Ripaus luksusta arkeen

by Kerttu

Meidän perheessämme “ei osteta toisillemme joululahjoja”-tyyppiset lupaukset eivät ole koskaan pitäneet. Ja ei kai niitä lupauksia ole liiemmin annetukaan. Miehelläni on ollut tapana panostaa syntymäpäivä- ja joululahjoihini, mutta muuten lahjoja ei juuri näy. Eikä tarvitsekaan. Paitsi joskus voisi tuoda kauppareissulta sen muutaman euron leikkokukkakimpun 😉

mulberry-1

En ole merkkiuskollinen, mutta uskon siihen, että laatuun kannattaa panostaa. Siinä missä sisustuksessa tietyt designbrändit ovat lupaus laadusta, samaa voi odottaa myös vaate- ja asustepuolella. Merkkiä enemmän toki vaikuttavat materiaalit.

mulberry-1-3

Nyt raskausaikana oma tyyli on ollut, sanoisinko taka-alalla. Omat vaatteet eivät mahdu ja vartalo on muuttunut melkoisesti pienessä ajassa. Jonkin verran olen ostanut raskausvaatteeita, mutta myös yrittänyt soveltaa jo kaapista löytyvien vaatteiden kanssa. Onneksi laukut, kengät ja muut asusteet mahtuvat aina, näytti vaaka sitten mitä lukemaa tahansa. Kuvassa on supermukavat Clarksin korkkarit (ei koskaan enää huonoja korkokenkiä!) sekä Kööpenhaminan & Other Stories-liikkeestä ostamani nahkainen pikkulaukku kultaketjulla.

mulberry-1-2

Rakas joulupukki yllätti ja paketista kuoriutui Mulberryn kaunis harmaa Monogram Block Coloured -huivi, mallina Silver Star Jacquard. Sen materiaalina on 65 % silkki ja 35 % villa, koko on suuri 145 cm x 145 cm. Alkuun tuntui, että en osaa mokomaa huivia edes käyttää, olen huiviin ihan liian arkinen. Mutta hei, turhaa se on kaunotarta jättää laatikkoon makaamaan. Niin kuin sisustuksen tavarat, myös vaatteet ja asusteet on tehty käyttöön. Jos tulee tahroja tai naarmuja, niin se on sitten sitä elämää vain. Mielikuvissanihan istun vauvan kanssa jossain mukavassa kahvilassa ja imetän jättimäisen huivini suojissa herkullista maitokahviani siemaillen. Todennäköisimmin olen napakassa kevättuulessa lähipuistossa verkkareissa ja hiukset harjaamatta, mutta ei nyt takerruta pikkuisiin yksityiskohtiin 😉

Joskus tarvitaan ripaus luksusta arkeen, vaikka vain mielikuvissa!

Saatat pitää myös

6 Kommentit

S - Beauty of Life tammikuu 4, 2015 - 7:38 pm

No kyllä on kaunis huivi!! Mä en kans enää ikinä osta yhtiäkään huonoja kenkiä 😉

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas tammikuu 5, 2015 - 9:08 pm

Kiitos S! Joo, ei huonoja kenkiä laatunaisen jalkoihin 😀

Reply
Kippuralla tammikuu 5, 2015 - 10:50 pm

mulla on kahdet mammafarkut, yhdet mustat housut ja toiset kapeat housut. yksi maximekko jos toukokuussa on lämmintä 😉 ja muutamia pitkähihaisia neuleita ja trikoopaitoja, enemmän hihattomia toppeja+niiden päälle neuletakkeja tai jakkuja.
katsellaan miten pitkään nämä riittää, jollekin juhlavammalle mekolle olisi tarve (ainakin 3 juhlat ennen LA) ja varmaan hameelle.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas tammikuu 7, 2015 - 8:35 pm

Ihan hyvä valikoimahan sinulla on vaatteita, yhdistelemällä saa aikaiseksi jo vaikka mitä asuja! Itse löysin H&M:n alerekistä mammakynähameen, se on ollut yksi suosikkivaatteeni. Supermukava ja aika tyylikäs klassisuudessaan. Uskon, että mammaaatteet saa raskauden jälkeen aika kivasti kiertoon. Mun oli ostettava kaksi takkiakin, että selviä talvesta 😀 Onnea odotukseen <3

Reply
M/Vastarintama tammikuu 6, 2015 - 6:43 pm

Ihana lahja! Ja sopii varmasti päällesi niin hyvin. 🙂 itsellä aina sama uuden aarteen kanssa, alkuun ei meinaa uskaltaa käyttää. Mutta onneksi se arkailu unohtuu pian arjessa!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas tammikuu 7, 2015 - 8:45 pm

Tänään oli huivi kaulassa töissä ja kyllä me jo toimeen tullaan 😉 Ei vaan, se on kyllä tosi mieluinen ja varmasti saa paljon käyttöä. Harmaa väri ei tee siitä liian hienon näköistä arkeen!

Reply

Jätä kommentti