Joskus olisi kiva olla pullantuoksuinen äiti, joten ehdotin tyttärelle perjantai-illan kunniaksi korvapuustien leipomista. Kolmevuotiaan päättäväisyydellä leipomistoive oli mokkapalat, joten valinta oli sillä selvä. Koko perheen suosikkileivonnaisessa on vain yksi huono puoli; sitä tulee tehtyä koko pellillinen. Ja sitten sitä tulee syötyäkin, jos nyt ei pellillistä niin liikaa kuitenkin. Onneksi osan voi pakastaa vierasvaraksi.
Tytär on innokas leipuri ja auttaa miellellään. Hänen päällään olevat essu ja myssy ovat minun vanhojani. Kerroin tytölle, että silloin kun äiti oli pieni, niin nuo olivat myös minun leipomisvarustukseni. Neiti katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi: “Sinä olet sitten lainannut näitä minulta ilman lupaa.” Hellyyttävää lapsen logiikkaa, sillä tottahan se oli tavallaan 😉
Missä herkku, siellä Hugo.
Parasta lapsen mielestä ei ole itse leivonnainen, vaan taikina. Äidin mielestä huippuhetki on se, kun lapsi on onnellinen. Päällään elämää nähnyt essu ja myssy, suupielet taikinassa. Tavallisen erityistä, elämän pieniä iloja.
Kiitoksia vinkeistä edellisessä postauksessa esitettyyn työhuonedilemmaan! Voi hyvänen aika, millaisen inspiraatioprosessin postaus ja kommentit ovat aikaan saaneet 🙂 Lisää ideoita otetaan vastaan edelleen. Täytyy tässä viikonlopun aikana testata paria muutosideaa.
Heips vaan taas!