Hyvän kesän (ja mansikkakakun) resepti

by Kerttu

Täällä uusi viikko on käynnistynyt varsin erityisissä merkeissä, sillä se on loma nyt! Äitiyslomalainen arvostaa maasta kuuhun ja takaisin puolison lomaa ja täytyypä sanoa, että olemme todella onnekkaita täällä Suomessa isyyslomasysteemistä. Onhan se aika hienoa, että yhteiskunta mahdollistaa isien kotona olon lapsen syntymän jälkeen jopa yhdeksän viikon ajaksi.
mansikkakakku-1-2

Vauvamme nukkuu öisin ihan mahdottoman hyvin, mutta päivällä unet ovat vähän tuurista kiinni. Niinpä iloitsen paitsi ylimääräisestä käsiparista myös seurasta.  Mikähän siinä onkin että isi saa pojalta ne parhaat hymyt 🙂

mansikkakakku-1-3

Loma käynnistyi varsinaisella kesäklassikolla eli mansikkakermakakulla, joka nautittiin tietysti omalla terassilla. Tein vähän tuollaisen “naked cake”-version eli jätin kakkupohjat reilusti näkymään. Kakusta ei tullut mikään kauneuskilpailuvalio, mutta onneksi maku oli kohdillaan ja sehän ratkaisee! Ensi kerralla yritän leikata tasapaksummat siivut kakkupohjasta ja levitän sisälle hieman enemmän täytettä.

mansikkakakku-1-4

Ja kuten blogini linjaan kuuluu, voi tämänkin reseptin otsikkoon sijoittaa sanan “helppo” 😉 Alkuperäinen resepti on Kodinkuvalehdestä, mutta tuunasin sitä hieman.

MANSIKKAKAKKU

Sokerikakkupohja
4 munaa
1½ dl sokeria
1½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
voita tai margariinia ja korppujauhoja vuoan voiteluun

Kostutus
n. 1-2 dl maitoa

Täyte ja koristelu
1 l (noin 500 g) mansikoita
4 dl kuohukermaa
1 prk (125 g) maitorahkaa
½ dl sokeria
noin puoli levyä Fazerin sinistä suklaata

mansikkakakku-1-6

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota noin 24-senttinen vuoka. Vaahdota munat ja sokerit paksuhkoksi seokseksi.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi vaahtoon. Kääntele varovasti tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Anna vetäytyä noin 15 minuuttia vuoassa ja kumoa.

3. Perkaa ja viipaloi mansikat. Vatkaa kerma, lisää rahka ja sokeri. Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan sahalaitaisella veitsellä.  Aseta alin pohja kakkuvadille ja kostuta maidolla. Levitä pohjalle kolmasosa mansikan viipaleista ja näiden päälle kermarahkaa. Nosta päälle toinen levy, kostuta se ja täytä. Nosta kolmas levy päälle ja kostuta hyvin.

4. Levitä loppu rahkakermaseos kakun päälle ja ripottele pinnalle reilusti mansikkasiivuja.

5. Sulata suklaa miedolla lämmöllä kattilassa ja lorauta joukkoon pikkuisen maitoa. Sekoita koko ajan. Maidon määrällä voit vaikuttaa siihen, kuinka juoksevaa suklaasta tulee. Kaada sulanut suklaa pieneen muovipussiin ja leikkaa kulmaan pieni reikä. Levitä suklaa kakun päälle.

6. Anna kakun vetäytyä pari tuntia jääkaapissa ennen tarjoilua.

mansikkakakku-1-7

Ja sitten vain pöytään! (Tiedän, liina on ryppyinen, koska en ole jaksanut sitä silittää. Tosin nyt se on myös mansikassa ja kermavaahdossa tyttäreni paikan kohdalta, joten pyykkiin joutaa. Olen salaa iloinen, että en alkanut silityspuuhiin, ei se katsokaas ole niin justiinsa.)

mansikkakakku-1-8

Tänään olen pohtinut paljon sitä, mitä odotan tältä kesältä. Ihan liikaa ei kannata suunnitella ja aikaa pitää olla ihan vain olemiseen ja hetkessä elämiseen. Pienen vauvan kanssa kaikenlainen reissaaminen on astetta hankalampaa, sillä automatkailu ei ole poikamme suosikkipuuhaa. Toki tehdään reissuja ja irtaudutaan kotoa aina Espanjaan ja Ranskaan asti, mutta myös nautitaan päivistä, jolloin ei tarvitse autoa käynnistää.

mansikkakakku-1-9

Tytär lienee onnellinen, kun pääsee uimarannalle ja lähimetsään. Myös omassa pihassa voi hyvin retkeillä. Kirjoittaessani tätä juttua poika vetelee sikeitä vaunussa ja mies lepuuttaa silmäluomiaan terassin sohvalla, ehkä tässä on sellaisia rennon elämän elementtejä, joista itsekin voisi ottaa oppia. Itse suuntaan ihan kohta ystävän kanssa lenkkipolulle, ihan ilmaista ja aikataulutonta kesätekemistä sekin!

mansikkakakku-1-5

Minulla on blogin luonnoksissa toivepostaus kotikaupunkini “must see” -kohteista ja tällä viikolla nappaan kameran kainaloon ja lähden leikkimään turistia Jyväskylän keskustaan. Uskoisinpa, että jokaisella meillä on omassa kotikaupungissa tarjolla elämyksiä, mielenkiintoisia putiikkeja ja silmänruokaa. Pitää vain lähteä avoimin mielin ja kiirettä liikenteeseen.

mansikkakakku-1

Hyvän kesän reseptiin kuuluu rakkaita ihmisiä, tuoreita makuja, uusia maisemia, aurinkoa, sadekuuroja, suukkoja ja halauksia, muutama eksyminen, matkailua, kotoilua, joutilaisuutta, pihahommia, pyöräretkiä, juoksulenkkejä, juhlia, laiskottelua, herkuttelua, liian myöhään valvottuja iltoja, hyvin nukuttuja öitä, naurua, hulmuavia kesämekkoja ja muutama pala liikaa mansikkakakkua 🙂

Millainen on sinun kesäreseptisi? 

Ps.  Voit seurata blogiani Bloglovinissa / Facebookissa / Instagramissa Twitterissä / Pinterestissä.

Saatat pitää myös

5 Kommentit

Marja kesäkuu 22, 2015 - 10:02 pm

Kylläpä näyttää herkulliselta. Kiva, kun laitoit reseptin mukaan. Hyvää lomaa koko perheelle!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas kesäkuu 22, 2015 - 10:51 pm

Tämä oli herkullinen kakku, yksinkertaiset raaka-aineet toimivat 🙂 Kiitokset Marja!

Reply
Viivi / Valkoinen Soihtu kesäkuu 23, 2015 - 9:57 am

Molemmat reseptit, kakku- sekä kesäresepti, kuulostavat täydellisiltä<3 Täytyisipä itsekin väsätä kesän ensimmäinen mansikkakakku! Nam!

Ihanaa ja aurinkoista lomaa koko teidän perheelle!

Reply
Suvi kesäkuu 23, 2015 - 11:17 pm

Mulla on tapana suunnitella kesäloma kohtuullisen tarkasti. Pelkään, että ilman suunnitelmia se livahtaa sormien lävitse. Kun suunnittelee ja selvittelee menoja ja matkoja etukäteen, on pedannut hyvät lähtökohdat lomaan. Tietty luppopäiviäkin pitää olla, ja silloin tehdään jotain tai ollaan tekemättä mitään. Pöytäliinasta vielä: ajattelin heti, että onpa kaunis liina. Ei käynyt edes mielessä, että olisi pitänyt olla silitetty.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas kesäkuu 26, 2015 - 9:08 pm

Totta, sopiva suunnittelu pitää huolta siitä, että loma ei vain häviä huomaamatta 🙂 Blogatessa sitä on tullut vähän ylivarovaiseksi jossain asioissa, tuollaisesta ryppyisestä pöytäliinasta kun niin usein saa palautetta. Vaikka en sisusta blogia vaan kotia varten 🙂

Reply

Jätä kommentti