Iso-Syöte: Vinkit ja kokemukset lapsiperheen lomalle

kaupallinen yhteistyö: Iso-Syöte 

---

Vedän keuhkot täyteen raikasta tunturi-ilmaa Iso-Syötteen huipulla. Annan katseeni levätä horisontissa, jossa taivas ja metsä kohtaavat.  Jalkoja jo väsyttää, mutta mieli lepää. Viikko on vierähtänyt sydäntä sulattavissa maisemissa ja ennen kaikkea liikkeessä. Matka on ollut kuin sielun karkkipäivä, jossa välillä on vedetty överit auringonlaskun herkkuvärejä, metsän hiljaisuutta tai tunturin ikiaikaista taikaa.

Hetkittäin unohdan jopa, missä maailmassa just nyt elämme. En usko, että lomalta voisi enempää toivoa.

Iso-Syöte on Suomen eteläisin tunturi. Emme ihan ole ylittäneet Lapin maakunnan rajaa, mutta viikko on hellinyt meitä kuin olisimme pohjoisemmassakin. Suurimpina eroina mieleeni nousevat lyhyempi ajomatka sekä pienemmät jonot.

Tulimme tänne avoimin mielin ja lupasin, että kerron kokemuksista, kun niitä karttuu. Rehellisesti, aktiivisen perheen äidin näkökulmasta. Siispä tervetuloa pienelle virtuaalimatkalle!

ISO-SYÖTTEEN RINTEET

Meidän koko perhe tykkää lasketella ja lautailla, joten talviloman ehdoton toive oli viettää mahdollisimman paljon aikaa rinteessä. Ja mehän vietimme! Viikon lomalla olimme joka päivä, parhaina päivinä kahdesti. Iso-Syötteen rinteet olivat erittäin positiivinen yllätys; vaikka keskus on suht kompakti, on tarjolla hyvin erilaisia tunnelmia.

Tarjolla on 17 rinnettä ja 8 hissiä, jotka ainakin talvilomaviikolla 9 eivät päässeet pieniä hetkiä lukunottamatta juuri jonoja keräämään.  Etu- ja takarinteillä on ankkurihissit ja Lumimaassa  aloitteleville laskijoille sopivat naru- ja mattohissi, sompahissi sekä ankkurihissi.  Tuolihissejä ei ole ja sellaista olisin kaivannut viiden laskupäivän ja jälkeen, kun into ja kunto eivät enää olleet samalla tasolla. Kuopuksella oli viimeinen hetki nauttia maksuttomista nousuista, sillä  alle 7-vuotiaat kypäräpäät laskevat kaikissa Iso-Syötteen rinteissä ilmaiseksi.

HIIHTOKOULU

Heti loman alkuun ”ostimme” hieman aikuisten omaan aikaa (kohta lisää siitä, mitä teimme) ja hankimme lapsille omat hiihto-opet. Aivan mahtava loman aloitus!

Iso-Syötteen hiihtokoulusta saa opastusta sekä aloittelijat että kokeneet laskijat.  Tarjolla on vinkkejä lasketteluun, lumilautailuun, hiihtoon sekä telemarkiin. Hiihtokoulun opettajat ovat suorittaneet Suomen Hiihdonopettajat ry:n hiihdonopettajakoulutuksen.

On muuten mahtava nähdä, miten 100 minuutissa voi ottaa uuden taidon haltuun.

Etukäteen lasten kanssa pohdimme, mitä he erityisesti haluaisivat oppia. Tytär  12 v on ollut lumilaudan kanssa arka menemään hyppyreihin ja kuopus taas halusi hioa suksitemppujaan. Kysyin Stellalta, millainen fiilis jäi opetuksesta:

– Oli kivaa ja opin tosi paljon uutta. Saamiani vinkkejä voin treenata omalla ajalla myös jälkeenpäin. Ope oli kannustava, eikä antanut liikaa ohjeita kerralla. Kun yksi juttu onnistui, tuli uusi vinkki ja ope aina näytti käytännössä, mitä hän tarkoittaa. Vaikka oli lyhyt aika, siinä ehti  treenata hyvin. 

Ennen hiihdonopetusta tyttöä ei olisi saanut millään hyppyreihin, loppulomasta häntä ei saanut sieltä pois! Uusien taitojen lisäksi karttui myös itsevarmuus rinteessä, erinomaisesti vietetty sataminuuttia siis.

Pojan 6 v  tempputunnin tunnelmia:

– Halusin oppia menemään reilistä. Sain hyvän tekniikkavinkin, että painon tulee olla etujalalla ja jalat sopivassa haara-asennossa, ei liikaa tai liian vähän. Laskimme myös sivupolkuja, koska tykkäsimme niistä open kanssa molemmat. Hän oli tosi kiva, olisin voinut laskea yhdessä vaikka joka päivä!

MAASTOPYÖRÄILY

Kun lapset jäivät rinteeseen, me suuntasimme maastopyöräilemään. Miehelläni oli mukana oma pyörä ja minulle vuokrasimme sähköavusteiden Tunturin. Sanotaan, että Iso-Syöte on maastopyörälijän mekka, sillä ympäri vuoden pääsee upeita reittejä pitkin tutustumaan kansallispuistomaisemiin ja tunturiluontoon.

Omat kokemukseni fatbikellä ovat laskettavissa yhden käden sormilla, mutta pidän lajeista, joissa maisema vaihtuu. Hyppäsimme laskettelurinteiltä pyörien selkään ja lähdimme suuntaamaan kohti Luontokeskusta, josta pääsee monelle reitille.

Koska sain toivoa, halusin reitin, jonka varrella olisi latukahvila. Tavoitteita pitää aina olla, joten aloin jo starttiviivalla haaveilemaan tuoreesta sokerimunkista.

Sää helli meitä ja oli pidin sähköavustusta hyvin pienellä teholla. Jalat tekivät työtä pyörittäessään ja ympärillä oli avara luonto ja hattivattilauman lailla seisovat tykkylumipuut.  Tuntui ihanalta olla retkellä ihan kahdelleen, vaikka takana pyöräilevä mieheni antoi pari tekniikkavinkkiä liikaa lonksuville vaihteille.

Eteenpäin, sanoi Kerttu lumessa.

Saldoksi tuli 22 kilometriä lumista nautintoa ja kolmet komeat pannut. Maastopyöräilyssä yksi onnistumisen salaisuus on kyky pitää vauhtia yllä myös haastavissa kohdissa. Polut olivat pääsääntöisesti erittäin hyvässä kunnossa, mutta etenkin aukeilla paikoilla tuuli puhaltaa ajolinjalle pehmeää lunta.  Siinä missä pro-polkija laittaa hanaa, amatoori hannaa. Ja jälkimmäinen saa keräillä itseään lumihangesta.

Kaatuminen pehmeään hankeen lähinnä nauratti, enkä huomannut minkäänlaista kipua. Loppulomasta laskin saunanlauteilla kehostani löytyvän noin 28 mustelmaa. Olin niistä salaa ylpeä, minä vanha seikkailu-urheilija 😀

Seikkailijatar sai myös munkkinsa ja sokerit rinnuksille. Ilme kertoo oleellisen, joskus on kovin helppoa olla onnellinen.

KÄY AINAKIN TÄÄLLÄ: TUNTURIN HUIPPU

Iso-Syötteen tunturin päällä on upeat maisemat joka suuntaan. Siellä on 2,3 km mittainen latu, jota suosittelen etenkin auringonlaskun aikaan. Niin kaunista!

Kävimme huipulla monta kertaa: lenkittämässä koiraa, lumikenkäilemässä, hiihtämässä ja toki myös lasketteluhissillä nousten. Maisemat avautuvat yli Syötteen kansallispuiston henkeäsalpaavan upeana. Huipulla tuulee-sanonta pitää paikkansa.

Tykkylumi kuorruttaa puut, aidat ja rakennukset kuin sokerileipurin upeimmat tuotokset. Tykkylumi muodostuu ilman kosteudesta niin, että kaasumainen vesi muuttuu suoraan kiinteään olomuotoon. Sanotaankin, että juuri Iso-Syötteellä on otollisimmat olosuhteet tykkylumen muodostumiseen.

Vaikka huippua kiertävät ladut ja polut, vapaa on vain umpihanki! Suosittelemme lämpimästi lumikenkien vuokraamista. Näitä saa sekä lapsille että aikuisille lainattua välinevuokraamosta. Koko perheelle (kengän koot asteikolla 34-47) vuokrasimme samanlaiset, säädettävät lumikengät. Olimme hieman epäileviä, kuinka välineet toimivat eri kokoisilla käyttäjillä, mutta onneksi huoli oli turha.

Koska lenkkeilin huipun poluilla myös ilman lumikenkiä, tiedän miltä tuntuu upota yhtäkkiä reittä myöten hankeen. Lumikengillä sai vain nauttia maisemista, sillä eteneminen oli helppoa ja mukavaa.

Huipulla (432,5 m) on näköalatasanne ja sulan maan aikaan huipun kiertävä kilometrin mittainen Huipunpolku. Aika moni käveli ladullakin, mutta se ei liene kovin suositeltavaa. Myös moottorikelkkojen jälkiä pääsi kulkemaan mukavasti. Mutta ihaninta oli lumikengillä, kokeile!

Ja sitten seuraa kuvatulva, jonka avulla haluan välittää edes pienen hippusen siitä kauneudesta, jota Iso-Syötteen huipulla voi kokea. Suosittelen suurella sydämellä ajoitusta auringonlaskun aikaan. Meillä oli aivan huikea tuuri ja viikon ajalle osui vain yksi pilvinen päivä. Niinpä tankkasin tätä luonnonkauneutta verkkokalvoille ja kameran muistiin, jotta voisin sen sieltä löytää silloin, kun valo uhkaa kadota.

LADUT JA HIIHTÄMINEN

Syötteeltä löytyy mieluista hiihdettävää kaikentasoisille harrastajille. Koko viikon ladut olivat aivan huippukunnossa. Me emme ole Jaloa vielä opettaneet hiihtokaveriksi, mutta tuleville vuosille erinomainen tieto on, että  kaikilla laduilla, Iso-Syötteen ja Pikku-Syötteen huipuilla kulkevia huippulatuja lukuun ottamatta, saa hiihtää myös kytketyn koiran kanssa. Tämä on loistava juttu siksikin, että koira saa samalla lenkin kun itsekin urheilee.

Latukartasta voi selata sopivia reittejä ja tarkistaa latujen huoltotilanteen.  Me hiihdimme lasten kanssa keittolounaalle (ja tietenkin munkeille) tunnelmalliseen latukahvila Pytky Cafe´n. Reitti oli mukava, ei liian isoja nousuja tai laskuja, mutta sopivasti vaihtelua kuitenkin.

Perillä pääsimme myös tervehtimään poroja. Kuinka söpö onkaan tämä yksisarvinen ♥

MAJOITUS

Iso-Syötteellä on monenlaisia majoitusmahdolllisuuksia ja erityisen kiinnostava paikka on uusi KIDE-hotelli, joka sijaitsee aivan hissien ala-aseman vieressä. Siellä ei tarvitse autoa viikon aikana käynnistellä, vaan kaikki palvelut ovat ihan vieressä.

Me vuokrasimme tällä kertaa yksityiseltä uuden lomamökin, Musta Susi Villas D. Kompaktissa lomakodissa on yksi makuuhuone ja lasten nukkumistilana parvi. Olohuone, keittiö, sauna, ulkoporeamme ja varasto tarjosivat mukavuutta oleskeluun. Mökkejä on neljä samalla tontilla, mutta sijoittelultaan tämä D-mökki oli todella hyvä. Ikkunasta avautui tunturimaisema Pikku-Syötteelle saakka. Rinnetontti myös toi suojaa, sillä olimme korkealla mäen päällä.

Meillä jäi palanen sydäntä Iso-Syötteelle. Viimeisenä iltana lapset yrittivät neuvotella, että jäisimme vielä toiseksi viikoksi. Jos olisin pakannut mukaan taikasauvan, olisin toki toiveen toteuttanut.

Paljon jäi vielä latuja hiihtämättä ja asioita kokematta, mutta onneksi kyseessä ei ole hyvästit vaan heipat. Tulemme varmasti takaisin Iso-Syötteelle nauttimaan luonnosta ja liikunnasta, elämän parhaista lääkkeistä. Ehkä kesällä retkeilemään ja pyöräilemään kansallispuistoon, ehkä syksyllä ihastelemaan ruskaa. Lumesta nauttimaan ihan varmasti!

LOPPUKANEETTI

Laduilla ja poluilla ehdin miettiä maailman menoa. Katsoin onnellisia lapsia rinteessä ja perheitä latukahviloissa.

Sen jälkeen, kun sain omia lapsia, maailman lapset ovat tuntuneet omilta. Jokainen jollekin yhtä rakas, ainutlaatuinen ja tärkeä. Tämän kirjoituksen palkkion lahjoitan Unisefille Ukrainan hätäapuun.

Tuntisipa jokainen samanlaista rauhaa, kun Iso-Syötteen tunturin päällä koimme. Maailma on niin kaunis, pidetään siitä ja toisistamme huolta.