Yksi varma syksyn merkki (punaisten pihlajanmarjojen lisäksi) on runsas tapahtumatarjonta. Varsinkin pääkaupunkiseutulaisia hellitään pian oikein superviikonlopulla, jossa sisustuksen ja designin ystäville riiitää koettavaa. Omalle kohdalle osuu samalle viikonlopulle kolme mielenkiintoista juttua joista kuitenkin valitsen vain yhden. Matkustan juoksukouluporukkani kanssa pitkäksi viikoksi Kööpenhaminaan. Mutta jos sinä et ole lähdössä reissuun Suomen rajojen ulkopuolelle, tässä on mukavia menovinkkejä:
Helsinki Design Week eli pohjoismaiden suurin muotoilufestivaali 4.-14.9. tarjoaa takuuvarmasti paljon ihmeteltävää. Luvassa on mm. muotia, näyttelyitä, työpajoja, avoimia ovia, seminaareja sekä ohjelmaa myös lapsille. Samaan syssyyn 13.9. järjestetään jo toista kertaa Sisustusbloggaajien kirpputori ja myyjäiset. Paikka on viime kerrasta vaihtunut ja tällä kertaa hyvänmielen tapahtuma pidetään Pasilan Vanhoilla Veturitalleilla.
Eikä kahta kolmannetta! Suuri ja mahtava Habitare eli huonekalu/sisustus/design-messut valtaavat Helsingin messukeskuksen 10.-14.9. Viime vuoden tunnelmia voi käydä katsomassa Habitare 2013: Ensitunnelmat ja Hyviä ideoita Habitaresta – postauksista. Minulla on ilo arpoa yhteistyössä Helsingin messukeskuksen kanssa blogini lukijoille viisi kahden hengen lippupakettia (arvo 36 e) Habitare-messuille. Arvontaan osallistut kertomalla kommenttilaatikossa, mitä Habitarelta eniten odotat. Muista jättää tunnistettava nimi(merkki) ja mielellään myös sähköpostiosoite voittajien kontaktointia varten. Aikaa on 28.8. asti.
Täällä ollaan jo ihan fiiliksissä, vaikka pakkaaminen jäi taas ihan äärirajoille. Olen kuitenkin pyrkinyt vähentää stressaamista, sillä pian on sokka irti. Viikonloppuna on luvassa Oslon siskon kanssa laatuaikaa Helsingissä ja hän on kyllä syypää mun hymyyn. Kuulin, että sillä saattaa olla joku valaisin mukana, joten mä oon ihan Jippikayjei! Pitkään pohdin sitä Louis Poulsenia, mutta tajusin, että timantit on ikuisia. Kuka muu muka olisi voinut sanoa tuollaiselle tarjoukselle ei? Mutta Jos mä oisin sä, osallistuisin tuohon Habitare-arvontaan heti. Palataanhan taas, nyt täytyy vähän flexaa!
131 Kommentit
En ole ennen käynyt näillä messuilla joten mielenkiinnolla lähtisin katsomaan ja ihmettelemään kaikkea 🙂 ! Ennnim@gmail.com
Hahhaa! Makee vika kappale. Jotenkin tuttu… -heli
Mukana ehdottomasti. Habitaren tarjontaa haluaisin päästä vihdoin ihastelemaan paikan päälle. Habitarelta toivon raikasta aloitusta syksyyn. -sara
Habitaressa on mukava tutustua paikan päällä useisiin eri tuotteisiin kerralla, kun kotikaupungissa ei moniakaan tuotteita ole saatavilla. Joten messuilla on kiva niitä hypistellä.
Habitaressa en ole koskaan ennen ollut,ois kuva päästä fiilistelemään ja tutkimaan uusia tuulia.
-TanjaP
Mukana arvonnassa. Ei ole tullut koskaan käytyä paikan päällä Habitaressa mutta tänä vuonna olisi kovasti tarkoitus mennä… Mielenkiintoista tarjontaa odotan, kauniita esineita ja uusia ideoita kotiinviemisiksi.
Koskaan ennen en ole Habitaressa käynyt, joten kaikki siellä kiinnostaa 🙂
T. Niina NMaunula@gmail.com
En ole jostain syystä koskaan Habitaressa ollut, mutta aina olen mielenkiinnolla odottanut postauksia sieltä. Olisi kiva tutustua tunnelmaan paikan päällä ja päästä ihmettelemään tuotteita livenä 🙂
heini
Joujou! Olisi kiva päästä kaverin kanssa fiilistelemään Habitareen. 🙂
Minäkin olen välttynyt messuilta, mutta nyt olen menossa! Liput olisi kiva ekstra! 🙂
Kyllä kutsuis irtiotto arjesta ku ilman kesistä oon painannu talvesta saakka 😉 Tää ”vuotias” taloki vois kaivata hiukan sisustusintoa joten sieltähän sitä luultavasti sais 😀
Uusia ideoita ja inspiraatiota odotan 🙂
– Tanja
Habitare kutsuu … ensikertalaista & alan opiskelijaa. 😉 Aloitan ens maanantaina sisustussuunnittelun opinnot, on ollut haaveena yläasteikäisestä asti. Messuilta haen yleistä fiilistelyä, uusia ideoita omaan ideapankkiin, tuotelöytöjä, uusia trendejä … Habitarea.
Habitare on ihan MUST, että pysyy ajan tasalla sisustamisen uusista tuulista. Koko messutarjonta kiinnostaa.
Hyviä tarjouksia ja ideoita säilytykseen
sampsapie(at)gmail.com
Jotain uutta, oivaltavaa ja kaunista kodin sisustamiseen. Ei mitään tiettyä mielessä, kaikki kiinnostaa!
Jotain kivaa sisustamista talvelle. paperitypy ät hotmail.com
Olisi ainutlaatuinen kokemus varmaan, kun en ole messuilla käynyt. ulkuniemio@gmail.com
Ehdottomasti mukana! Olusi ihana päästä tutustumaan sisustuksen uusiin tuuliin ja hakea ideoita syksyä varten.
lastenhuoneenkapina@gmail.com
Mukana arvonnassa! Olisi kiva päästä pitkästä aikaa piipahtamaan Habitaressa :)) miianpostit@gmail.com
-Miia-
Ekakertalaisena kaikki kiinnostaa ja kivaa ruokapöytää myös bongailisin.
taru.tarvainen@gmail.com
mukana! itseäni kiinnostaa messut kokonaisuudessaan koska en ole aikaisemmin käynyt messuilla.
valtonen.anna@gmail.com
Habitarelta odotan inspiraatiota ja ihania ideoita : ).
blackpluswhiteisgrey ät gmail.com
Tykkään käydä messuilla. Habitaressa ei ole tullut vähään aikaan käytyä, olisi kiva käydä jälleen 🙂
Minulla on ” kesälomaviikko”tuolloin, niin messut sopisivat hyvin ohjelmaan. Aina on ihana saada uusia kokemuksia. – Riitta-
Ensimmäistä kertaa menossa messuille – odotan sitä jo mielenkiinnolla! Toivottavasti luvassa on inspiraatiota ja uusia tuulia.
Iisanblogi at gmail.com
Odotan, että pääsisin sinne hyvän ystäväni kanssa, joka kaipaisi piristystä.
Ihanaa viikonloppua!
Odotan messuilta uusia ideoita!
h.jantti@hotmail.com
Ideoita tulevaa taloa varten. Rakennusprojekti tällä hetkellä jäässä….iso harmi 🙁 mut kun käynnistyy taas niin valmiiksi mietityt ja katsotut ideat olisivat projektille hyväksi.
T: Harmaja viidelle
Habitaressa on aina mukava käydä fiilistelemässä uusia ja vanhoja hyviä juttuja!
satu.nieminen@hollola.fi
Haluaisin mennä habitareen ystäväni kanssa ideoimaan ja saamaan inspiksiä :))
Haha! Jollain on sokka irti 🙂 Habitaressa parasta ovat Ahead osasto ja Eco Design -näyttely. Tai siis näitä odotan eniten.
En ole aiemmin ollut Habitaressa, joten ei ole ennakko-odotuksia. Fiilistelisin ja etsisin ideoita tv-tasolle ja ruokatuoleille.
Mielelläni menisin Habitareen! Nyt lauantaina kuitenkin sokka irti..missä muualla muka 😉
Ensimmäistä kertaa menossa ja toivottavasti luvassa paljon uusia ideoita etenkin tulevaa rakennusprojektia silmällä pitäen 🙂
Habitare olisi sopivan kevyt katkaisu tähän harmaantuvaan arkeen 🙂
Odotan messuilta esteettistä kokemusta. Uudet ideat ja näkökulmat ovat tervetulleita ainakin haaveiluun, jos ei kaikkea ihan käytännön tasolla pystykään toteuttamaan.
Antoisaa viikonloppua ja tervetuloa tänne Helsinkiin!
Odotan uusia ideoita, valaisimia ja tauluja 🙂
pienempi@gmail.com
Lähellä kun on, niin mielellään kävisin.
keremia@yahoo.com
En ole vielä koskaan päässyt käymään Habitaressa, joten kaiken uuden näkeminen kiinnostaa! 🙂
minullekin kyseiset messut ovat ihan uusi tuttavuus. paljon kaipaisin kuitenkin vinkkejä oman asunnon laittoon, joten uskoisin että messut olisivat ihan mahtava inspiraationlähde 🙂
olis kiva saada liput
Eniten odotan hyviä messutarjouksia =)! Mukaan arvontaan.
ninuska76@luukku.com
Mukana arvonnassa. Olen vain kerran aikaisemmin ollut. Olisi kiva päästä uusia ideoita hakemaan.
Riitta.m.lehtonen@luukku.com
Odotan vinkkejä,tarjouksia ja retoutumista. Mukana ollaan. Anne
annelaukkanen09@hotmail.com
En ole koskaan ollut kyseisillä messuilla ja asuntomessutkin menivät osaltani ohi, joten olisi erittäin jees päästä hakemaan uusia ideoita kotiin 🙂 sisustusinto on kova!
moona.viljanen@gmail.com
Odotan inspiraatioita ja kivaa messupäivää. Arvonnassa ollaan. Sofia
chipmunk@hotmail.fi
Habitareen pitäisi muutaman vuoden tauon jälkeen päästä. Mukana arvonnassa siis 🙂
olivia(at)luukku.com
Habitareen lähtisin mielelläni katselemaan uutuuksia ja hankkimaan uutta inspiraatiota sisustukseen 🙂
Pidetään peukkuja!
T. jonna_nordiccitylife
Mukana arvonssa, odotan saavani ispiraariota. En ole koskaan messuilla käynyt nin olisi erittain kiva päästä! 🙂
Habitaresta lähtisin hakemaan ennen kaikkea sisustusinspiraatiota ja tutkailemaan uutuuksia. Harmitti todella, kun en viime vuonna ehtinyt messuille.
susanna.huhtiniemi(at)gmail.com
En ole koskaan vielä päässyt käymään habitare messuilla.Olisihan se kiva päästä paikan päälle tutustumaan mistä ne uudet sisustus tuulet nyt puhaltaa.
Odotan messuilta inspiraatiota sisustuksen uusista tuulista. -Päivi K.-
odotan messuilta ideoita ja tarjouksia!=)
Arja
arja.katariina@hotmail.com
messuille lähden hakemaan ideoita sisustukseen ja ostelee kaikkea kivaa kotiin!!!!
t.Jutska
pilkku10@hotmail.fi
Odotan sitä, että vihdoin pääsisin Habitare-messuille ensimmäistä kertaa! -Emily
Kivoja ideoita syyskotiin. Sabina
Messutarjoukset ehdottomasti! Aina löytyy jotakin, jonka ohi ei vain pysty kävelemään =)
Elisa (elisa.korniloff@gmail.com)
Habitaressa on ihana käydä katsomassa sisustuksen uusia tuulia. Aina on mukaan tarttunut joitain ideoita.
lifeinorder.iina (at)gmail.com
Olemme menossa mieheni kanssa messuille, koska ostimme alkukesästä aivan uuden talon ja päässä pyörii muutenkin jo kauheasti ideoita, mutta kaikkea ei uskalla toteuttaa koska koko ajan odottaa jos keksiikin jotain vielä parempaa. Itseasiassa mieheni on messuista aivan innoissaan 😀
mk85@hotmail.fi
Habitarelta odotan eniten oppilaitoksien osastoja, pidän niitä alaa itsekin opiskelleena mielenkiintoisimpina. Myös keittiöt ja säilytysratkaisut ovat ajankohtaisia omassa kodissa.
Pienkalusteita & tekstiilejä ym. ideoita omaan sisustamiseen.
Mautonta vitseilyä
Osallistun, jospa onnistaisi! Uuteen taloon ideoita, jouluksi uuteen kotiin.
Ninapee
Mukavia ideoita ja uutta piristystä sisustukseen, erilaisia näkemyksiä ja yhdistely mahdollisuuksia.
Messutarjoukset houkuttaa ekakertalaista!
-Jutta
juttawargelin@gmail.com
Uusia ideoita ja inspiksiä sisustamiseen, näkemyksiä ja yhdistämisiä väreistä ja materiaalista. terv Lea
vuokila.lea@pp.inet.fi
Hei, odotan habitare-messujen olevan ensisijaisesti visuaalinen kokemus, josta saisi hyviä ideoita omaan kotiin ja hyvän mielen noin yleensä ottaen. Mukana arvonnassa ilman muuta. Terv. Nina
nina.laatikainen (at) gmail.com
Eniten odotan sitä, että pääsen siskon kanssa rauhassa kiertelemään ja katselemaan sisustuksen uusia tuulia sekä inspiroitumaan niistä, pitkää kahvitteluhetkeä unohtamatta. 🙂 Osallistun arvontaan!
– Eevis
Odotan ja kaipaan ideoita teini-ikäisen huoneeseen. -koilis-
On kiva nähdä kaikenlaista uutta, vaikka niitä ei itse tarvitsisikaan.
lahtinen.marjukka at gmail.com
Odotan eniten kaikkea kaunista katseltavaa ja raikkaita ideoita ja oivallusten syntyä, siskoni seurassa 🙂
Arvonnassa mukana.
—–almis—–
Aikaisemmin en ole paikalle päässyt,joten innolla odotan kaikkea 🙂
marika.nikula@luukku.com
Oispa ihana päästä kurkkiin ideoita uuden kodin sisutukseen. 🙂 anna-mari
Sisustuksen uudet tuulet ja ideat kiinnostavat klassikoiden ohella.
-Anu
anu.leinonen@pp2.inet.fi
Habitareen suuntaan perinteisesti, (siis jo toista kertaa) serkkuni kanssa. Habitare tulee tänäkin vuonna olemaan hyvää seuraa ja täynnä naurua 🙂 Jos saisi mukaansa vielä kotiin vietäväksi hieman inspiraatiota ja uusia ajatuksia, niin reissu olisi täydellinen 😀
kempautus(at)hotmail.com
Inspiraatiota tulevaan kotiin!
Odotan eniten kaikkia uusia sisustusideoita ja esineitä. Uusia innostavia ideoita eritoten.
Anna E.
anna-e@hotmail.com
Uusia unelmia! katri-anna.kankare@luukku.com
Ihana tuo sun postauksen lopetus!
Mitähän meinaatte Helsinki-viikonloppuna tehdä???
Mä siellä huomenna (enkä siis sekoile päivissä ja puhu Habitaresta ;-)).
Habitaressa en ole kyllä ikinä käynyt. Se(kin) olisi kiva!!!
MacSari
sisustusvinkkejä ja tarjouksia.
terveys1 (at) wippies.fi
Odotan uusia ajatuksia, joita voi vähällä rahalla toteuttaa sekä ideoita myös kesämökille. Enkä koskaan ole mitään voittanut!
Olisi kiva päästä Habitareen. Viime vuonna meni hyvän ystävän kanssa kuulumisten vaihtamiseen koko messuaika;). Ei mennyt toki hukkaan ne hetket! Jennik
Olispa niin siistii päästä ensimmäistä kertaa ihan paikan päälle. Tähän asti olen aina vain seuraillut blogien kautta kuvia, mutta olishan se ihan eri juttu päästä haistelemaan paikan päälle uusia tuulia.. Jospa sieltä tarttuis paremmin visioita omaankin käyttöön. Jos nyt saisin liput niin kyllä sais aikaiseksi lähteäkin välillä käymään pääkaupungin seudulla, ja mikä parasta saisin jonkin ystävän yllätettyä.
Siitä on useampi vuosi kun olen siellä viimeksi ollut, olisi kiva kyllä mennä ihastelemaan ja saamaan ideoita ja ehkä tekemään löytöjä!
En ole koskaan käynyt Habitaressa. Odottaisin sieltä uusia ideoita ja kivoja löytöjä.
lmattss@luukku.com
Erilaisia ideoita ja uutuuksia sisustukseen, niitä odotan 🙂
Kirsim40@gmail.com
Olen ollut Habitaressa varmaan 10 vuotta sitten viimeksi. Viime vuoden kuvasaldoa katselin blogeista ja mietin että ensi vuonna. Joten nyt kyllä mieleläni menisin 🙂
hanna8201@luukku.com
En ole käynyt ikinä habitaressa ja olisi kiva tutustua uusiin ideoihin ja tehdä löytöjä.
Annakaisa.kylliainen@gmail.com
Olen hurahtanut kesällä sisustusblogien lukemiseen. Kiitos sielunsiskot! Innokkaana sisustajana olisi kiva päästä Habitareen ja saada uusia ideoita, koska en ole koskaan ollut siellä.
en ole koskaan ollut habitaressa, mutta mielellään siellä kävisin, sisustusideoita hakemassa! mh
Ideoita ja oivalluksia! 🙂
Mukana arvonnassa, en ole koskaan ollut niin kiva olisi nähdä messut paikan päällä:) anelma82@hotmail.com
ihania ideoita uuteen taloon! Mukana arvonnassa. u.myllyluoma@ssn.or.ke
Mukana arvonnassa: odotuksena inspiraatio, syksyn uutuudet, messutarjoukset ja samanhenkiset ihmiset. Sinde / cazzini @ hotmail.com
Odotan tarjouksia…
arskari(at)gmail.com
Huikee olis päästä habitareen katteleen kaikkea kivaa!
Sisustustavaroita ja -ideoita sieltä hakisin!:)
-hepe@ruukkilainen.com
Ideoita ja kauniita uusia tuttavuuksia!
Heli
helihaapa-aho@luukku.com
Säilytyskalusteet kiinostavat, ja, että pääsis Helssinkiin.
merja.ruotsalainen@kuopio.fi
Ideoita lastenhuoneen sisustukseen ja hyviä messutarjouksia!
Uusia ihania sisustustuttavuuksia. Ideoita ja unelmia. jaana.j.suominen@gmail.com
Ehdottomasti mukana arvonnassa! Messuilta odotan paljon uusia ideoita! 🙂
Habitare messut ovat täynnä oman alansa asiantuntijoita, joilta saa ammattitietoa ja hyviä vinkkejä! Etsinnässä on erityisesti sohva, ruokapöydän tuolit ja hyvät tilaratkaisut 🙂 -J- jeinip@gmail.com
Arvonnassa mukana! Koska olemme lähiaikoina muuttamassa, lähden messuilta hakemaan ideoita valaistukseen sekä akustiikkapaneeleihin.
Arvonnasa mukana:) En ole koakaan käynyt vielä habitare messuilla ja olisi kiva päästä kokemaan ne messut:)
Odotan näkeväni uusia innovaatioita ja ylipäätään, että pääsisin ensimmäistä kertaa koko messuille! Voitetut liput voisivat olla riittävä motivaattori lähteä täältä pohjoisesta käymään=).
anellein@live.com
Messuilta odotan huipputarjouksia ja uusia ideoita kodin sisustukseen. marika.kahari@gmail.com
Pääsen nyt ensimmäistä kertaa messuille ja innolla odotan kaikkea sitä muotioilua ja kauneutta. Tietenkin metsästän myös ideoita oman kodin sisustukseen:) terv. Tanjuska
Messuilta odotan uusia innovaatioita ja ideoita.
marip111@suomi24.fi
Pienkalusteita & tekstiilejä. mariestrange(a)hotmail.com
Odotan messuilta sisustuksen uusia tuulia, vinkkejä ja ideoita sekä mahdollisuutta nähdä yhdellä kertaa (samassa paikassa) haaveissa olevia pieniä ja isoja juttuja 🙂 En ole Habitaressa koskaan päässyt käymään, joten messukäynti olisi yhtä suurta elämystä kaikkinensa 🙂
Messuilemaan mieli tekevi! Jokatapuksessa ihanalle sisustusbloggaajien kirppikselle menen, viimeksi ostin sulta kivan pentikin pellavatyynynpäällisen 😊 Messut olisivat kirppiksen päälle enemmän kuin mahtava lisä, valaisimia ja piensisustus juttuja katselemaan, ehkä ostelemaankin… elinahyvonen @ hotmail.com
Pintamateriaaleja ja tekstiilejä tahdon syynäilemään. -mirjami- hilpakkavieteri@gmail.com
Keittiön lattia kaipaisi päivitystä, ehkäpä messuilta lötyisi jotain…
En ole koskaan näillä messuilla käynyt ja nyt tulisi sitten hyvä syy lähteä katsomaan mitä kaikkea sieltä löytyy. Sisustaminenhan kiinnostaa aina. 🙂 lisuemre@gmail.com
Mukana arvonnassa. En ole koskaan käynyt ko. messuilla, joten olisi kiva mennä 🙂 Uuteen kotiin saisi varmasti kivoja ideoita messuilta,
arvonnassa mukana ! odotan ihania syksyn värejä ja pörröisiä syystekstiilejä. anninalahonen@gmail.com
Miekin tuun mukaan arvontaan 🙂 odotan uusia ideoita pieneen kotiin!
-K
kaipelko at gmail.com
Arvontaan mukaan 🙂 Messuilta odotan ideoita DIY- projekteihin ja heräteostoksia.
noooraz@hotmail.com
Kun ei ole ennen käynyt ei tarkalleen tiedä mitä odottaa. 🙂 Jotain uutta ja inspiroivaa kuitenkin. Jotain, mikä ei ole vielä blogeissa ja näyteikkunoissa puhki kulutettu.
remire at hotmail.com
arvonnassa mukana ja syksyn varit ja uudet tapetit kiinnostavat + elinainen espoosta +
Arvonnassa mukana! Habitaresta haluasin löytää inspiraatiota erityisesti ruokapöydäntuoleja silmällä pitäen. Myös kokonaiset pöytäryhmät kiinnostaa. (kirsikkaj@hotmail.com)
Mukana arvonnassa. Odotan erityisesti näkeväni livenä kotimaisten, hieman tuntemattomampien yritysten tuotteita. Zinotin, Everydaydesignin sekä Beandlivin tuotteita olisi kiva päästä shoppailemaan.
Satu Ugista
Raikkaita ideoita ja tuoteuutuuksia odotan eniten.
salla.kivisto@gmail.com
Odotan ihania ideoita uuteen kotiini 🙂
-Amelia-
ameliarose211@gmail.com
Sisustusvinkkejä, erityisesti valaistuksen suhteen.
Katselisin erityisesti mattoja ja lamppuja sillä silmällä ja nauttisin mukavasta sisustuspäivästä kamun kanssa : )
Kopi manis
Sisustaminen on lähellä sydäntä, joten kaikki kaunis kiinnostaa!
Anna-Riikka N.
Käymme ystävän kanssa joka vuosi yhdessä Habitaressa. Viime vuosi meiltä jäi väliin lapsen syntymän vuoksi, joten tänä vuonna suuntaamme Habitareen entistäkin innokkaampina. Odotamme näkevämme jälleen uusia inspiroivia juttuja ja ideoita sekä kaikkea kaunista ja ihanaa! 🙂
Olen vieraillut messuilla nyt neljänä perättäisenä vuotena. Odotan eniten valaisimia sekä muotoilija-opiskelijoiden tekeleitä.
– Loui
Habitareen olisi kiva päästä ja löytää uusia sisustusideoita kotiin 🙂