunnelmiin tapahtumarikkaan viikon jälkeen. Luvassa on myös pieni talviloma lasten kanssa, vaikka en koko viikkoa nyt voikaan pitää, niin pidennetty viikonloppu on oikein passeli juuri nyt.
Niin, tosiaan pitäisi malttaa viedä Twiggy mökille. Mutta sen valmistumista odotellessa, saan nauttia siitä kotona! Ja voinhan jatkossakin tuoda sen vaikka talveksi kaupunkiin.
Iloista ja levollista viikonloppua sopivassa suhteessa!
12 Kommentit
Heippa, mistä noita kirsikanoksia saa ostettua? Voi että miten hyvä tuotto kirppikseltä 😊 Kunpa saisi itsekin aikaiseksi.. Nimenomaan tuo keveä mieli olisi vähintään yhtä ihana asia kun rahatuotto siitä, että itselle ylimääräinen ja joutava tavara menee pois ja kaiken lisäksi ilahduttaa uutta omistajaa jossain!
Moi Jaana! Ostin oksat ihan Prismasta, toivottavasti sinäkin löydät omasi. Ja tosiaan kaksi viikkoa pidin pöytää olin todella tyytyväinen tuottoon. Sai hyvillä mielin toteuttaa tuon unelman 🙂 Mukavaa viikonloppua!
Mulla oli sama urakka. 6 banaanilaatikollista vein kirppikselle ja 2 vkoa myin. Ihan yhtä koville tuloille en päässyt, rahaa saan käteen reilu 30 euroa .
Kauppa se on, mikä kannattaa.
Olen harrastanut Konmaria enemmän ja vähemmän tiiviisti n 4 vuotta.
Pelkästään viime vuonna meiltä lähti yli 1000 tavaraa.
Se, mikä nyt lähti, on niitä, mitkä löytyivät perimmäisen nurkan uumenista tai kellarin kolosta. Vaikka työhön nähden saldo on surkea, myös tämä opettaa miten tavaran arvo tippuu. Jos ostat jotain ihan kivaa 100 eurolla ja parin vuoden päästä haluat luopua, eipä siitä välttämättä juuri mitään saa. Tunnen itseni ja yritän ostaa niin, että on käytössä ainakin 10 vuotta.
Täälläkin rahat on jo tuhlattu. Olemme lomamatkalla Israelissa ja summalla sai yhden yöpyminisen. Hyvin sijoitettu raha.
Hei Omppu! Kirpparissa on kyllä aina kova työ. Itse vien perusvaatetta kiertoon SPR:lle ja Hopelle, mutta nyt kirppisellä myin vähän arvokkaampia asioita, sillä tuo tulokin oli vähän isompi. Toki oli sielläkin joukossa ihan perustavaraakin. Tärkeitä on saada kaappiin tilaa ja järjestystä. 1000 taravan vähennyt on kyllä aivan mahtava! Ja hienosti olette käyttäneet rahat elämyksiin <3 Ihanaa lomaa!
Ihana ja mikä summa rahaa! Voi kun joskus saisi aikaiseksi itsekkin, helpommalla pääsee kun vie lähtyskirppuun, mutta kun köyhälle kelpaisi itselleenkin raha välillä. Tuo pöytä on ihana, oon monesti miettinyt itsekkin sen hankkimista mutta ehkä joskus <3 Postaus toiveeksi muuten heittäisin ilmoille keittiön pöydästä kokemusta nyt kun se on käytössä ollut.
Twiggy on kaunis. Meillä myös olohuoneessa. Täällä kirppari on suunnitteluasteella, kun siinä on aika homma. Täytyy vaan kevään korvalla siirtyä toteutukseen.
Hei Kerttu,
koska olen mökillekin ostanut vain kauniita ja mieleisiä asioita, kiikutan niitä välillä edestakaisin kaupunkikodin ja mökin välillä.
Mökille hankkimani punaiset Teeman astiat tulivat Joulun aikaan kaupunkiin. Ruosteenpunaiset tekstiilit tulivat kaupunkiin, kun mökin tekstiilit vaihtuivat sini-harmaa sävyisiin. Vaihtelua molempiin kohteisiin saa kivasti ilman, että ostaa mitään uutta.
Hei,
Kiitos kivasta ja inspiroivasta blogista! Hieno ja palkitseva saavutus tuo karsiminen.
Silmäni osui kuvissa näkyvään himmeänroosaan(?) vilttiin, osaatko kertoa mistä se on hankittu kun juuri tuollainen on etsinnässä??
T.Heidi
Moikka Heidi! Kiitos kauniista sanoista! Torkkupeite on H&M Homesta 🙂
Hei Kerttu,
Mistä on tuo sinun ihana sohva? 😍
Terveisin,
Nora
Hei, se on HT Collectionin Como. Meillä on kahdet päälliset, nuo helmalliset ja sitten tämä: https://www.modernistikodikas.fi/sisustus/meidan-uusi-sohva-ht-collection-como/
Hello, I love your blog! Where is your coffee table from? Thanks! Shannon