Yllättävä oppitunti

Hortonomit, puutarhurit ja viherpeukalot voivat joko pidätellä nauruaan (vaihtoehtoisesti itkuaan) tai hypätä postauksen yli. Minä olen innoissani! Katsokaa tätä: 

Se on ruusu. Ei mikään suuri yllätys sinänsä. Mutta se, että se on meidän pihasta ja minun alusta pitäen kasvattamani on jo uutiskynnyksen ylittävä juttu! Ostin keväällä pikkuisen ruukkuruusun, jolle kävi niin kuin aika monelle muullekin kukalleni. Se kuoli. Ruukussä törröttivät enää surulliset kuivuneet oksat, kun lähdin kiikuttamaan sitä biojätteeseen. Bye bye, kiitos kun ilahdutit minua hetken. 

Mielijohteesta lykkäsinkin ruusuraasun yrttien kasvatusaltaan toiseen päähän, jonka multa vielä ammotti tyhjillään. Sinne se sitten unohtui, pois silmistä, pois mielestä. Joskus harvoin muistaessani saatoin ropsauttaa sille vettä, mutta en varmasti kahta-kolmea kertaa useammin tähän kesänä. 

Kun eilen löysin täydessä kukassaan olevan ruusun, tunsin suurta iloa. Annoin mahdollisuuden ja se palkitsi minut! Tiedän, että en ole suorittanut tässä mitään suurta puutarhaurotekoa, mutta silti! Minä kasvatin ruusun ja nyt siinä on niin iso kukka, että sen hento varsi oli jo lähes taipunut poikki. 

En ihmettele, että puutarhanhoitoa pidetään hyvänä mielenterveydelle. Rikkaruohot nyt saattavat olla enemmän verenpainetta nostattava juttu, mutta tällainen tunne yhdestä yksinkertaisesta kukasta on aika hellyyttävää ja huvittavaakin. Ruusu (joita saa lähikaupasta kymmenen vitosella) sai minut hymyilemään. 

Tämä ruusu taisi pitää minulle aikamoisen oppitunnin puutarhanhoidosta. Ja ehkä vähän elämästäkin.