Helppo maalausprojekti – tytön huoneen uusi ilme

by Kerttu

Kaupallinen yhteistyö: Kodin Terra Jyväskylä

Saimme vihdoin ja viimein toteutettua 9-vuotiaan tyttäremme hartaan toiveen eli hänen huoneensa seinän maalauksen. Myönnän, että olin luvannut maalausprojektin jo aikaa sitten, mutta jostain syystä pikkuhomma paisui mielessäni kunnon ponnistukseksi.

Mutta mitä ihmettä, kuinka vain vaihtamalla yhden seinän sävyä voi tuntua siltä, että koko huone sai lisää tilaa!

Tytär oli valinnut huoneeseensa pinkin seinän kaksivuotiaana eli silloin, kun taloa rakennettiin. Vuodet ovat kuluneet, lapsi kasvanut ja mieltymykset muuttuneet. Vaaleanpunainen aikakausi paketoitiin lopullisesti reilu vuosi sitten, kun myin pieneksi käyneet Disney-prinsessamekot. Tästä ajanjaksosta muistoksi jäi Frozenin myötä muuttunut lempiväri.

Menimme tyttären kanssa Kodin Terran Jyväskylän myymälään. Vein hänet Tikkurilan maalikarttojen luokse ja sanoin, että valitse vapaasti. Olen sitä mieltä, että lapsi saa vaikuttaa oman huoneensa sisustamiseen, se on yksi osa itseilmaisua ja oman tyylin löytämistä. Toistaiseksi tytön kanssa maut kohtaavat hyvin.

Lapsi saa vaikuttaa oman huoneensa sisustamiseen, se on yksi osa itseilmaisua ja oman tyylin löytämistä.

Tiesin työn haaveilevan turkoosista seinästä, joten ajatukset kohdistuivat vaaleansinisen ja vihreiden sävymaailmoihin. Hyvin pian joukosta löytyi suosikki eli Tikkurilan sävy X370 tiffany.

Myyjän sekoittaessa maalia kumpaakin hymyilytti. Jo sävylapusta huomasin, että valittu väri on raikas, kaunis ja sopii mainiosti kasvavan tytön  huoneeseen.

Ostimme Jyväskylän Kodin Terrasta kaiken tarvittavan; pari maalaustelaa, pikkupensselit, suojauspaperit ja maalarinteipin. Edellisestä maalausprojektista oli jo vieränyt hetkinen, joten tarkistin myyjältä, että onhan meillä nyt kaikki.

 

Ja kaikki oli.

Koska kyseessä on lapsen huone ja hänen valitsemansa sävy, myös varsinainen maalaushomma hoidettiin yhdessä.

Tunnelma oli varsin tiivis, kun koko nelihenkinen perhe hääräsimme yhden seinän kimpussa. Emme poistaneet listoja, vaan suojasimme listat ja pistorasian maalarin teipillä. Lattialle levitimme suojapahvin, sillä tällä kokoonpanolla on roisketakuu! Ennen maalausta pyyhin seinän puhtaaksi.

Kolmevuotias poikamme alkoi sutia seinää pensselillä, tytär tarttui telaan ja mies toiseen. Mielenkiinto projektia kohtaan hiipui onneksi ikäjärjestyksessä niin, että poikanen siirtyi muihin puuhiin ensimmäisenä. Viimeisenä mohikaanina paikalla oli mieheni, joka piti huolta toisen kerroksen tasaisuudesta.

Kirkas pinkki peittyi täydellisesti kahdella maalikerroksella. Lopputulos on raikas ja viihtyisä, ihan kuin huone olisi saanyt samalla pari lisäneliötä!

Ehdottomasti parasta tässä pienessä pintaremontissa oli se, että tytär sai vaikuttaa kaikkiin vaiheisiin. Hän oli todella iloinen ja ylpeä uudistuneesta huoneestaan. Ja eihän sitä opi tekemään, ellei pääse kokeilemaan.

Yhden seinän maalaus on ekologinen ja edullinen tapa päivittää kodin ilmettä. Huoneeseen ei tehty mitään uusia hankintoja. Kevyemmän ilmeen luomiseksi poistin toisen verhon ja siirsin työpöydän osaksi parven alle. Kirjahyllyn siirsin tikkaiden viereen parven alle ja otin parvea vastakkaiselta seinältä pois vanhat taulut.

Ilme muuttui, vaikka huoneeseen ei tehty mitään uusia hankintoja.

Viime syksynä tehdyn tavaroiden läpikäymisen ja suuren liukuovikaapiston ansiosta tavarat saatiin hyvin järjestykseen. Uudistuksen myötä myös tyttären oma halu pitää huonetta kunnossa on noussut uudelle tasolle.

Maalia jäi hieman ja jäin miettimään, maalaisinko samalla sävyllä vastakkaiselle seinälle pitkän tauluhyllyn. Sen päälle voisi laittaa lempparikuvia kehyksissä ja muita pieniä aarteita.

Niin se menee, että kun pienelle pintaremontille antaa pikkusormen, alkaa himoitsemaan lisää… Mutta vain siksi, että muistaa taas, kuinka helppoa se onkaan!

Nyt on loistava sauma tulla toteuttamaan pieniä tai isompia pintaremonttihaaveita Kodin Terraan. Jyväskylässä vietetään 22.-24.2. kymmenvuotissynttäreitä ja myymälä on täynnä hyviä tarjouksia.

Olen paikalla Jyväskylän Kodin Terran myymälässä lauantaina 23.2.  Silloin juttelen myymälän asiantuntijoiden kanssa eri  aiheista; klo 11 pintamateriaaleista ja siitä, mikä on nyt in. Klo 12 on vuorossa pihan ja puutarhan uudet tuulet ja vinkit ja klo 13 sukelletaan sisustuksen maailmaan ja sen trendeihin. Tule moikkaamaan!

Otetaan vielä katsaus muutokseen, mitä pidät?

Näin viikonloppuna kun saa nauttia luonnonvaloisasta kodista, voi napata itselleen hetken ja tuijotella seiniä. Jos joku kysyy, mitä ihmettä teet, niin vastaa vain, että kodin ja asukkaiden piristämisen strategista suunnittelua.

Ensi kerralla siirryn itse tuumasta toimeen paljon rivakammin!

Saatat pitää myös

13 Kommentit

Jm helmikuu 17, 2019 - 7:21 am

Todella kaunis ja raikas uudistus! Meilläkin lastenhuoneiden maalausprojekti on ollut to ei listalla jo pari vuotta, jospa tänä keväänä ottaisi härkää sarvista ja kiinni pensselistä ja hoitaisi homman!

Reply
Kerttu helmikuu 17, 2019 - 8:45 pm

Hei JM! Kiitos paljon, minustakin kokonaisuudesta tuli todella kiva ja pääasia tietenkin, että huoneen omistaja tykkää. Ja suosittelen tosiaankin tarttumaan tuumasta toimeen, aloittaminen on ehdottomasti hankalinta, itse työ menee sutjakkaan 🙂

Reply
SatuKoon helmikuu 17, 2019 - 7:48 am

Vau, miten huoneen ilme raikastui ja näyttää kuvissakin, kuin huoneeseen olisi ilmestynyt lisää neliöitä. Tuo maalisävy on todella kaunis. Ja Instan puolelta videoita katsoessa tuli hyvä mieli, kun tyttärenne oli niin innoissaan maalausprojektista 🙂

Reply
Kerttu helmikuu 17, 2019 - 8:46 pm

Heippa! Kiitos paljon, tämä oli kiva ja opettavainen projekti myös lapsille. Tyttönen oli kyllä tosi iloinen, kun sai ihan itse valita sävyn ja näki lopulta, miten kaunis se on seinällä <3

Reply
Päivi helmikuu 17, 2019 - 12:11 pm

Kaunis pirtsakka sävy <3 ja onnistunut lopputulos. Ihanan selkeä ja raikas huone, varmasti tuossa värissä viihtyy pitkään 🙂

Reply
Kerttu helmikuu 17, 2019 - 8:46 pm

Kiitoksia Päivi! Tosiaan pari vuotta voisi tällä sävyllä mennä, mutta eihän tuo ole iso homma maalata, jos mieli muuttuu aikaisemmin 🙂 Iloa uuteen viikkoon!

Reply
Marjo helmikuu 17, 2019 - 7:51 pm

Todella onnistunut muutos! Saako kysyä, mistä tuo työpöytä on? Meillä on lapsella sama sänky, ja nyt alkaisi olla tarve kunnon työpöydälle.

Reply
Kerttu helmikuu 17, 2019 - 8:47 pm

Hei Marjo! Kiitos paljon kehuista! Pöytä on Muuramen Kolmonen lipasto ja siihen yhdistettynä L-taso, tosi kiva!

Reply
Tarja helmikuu 17, 2019 - 7:58 pm

Upea muutos ja ihana yhdessätekemisenmeininki! Mistä tuo parvisänky on hankittu? Vois oöla sopiva meidän pojan huoneeseen.

Reply
Kerttu helmikuu 17, 2019 - 8:48 pm

Kiitos Tarja! Oli kyllä tosi kiva ottaa lapset mukaan. Ja onneksi mies sai sitten kuitenkin yksi viimeistellä homman, niin on tasainen tuo lopputulos 🙂 Parvisänky on kotimaisen AVA Roomin.

Reply
Sanna P. helmikuu 18, 2019 - 10:02 am

Hieno värisilmä tyttärellä, kauniin sävyn hän valitsi! Olen samaa mieltä, että huone näyttää nyt isommalta. Jännä juttu! Kivaa alkanutta viikkoa 🙂

Reply
Meri helmikuu 19, 2019 - 11:04 am

Kivan kuuloinen perheprojekti,en olisi varmaan uskaltautunut vielä antamaan meidän kolmivuotiaalle pensseliä käteen mutta ehkä pitäisikin:) remonttigeenejä ei tosin varmasti ole päässyt periytymään kummaltakaan puolelta…Paljon teidän lasten huoneissa on neliöitä? Oletteko kokeneet että ovat riittävän kokoiset?Valoisaa kevättä!

Reply
Helena helmikuu 19, 2019 - 2:25 pm

Hei, kaunis on huone ja rauhallinen sävy. Meilläkin yksi lastenhuone tuolla sävyllä. Nyt tämä lapsi muuttaa jo kotoa pois, mutta väri saa jäädä! Huone saa uuden ilmeen kirjastohuoneena, mihin rauhallinen vihreä sopii myös. Ihanaa ja puuhakasta kevättä. Blogiasi on kiva lukea 🙂

Reply

Jätä kommentti