Treffi-ilta

by Kerttu
Treffi-ilta

Kuuma vinkki suoraan Krk:n saarelta: jos haluat viettää kumppanisi kanssa yksityisen ja rauhallisen treffi-illan, kannattaa lähteä liikkeelle sateisella säällä ja silloin, kun Kroatia pelaa välieräottelua MM-jalkapallossa.

 

Rehellisesti ottaen, mökötin hetken sisäisesti kun pikkulapsi, kun odotettu treffi-ilta kylän kauneimmassa näköalaravintolassa latistui sadepisaroiden myötä. Päivät ovat olleet erittäin kuumia ja siinä mielessä on sade on oikein tervetullutta, mutta ei juuri silloin, kun minä haluan katsella auringonlaskua (kuvittele tähän pikkuisen henkistä jalanpolkemista).

”I´m sorry, the terrace is closed for  this evening.”

Tekisi mieli  vastata, että olemme Suomesta, meitä ei pienet trooppiset sadepisarat haittaa.

Kun pääsimme perille, sade lakkasi. Terassi, joka oli vielä aikaisemmin päivällä ollut yksi iso ihmistungos, olikin aivan tyhjä.

Ilma oli raikas ja alhaalla roikkuvat pilvet maalasivat maiseman unenomaisen kauniiksi. Muista aina, että vastoinkäymiset ovat naamioituja myötäkäymisiä, ajattelin. Vain me kaksi, utuinen meri ja ympärillä Vrbnikin rappioromanttinen kaupunki.

 

Hipsimme ravintolaan sisään, onhan nyt kroatialaisittan kamala keli. Ruoka on hyvää, niin kuin joka kerta täällä ulkona syödessä.  Parasta on, kun kaikki tuore kasvaa ihan vieressä.  Pakko tunnustaa, että kahdenkeskiset treffit ovat jääneet supervähälle viime aikoina.  Arjessa mennään niin paljon läpsystä vaihtoa vuorotyön vuoksi eikä silloin, kun viimein koko perhe on vapaalla, oikein raaski viedä lapsia hoitoon. Nyt loma siskoni perheen kanssa mahdollistaa sekä meille että heille pienet irtiotot, todellista lomaluksusta!

Jälkiruualle siirrymme sinne,  missä paikallisetkin ovat eli katsomaan jalkapalloa. Ei ehkä romanttisinta, mutta ehdottomasti kokemisen arvoista! Pieni sinnikäs kroatijoukkue raivaa tiensä MM-finaaliin ja tunnelma räjähtää taivaalle, sillä seuraamme jännitysnäytelmää terassilla. Itse ottelua enemmän katson, kuinka ihmiset kannustavat ja eläytyvät yhdessä etelän yössä, mukana on lapsetkin.

Lomakotiin ei onneksi hipsinyt sateesta kiukutteleva henkisesti viisivuotias, vaan onnellinen vaimo läpimärissä ballerinoissaan. Tiukasta noususta (ja nyt puhun korkeuseroista, enkä tarjoiluista) huolimatta askel oli kevyt; ylä- ja alamäessä, myötä- ja vastoinkäymisissä.

Saatat pitää myös

4 Kommentit

Chandelierhome 14 heinäkuun, 2018 - 1:28 pm

Kerttu olet todella kaunis <3

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 15 heinäkuun, 2018 - 3:42 pm

Kauniisti sanottu, kiitos <3

Reply
Hanne 14 heinäkuun, 2018 - 6:24 pm

Hei Kerttu!
Tämä oli niin ihana postaus, että päätin kommentoida. Tunnelma välittyi hyvin ja sai minut mielessäni palaamaan muutaman vuoden takaiseen Kroatian matkaani puolisoni kanssa. Kiitos inspiroivasta blogistasi. Asuntomessupostaukset ovat olleet mielenkiintoisia ja aion suunnata sinne vielä tänä kesänä. Olen pitkäaikainen lukijasi, mutta en ole koskaan kommentoinut.

Ihanaa lomaa teille!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 15 heinäkuun, 2018 - 3:44 pm

Hei Hanne, ilo kuulla! Kroatia on kyllä napannut palan sydämestä, tänne varmasti palataan uudelleenkin. Vaikka perheloma onkin pääasia, on tosi ihanaa että pääsimme viettämään hetken ihan kahdelleenkin. Minäkin odottelen vielä omaa Asuntomessuvisiittiä, toivottavasti tämän kesän lukuun ehdin sinnekin.

Reply

Jätä kommentti