Lapsi lukee innoissaan lelukuvastoa ja ympyröi lehdesta tavaroita: ”äiti, haluan tuon ja tuon ja tuon. Toivotaan ne joulupukilta”. Äiti katsoo lastaan ja tuntee kurkkua kuristavan: ”Sovitaanko, että saat toivoa yhden lahjan?”. Pienet sormet eivät käännä enää uusia sivuja vaan silmät katsovat äitiä ihmeissään. ”Miksi minä saan toivoa vaan yhden lahjan, kun kaverit toivovat monta? Miksi joulupukki tuo minulle vain yhden paketin?”. Äiti puristaa silmät kiinni pidättääkseen kyyneliä. Auto ei mennyt katsastuksesta läpi ja hyllyn päällä odottaa nippu laskuja.. 

Mitä jos joulu aiheuttaa enemmän huolta ja surua, kuin iloa ja onnea? Suomessa elää köyhyysrajan alapuolella yli 130 000 lasta. Se tarkoittaa sitä, että kymmenissä tuhansissa kodeissa ei ole varaa jouluruokiin tai -lahjoihin ilman ulkopuolista tukea. Määrä on valtava.

Jokainen toivoo, että joulu on ilon ja onnen juhla, jossa rakkaat saavat viettää aika yhdessä. Samaan aikaan joulut ovat täynnä tunteita ja odotuksia. Kun mietin asioita, jotka tekevät joulusta joulun, mieleen tulee aineettomia asioita; rauhaa, yhdessä oloa ja harmoniaa. Asioita, joita ei rahalla saa. Kuitenkin yhtä lailla jouluun kuuluvat herkut ja lahjat. Asioita, joita saa rahalla.

Lapsuuden jouluihin palaan muistojen ja valokuvien kautta. Ei meillä mitään yltäkylläistä ollut, mutta mitään oleellista ei puuttunut. Muistan myös kateudentunteita siitä, että sisko sai mukamas kivempia lahjoja. Mutta päällimmäinen tunne on ollut ilo ja kuplivan ihana jännitys.  Aikuistuttuani koin pienen joulukriisin. Jostain syystä se taika, jota lapsena aattoihin liittyi karisi ja pyhäpäivät tuntuivat pitkiltä pakkopysähdyksiltä. Kivaahan se oli edelleen viettää aikaa perheen kesken ja nuorempien sisaruksien riemu kosketti, mutta se jokin puuttui.

Kun tytär syntyi, joulut saivat uuden merkityksen. Nyt kun katson kuusivuotiaan tyttäreni joulunodotusta, sydämeni täyttyy ilosta. Hän kirjoittaa harakanvarpaillaan joulutoivelistaa, jammailee joululauluja tonttulakki päässään, leipoo pipareita ja etsii piilotettuja lahjoja kaapeista. Hän pyytää uudelleen ja uudelleen: ”äiti, jutellaan siitä joulusta!”.

Olen ymmärtänyt sydänjuuriani myöten mitä tarkoittaa, että joulu on lasten juhla.
Joulu on kaikkien lasten juhla. 

Meitä on joukko naisia, jotka jaoimme saman huolen siitä, että joulu ei ole kaikille lapsille juhla.  On perheitä, jossa pohditaan tavallisenakin arkiviikkona, kuinka rahat riittävät ruokaan. Silloin joulun tekeminen voi tuntua taakalta. Mitä isompi lapsi, sen enemmän hän ymmärtää jäävänsä jostain paitsi. Lahjojen ei pitäisi olla kilpavarustelua, mutta harvassa taitaa olla se koulu, jonka pihalla ei uudenvuoden jälkeen kerrata mitä paketeista paljastuikaan. Lasten surun myötä voi yrittää samaistua vanhempian tuskaan. Olisi halua tehdä joulua, mutta voimavarat ovat vähissä. Kyseessä voi olla akuutti kriisi tai pitkittynyt tilanne, mutta avun pyytämiseen saattaa olla korkea kynnys. Sanotaankin, että on helpompaa auttaa kuin pyytää apua.

Auttaminen on toden totta helppoa. Meillä jokaisella on vahvuuksia ja kontakteja, joita voi hyödyntää avun tarjomisessa ja joulumielen nostamisessa. Meillä bloggaajilla on kontakteja yrityksiin, joten päätimme valjastaa verkostomme tekemään hyvää. Halusimme tehdä kokonaisvaltaisen joulun kolmeen  Hope ry:n kautta löytyneeseen perheeseen ja tarjota heille lahjat, jouluruuat ja joulukuuset. Mukaan lähti Prisma, joka pakkaa perheisiin herkulliset ruokakassit. Viherlandia antaa joulukuuset ja -kukat. Jollyroom tarjoaa lelulahjat lapsille ja Kimperissä käärittiin pehmeitä vaatepaketteja. Aikuiset pääsevät hengähtämään arjen pyörityksestä teatterilahjakorttien avulla.

Halusimme myös konkreettisesti panostaa tempaukseemme muutakin kuin aikaamme ja otimme yhteyttä  Arkiapua – ryhmään. Sitä kautta löytyi vielä kuusi apua kaipaavaa perhettä, joiden lapsille halusimme ostaa lahjat. Kääriessämme paketteja ynnäilimme, että kauttamme lahjoja saa 25 lasta yhteensä yhdeksässä eri perheessä. Pienin lapsista on vasta vähän yli puolivuotias ja vanhin 16. Kun saimme tietää lasten iät ja sukupuolet, kyselimme tuttavilta joilla on samanikäisiä lapsia lahjavinkkejä, jotta voisimme vastata mahdollisimman hyvin toiveisiin. Nyt vain toivomme, että paketit ovat lapsille mieluisia.

Pohdimme, teemmekö koko projektista juttuja blogeihimme, sillä hyväntekeväisyydestä puhuminen on joskus hankalaa. Päätimme kuitenkin, että kerromme tempauksesta, jonka nimeksi annoimme #helppoatehdähyvää. Toivottavasti voimme innostaa muitakin auttamaan vähävaraisia tai vaikeassa elämäntilanteessa olevia lapsiperheitä. Meille syntyi idea, että jatkaisimme projektiamme ensi vuonna ja järjestäisimme lapsille syntymäpäivälahjoja. Tällaiseen helppoon ideaan voi tarttua kuka vain. Ensi viikolla Essin, Lauran, Melinan, Katriinan ja Evelinan kanssa saamme laittaa tonttulakit päähän ja lähteä viemään kuljetuksia perille perheisiin. Joulumieli syntyy tekemällä <3

..Äiti avaa ulko-oven ja nostaa ovelle ilmestyneet nyssäkät vaatehuoneeseen piiloon. Jouluun on enää kolme yötä. lllalla kodin hiljennyttyä hän kirjoittaa lastensa nimet pakettikortteihin. Tänä yönä ei tarvitse unta kauaa odottaa.

Ps. Lue myös viime joulun postaus: Miksi minä rakastan joulua?