Kuuntele postaus:
Laskeudun pari porrasta laiturilta ja varpaani koskettavat järviveden pintaa. Se tuntuu viileältä.
Otan vedon ja toisenkin, hengitän syvään ja tunnen, kuinka veri lähtee kiertämään vartalossani. Aurinko leikkii järvenselällä, näyttää kuin joka paikkaan olisi siroteltuna pieniä timantteja. Jalkani osuu vesikasviin ja mietin, että nämäkin pitäisi niittää…
Pitäisi myös laittaa piha, kutsua kaivuri paikalle. Istuttaa ehkä vähän nurmikkoa ja roudata luonnonkivet tulevalle nuotiopaikalle. Tilata hiekkaa ja laattoja, multaa ja siemeniä. Kerätä roppakaupalla energiaa, jotta homman saisi hoidettua.
Nousen järvestä ja istahdan laiturin päähän. Uinnin jälkeinen euforia taistelee ajatusteni kanssa, jotka soimaavat siitä, miten kesä päättyy ja asioita on tekemättä. Projekteja, tavoitteita, hommia ja liuta pitäis tehdä-asioita.
Pitäis tehdä!
Elämä on keskeneräisyyden sietämistä, ajattelen. Joka paikka on rempallaan ja kesken, sinkoilen sinne tänne ja yritän kuroa kiinni aikatauluja ja hoitaa asioita. Joka paikassa on joku, joka odottaa minulta jotain, jota en ole vielä saanut valmiiksi. Omat ajatukseni ärsyttävät minua, sillä tiedän niiden kertovan nyt aivan väärää viestiä.
Elämä ei ole keskeneräisyyden sietämistä, vaan keskeneräisyyttä. Ja se on aivan eri asia.
On asioita, joilla on selkeä alku ja loppu. Näitä on paljon ja hyvä niin. Maaliin menneen projektin ilo on ainakin kaltaisellani projektiluonteella käsin koskeltava. Mutta elämä ei ole projekti ja jos olisi, se päättyisi vasta kuolemaan. Ei ollenkaan sellainen filosofia, jota itse haluan noudattaa.
Olen opetellut sietämään keskeneräisiä asioita muutaman ohjenuoran avulla:
– pohdin, mitä olen / olemme jo saaneet aikaiseksi
– mietin, mikä konkreettisesti muuttuu kun tavoite saavutetaan. Usein vastaus on, että alkaa uusi projekti.
– muistutan, että ihmisen arvoa ei mitata suoritusten perusteella.
Aiheita riittämättömyyden tunteeseen tarjoaa koko elämän paletti; pitäisi olla pullantuoksuinen äiti ja kuuma vaimo, tehokas ja innovatiinen työtekijä ja luova ja menestyvä yrittäjä, mukava ja kiinnostuva ystävä ja hyväntahtoinen vapaaehtoistyön tekijä. Pitäisi olla timmi ja fiksu, lukea lehdet ja kirjat, treenata ja meditoida. Pitäisi päivittää tutkinto ja opiskella kieliä, säästää enemmän ja olla ekologisempi.
Riittämättömyyden tunteen saa aikaiseksi, kun omat odotukset ja todellisuus eivät vain kohtaa. Kuka ihme on tuollaista listaa edes kenellekään laatinut, jos ei joku itse itselleen? Ja millä ihmeen kriteereillä tuollaista edes mitataan?
”Vanhemmuuteen otetaan mallia huippuäidiltä, täydelliseen kroppaan fitnessharrastajalta ja parisuhteeseen vastarakastuneilta. Kuin huomaamattaan ihmiset vertailevat itseään eri osa-alueiden huippuihin.”, sanoo Maaret Kallio Helsingin Sanomien haastattelussa.
Niinpä niin. Ja mökkipihaan inspiraatiota Pinterestin loputtomasta kuvatulvasta.
Uskokaa tai älkää, äkillisiä puuskia lukuunottamatta minusta on tullut lempeämpi. Olen pikkuhiljaa ymmärtänyt, että suurin yksittäinen elämänlaatua nostava asia on se, että ymmärtää keskeneräisyyden olevan tärkeä osa elämänkulkua. Usein vastaankin kysymykseen, miten sillä tai tällä asialla menee, että se on ”prosessissa”.
Usein myös tokaisen epävarmuuden hetkellä itselleni tai muille, että ”luota prosessiin”. Uskalla luottaa siihen, että joskus päämäärää kohti menevät polku ei ole nopein tai helpoin, mutta se voi olla antoisin.
Sillä usein matka on päämäärää tärkeämpi.
En usko, että onnellisuuteni merkittävästi lisääntyy, kun mökkipihan pöheikön kohdalla kasvaa joskus nurmikko. Varmasti kiva juttu ja nautin siitäkin, mutta jos mielessä takoo se seuraava tekemätön homma, koska pysähdytään iloitsemaan siitä mitä jo on?
Itse asiassa: se, että asiat ovat keskeneräisiä, kertoo siitä että ne on aloitettu.
Toisaalta myös uskon positiiviseen kiukkuun, sellaiseen sisuun jolla (perkele) saadaan homma maaliin. Rutistetaan ja sitten tuuletetaan. Mutta näitä ei saa olla elämässä liikaa ja taistelut on valittava. Onko tämän syksyn sisuprojekti mökkipiha? Jos näin, se hoidetaan ja annetaan muiden olla.
Keskeneräiset hommat kannattaakin laittaa jonoon, eikä kasaan. Yksi kerrallaan ja onnistumisista nauttien.
♥ Suhteuta voimavarat ja tavoite
♥ Luota prosessiin
♥ Valitse taistelusi
♥ Inspiroidu, mutta älä vertaa joka asiassa itseäsi huippuihin
♥ Pysähdy onnistumisiin, älä vain paahda eteenpäin
Laskeudun takaisin järveen ja nyppään pois kaksi uintireitille putkahtanutta kasvia. Loput olkoon, eivät ne edes oikeasti haittaa mitään.