Eteisessa sulassa sekasotkussa ballerinat, lenkkarit ja kumisaappaat. Koskaan kun ei tiedä, sataako vai paistaako seuraavan ulkoilun aikaan, joten kaikenlainen kaappiinjärjestely lienee yliarvostettua. Peiliovessa kiiltävät pienet sormenjärjet, kaapista kaivellaan millon hellehatua ja milloin kaulahuivia. Tänä aamuna pitää olla juuri se vaalenasininen huivi joka on kaverillakin – ja tietysti hukassa. Varmuuden vuoksi tyhjennetään pari koria etsiskellessä sitä oikeaa. Eilinen kaunis auringonpaiste houkutteli hilpaisemaan nurmikolle paljain varpain, ei se ole kesä eikä mikään jos ei saa tuntea ruohikkoa varpaidenvälissä. Koon 28 likaiset jalanjäljet kulkevat eteisen läpi olohuoneeseen ja keittiöön: ”äiti, mä käyn nopeasti hakemassa sisältä jotain”.

Äiti, joka yleensä onnellisena järjestelee tyynyjä ja pienesineitä olohuoneessa, on siitä hommasta aivan lomalla. Vapaan hetken koittaessa hän miettii kuumeisesti, taltuttaisiko kodinkoitohuoneen pyykkikaaoksen vai kitkisi ohdakkeet taloa rajaavasta rinteestä. Kodinhoitohuoneen oven saa onneksi suljettua ja löytyväthän ne puhtaat pyykit sieltä tasoilta epämääräisistä kasoistakin. Rikkaruohoja joutuu katselemaan naapuritkin, hän tuumaa ja vetää pihakengät jalkaan. Varaston arkistoinijärjestelmä on pettänyt ja tarvittavien lapioiden, koukkujen ja kippojen löytymiseen tarvittaisiin vapaaehtoinen etsintäpalvelu. Kun kamat on vihdoin kasassa, taivas aukeaa armottomaan sateeseen. Äiti päättää keittää kahvit.

Esikoisen huoneessa tavaramäärä ei meinaa pysyä aisoissa. Mitään ei saisi heittää pois, koska lapsen mielestä jokaiseen tavaraan liittyy muistoja. ”Mutta ei elämässä voi säilyttää jokaista rikkinäistä sukkaakin”, vakuuttelen, mutta viisivuotiaan mielen muuttaminen on yhtä helppoa kuin edullisen designlöydön tekeminen kirpputorilta. Huhu hertoo, että joku on joskus onnistunut.

Kuopuksen huoneeseen on laadittu hienot sisustussuunnitelmat, joiden toteuttaminen on jäänyt niiden pyykkivuorten ja rikkaruohojen alle. Vai ovatkohan sittenkin terassikahvit vetäneet pidemmän korren? Kaapeista löytyy viiden vuoden tärkeät paperit, jotka pitäisi ajatuksella käydä läpi ja arkistoida. Jotenkin tuossa askareessa on vahva syksyhomman kaiku, kuka sitä kesäänsä viettäisi kaapeissa vapaaehtoisesti?

Onneksi kesää kun ei katsota  vain kalenterista, vaan se on mielentila. Jos lomalla ollaan enemmän kotona, sinne syntyy myös enemmän sotkua, jota elämänjäljiksikin kutsutaan. Kun laitetaan viisi kertaa päivässä pöperöä pöytään ja samanverran pois, ihan jokaisella aterialla ei ole pioneita solmittuna pellavaisiin lautasliinoihin. Äiti voi helposti täystyöllistää itsensä ruuanlaiton, siivouksen ja pyykkäyksen pyhässä kolmiossa. Kun syyslukukauden alussa opettaja pyytää lapsia kirjoittamaan aineen aiheesta kesäloma, harva muistelee siistejä pyykkipinoja tai kiiltäviä ikkunoita. Ehkä äidinkin pitäisi juoksennellä vähän liian pitkäksi venähtäneellä kesänurmella avojaloin kesäsateessa ja tehdä vatsalihastreeni nauramalla. Jos siltä tuntuu, sisustamiseksi riittää tienvarrelta poimittu kimppu luonnonkukkia. Tai sitten ne kukatkin voi jättää sinne tienvarteen ja katsella niitä vain mennessään. Kesannolla on hyvä olla.

Joskus vähän sinnepäin on ihan täydellistä.

Rentoa kesämieltä toivotellen <3