Arki on juhlaa!

by Kerttu

Yksi usein kysytyimmistä kysymyksistä blogissani on, kuka on maalannut olohuoneemme taulun. Kun muutimme tähän taloon, näin heti yhtenäisen olohuone-keittiön peräseinän kaipaavan jotain suurta ja näyttävää teosta. En halunnut taulukollaasi tai pienempiä printtejä, vaan yhden suuren ja näyttävän taulun. Pidin silmiä auki kulkiessani näyttelyissä, taidekaupoissa ja netin myyntiliikkeissä, mutta missään ei ollut juuri sitä, mitä etsin. Toiveissa oli värimaailmaltaan hillitty, mutta kerroksellinen ja mielenkiintoinen teos, jota jaksaisi katsella vuosikymmeniä. Taulun löytäminen ei ollut mikään helppo tehtävä.

adventti-1

Päätimme teettää taulun tilaustyönä jyväskyläläiseltä kuvataiteilijalta Minja Revonkorvelta. Olen kirjoittanyt taulun syntyprosessista ja taiteen tilaamisesta enemmän vanhassa postauksessani Taulu, tarina ja taiteilija. Satsaus kannatti, sillä teos tuo hyvää mieltä jokaiseen päivään, on samaan aikaan nöyrä ja näyttävä. Taulu sopeutuu monenlaiseen sisustukseen ja vaikka kauempaa katsottuna sen värimaailma on minimalistinen, läheltä tarkasteltuna siinä on paljon värisävyjä.

IMG_0456

Tällä hetkellä Minjalla on Jyväskylässä, taidegalleria Beckerissä oma näyttely 7.1.2015 saakka. Näyttelyn nimi on ”Arki on juhlaa” ja se kertoo vähän samasta teemasta kuin bloginikin usein: tavallisessa arjessa on paljon kaunista. Ilman arkea, ei olisi juhlaakaan. Eikä mikään voita sitä, kun arki toimii.

IMG_0453

Näyttely on saanut erinomaiset arvostelut, voit lukea tarkemmin vaikka tämän sanomalehti Keskisuomalaisen arvion. Tämän näyttelyn työt ovat maalattu pleksille, joka tekee teoksista kevyitä kehyksettömyydessään. Lähes kaikki näyttelyn työt ovat myynnissä ja monet ovatkin jo varattu uusille omistajilleen. Minja kertoi, että teoksen ostaja voi toki kehystää teoksen ja hän suosittelee pleksimaalauksille kevyitä ja ohuita kehyksiä.

IMG_0449

Samassa paikassa toimii myös taidelainaamo, joten Minjan töiden lisäksi voi tutusta myös runsaaseen valikoimaan keskisuomalaisten ammattitaiteilijoiden lainaustöitä. Mutta varo vaan, ettei käy niin kuin minulle ja ihastut. Meillähän on taulu, josta en taida raaskia enää palauttaa! Galleria Becker on avoinna tiistaista perjantaihin klo 12-17, lauantaisin klo 12-15 ja sunnuntaisin klo 12-16. Osoite on Seminaarinkatu 28, Jyväskylä.

IMG_0448

Koska olet viimeksi käynyt taidenäyttelyssä? Minun tulee lähdettyä aivan liian harvoin, vaikka tarjontaa olisi yllin kyllin. Parasta on mennä ilman odotuksia ja kuitenkin ihastua ja inspiroitua. Mutta yhtä hyvä reissu on, jos joudut ihmettelemään, kyseenalaistamaan tai jopa hämmentymään. Taiteen tehtävä kun on heijastella yhteiskuntaa ja antaa meille ajattelemisen aihetta. Ehkäpä tässä olisi yksi tämän vuoden teemoista ja lupauksista, käyn enemmän näyttelyissä ja museoissa!

Saatat pitää myös

4 Kommentit

Juulia // ihana mini 3 tammikuun, 2015 - 2:51 pm

Hyvä teema vuodelle :)!

Minä olen tainnut käydä taidenäyttelyssä viimeksi kesällä; Tove Jansson ja Ateneum eivät pettäneet!

Aivan upeita nuo Mnja Revonkorven työt, voi kun näyttely olisi lähempänä.

Mukavaa viikonloppua :)!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 3 tammikuun, 2015 - 8:34 pm

Tove Jansson ja Ateneum kuulostavat tosi hyvältä! Pitää oikeasti ryhdistäytyä ja poiketa useammin näyttelyssä 🙂 Kiitos ja mukavaa viikonloppua myös sinne!

Reply
Sara 3 tammikuun, 2015 - 10:20 pm

Olisipa ollut kiva käydä tuossa näyttelyssä. Valitettavasti ehdittiin juuri tänään lähteä kavereiden luota Jyväskylästä kohti kotia. 🙁

Ihanaa, että olet löytänyt kauniita, sinua liikauttavia tauluja!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 tammikuun, 2015 - 9:21 pm

<3 Ensi kerralla sitten näyttelyn kautta kotiin 🙂

Reply

Jätä kommentti