Elämä

(Siirappivaroitus annettu)

Sunnuntai-iltapäivän aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, kun auto toisensa perään jätti juhla-asuihin pukeutuneita ihmisiä kyydistään Etelä-Ranskan Montpellierissä sijaitsevan juhlapaikan pihaan. Nousemme omasta taksistamme ja vilkutamme sukulaisillemme, jotka saapuvat samaan aikaan. Huh hellettä, todetaan yhdestä suusta. Onneksi ennustetusta +36 lämpöasteesta on jääty vähän ja meri antaa vilvoittavaa tuulta. Lähdemme kohti juhlapaikkaa. Silmiemme edessä avautuu huikea merimaisema, valkoinen kappeli, suuri koristeltu juhlateltta sekä valtavan jyhkeä vanha kivirakennus, joka kätkee sisälleen kaikki nykyaikaiset fasiliteetit. Pidän viisivuotiasta tytärtäni kädestä, sillä häntä jännittää. Pian edessä on koko kevään odotettu H-hetki, jolloi hän pääsee morsiusneitona sirottelemaan ruusun terälehtiä hääparin tielle. Juhlaväkeä virtaa paikalle tasaiseen tahtiin ja puheensorinasta erottuu niin suomen, ruotsin, norjan, saksan, ranskan kuin englanninkin kieltä. Tunnelma on välitön ja kansainvälinen. Pian koittaa odotettu hetki. Siirrymme istumaan puiden varjoon valkoisille penkeille valkoisen kappelin eteen. Edessä on meri ja valkoiset kukkakoristeet. Pian alkaa soida uskomattoman kaunis musiikki. Nousemme seisomaan ja näemme, kun pieni tyttäreni keskittyneesti heittää ruusunterälehtiä siskoni ja hänen miehensä tielle kohti juhlaväkeä. Nielaisen ja koitan pidättää kyyneleitä, jonka totean hyvin pian mahdottomaksi. Onni ja rakkaus ovat niin käsinkosketeltavissa ja hetki on täydellinen.

Morsiuspari saapuu juhlaväen eteen ja hymyilee vapautuneesti. Seremonia saa alkaa. Sanoja rakkaudesta, välittämisestä, yhdessä olosta, kunnioituksesta, kärsivällisyydestä, onnesta ja perheestä. Kun siskoni ystävät esittivät Elton Johnin laulun ”Your Song”, ei juhlassa nähty enää kuivia silmäkulmia.

Laulun jälkeen morsiuspari antoi toisilleen lupaukset avioliittoon ja molempien vanhemmat toivottivat uuden jäsenen tervetulleeksi perheeseen. Vaihdettiin sormukset ja suudelmat ja kaikesta näki, kuinka käsittämättämän onnellisia he olivatkaan. Itken kuin vesiputous.

Kun seremonia on ohi, juhlaväki siirtyy onnittelemaan avioparia. Kivirakennuksen kupeessa aukeaa juomapiste, jossa tarjoillaan samppanjaa, viiniä sekä tietysti alkoholittomia janojuomia helpotukseksi helteeseen.

Suomalaisesta tyylistä poiketen juhlakansaa ei istuteta heti pöytien ääreen ruokailemaan, vaan jäämme seurustelemaan ja kohottamaan maljoja ulos. Seremoniamestari kertoo juhlan kulusta. Tunnelma on kepeän vapautunut, mutta äärimmäisen juhlallinen. Häät alkoivat ranskalaiseen tyyliin vasta alkuillasta klo 17.30. Auringon paahtavimmat säteet hiipuvat ja lämpötila muuttuu koko ajan lempeämmäksi.

Tarjoilijat tuovat pöytiin pieniä cocktail-paloja; on mm.  sushia, mereneläviä ja pienenpieniä minihampurilaisia. Suolapalat katovat parempiin suihin, eikä kenelläkään ole kiire illallispöytään.

Nämä juhlat ovat nautinto jokaiselle aistille. Orkesteri soittaa ensitahdit ja tunnelma nousee jälleen pykälän verran kohti taivasta.

Lähes kymmenkiloinen pikkujättini viihtyy juhlahumussa ja haluaa olla sylissä, tässä vaiheessa vaihdan korkkarit ballerinoihin. Vauvan juhla-asu karsiutuu lämmössä vain valkoiseen puuvillaiseen bodyyn. Paremmat kuvat asustani löydät täältä.

On helppoa kehua juhlia, sillä minulla ei ollut niiden järjestelyssä osaa eikä arpaa. Siskoni kaasoineen on vastannut visuaalisesta toteutuksesta, joka onnistui mielestäni upeasti. Luonnonkaunis paikka ei tarvitse liikaa koristeita, mutta elegantit valkoiset kukat ja pienet yksityiskohdat täydentävät juhlatunnelman.

Hupsuttelimme valokuvauspisteellä, jossa jokainen sai valita mieleistä rekvisittaa polaroid-kuviin. Meistä napattiin kaksi kuvaa, joista toisen kiinnitin vieraskirjaan onnentoivotusten saattelemana. Toinen kuva on lompakossani, josta löydän sen jokaisena päivänä. Katsomalla kuvaa muistan, miltä tuntuu täydellinen onni.

Kun valokuvat on otettu ja juhlaväki on saanut rauhassa vaihtaa kuulumisia, siirrytään juhlapalviljonkiin istumaan pyöreiden pöytien ääreen.

Lapsille löytyi omilta paikoiltaan pienet paketit. Tyttäremme avaa lahjan innoissaan ja löytää sieltä väritys- ja puuhakirjoja, kyniä ja saippuakuplia. Katson kun lapset istuvat paikoillaan tuijottaen intensiivisesti puuhakirjojaan ja kuiskaan siskolleni, että nämä lahjat lähentelivät neroutta. Oli mukava istahtaa itsekin hengähtämään, kun lapset viihtyivät hetkisen paikoillaan.

’Illan aikana kuultiin musiikkia, lyhyitä puheita ja saimme myös ihmetellä norjalaisia hääperinteitä. Tiesittekö, että kun joku kilistää laseja, morsiusparin pitää nousta penkeille seisomaan ja suudella. Jalkojen tömistyksestä taas suukko annettiin pöydän alla! Varsinaisia hääleikkejä ei ollut lainkaan, mutta nämä muutamat perinteet kevensivät hauskalla tavalla tunnelmaa. Nähtiinpä sitä sekä sulhasen että morsiamen vanhemmatkin pussaamassa penkkien päällä. Rakkautta oli todellakin ilmassa!

Illallinen tarjoilitiin pöytiin. Tämä tuntui juhlavalta perinteisen juhlabuffetin sijaan.  Kuvasin alkupalat, mutta sen jälkeen tunnelma on vienyt mennessään ja kamera unohtunut kaivaa esille. Pääruoka oli niin herkullinen!

Bändi virittäytyi paikoilleen ja ruokailun jälken nähtiin herkkä häätanssi. Harmi vain, että itse olin juuri  silloin syöttämässä vauvaa näissä maisemisssa… Sain lainata ilmastoitua hääsviittiä vauvanhoitohommiin ja voi luoja, tuonne olisi voinut itsekin jäädä yöksi! Ilta alkoi hämärtää ja kamerani unohtui lopullisesti laukun pohjalle. Tanssi ja nauru täyttivät juhlan, ihmiset viihtyivät lämpimässä kesäillassa. Katsoin kelloa, joka alkoi lähestyä yhtätoista ja tytärtäni, joka pisti jalalla koreasti musiikin tahdissa tanssilattialla. Vauvalle riitti sylejä ja minäkin pääsin pyörähtämään tanssilattialla.

Selvää oli, että juhlat tulisivat jatkumaan vielä pitkälle aamutunneille, mutta pienen lasten kanssa oli aika alkaa tilaamaan taksia ja suuntaamaan kohti hotellia. Vauva nukahti syliini ja katsoin hieman kauempana tanssivia ihmisiä, iloista puheensorinaa. ”Me emme lähde minnekään, ennen kuin olemme syöneet kakkua”, ilmoitti viisivuotias niin topakasti, että häntä oli parempi vain uskoa. Bändin ensimmäinen setti päättyi ja ihmiset palasivat paikoilleen pöytien ääreen.

Seisoin vauvan kanssa ulkona hämärässä, katsoin sisään valoisaan telttaan. Kaiuttimista alkoi kuulua ”All you need is love” -laulun alkutahdit ja juhlaväki nousi seisomaan ja taputti tahdissa. Ovet aukenivat ja saliin työnnettiin musiikin saattelemana valtava kakku, jonka ympärillä oli pieniä ilotulitteita, jotka syöksivät säteitä ympärilleen. Kaikki lauloivat, tanssivat, taputtivat ja kakku lipui tulta syöksyen tarjoilupöydän ääreen. Katsoin sylissä nukkuvaa poikaa, katsoin uskomatonta tunnelmaa teltassa. Seisoin pimeässä illassa ja mietin, miten tämä on edes mahdollista! Pyyhkäisin taas pari onnenkyynelettä. Lähemmässä tarkastelussa paljastui, että kakku olikin suuri leivosteline, jossa oli erilaisia pieniä kakkuja, leivoksia ja käsintehtyjä suklaapaloja. Ihana idea!

Puolen yön jälkeen istuimme autossa matkalla kohti hotellia. Mietin siskoani, joka on ollut moninkerroin rohkeampi elämässään kuin minä. Olen tuntenut suruakin siitä, että hän asuu Norjassa, toisessa maassa kaukana meistä. Olemme läheisiä ja lähes päivittäin tekemisissä, onneksi on nykytekniikka joka mahdollistaa niin paljon. Mutta ei se ole siltikään sama asia. Kun hän muutti Osloon, toivoin vain että se olisi oikea päätös ja hän olisi onnellinen. Ja kun nyt näen sydänjuuriaan myöten rakastuneen ja rakastetun naisen, en voi muuta kun olla tyytyväinen hänen puolestaan.

Kiitos Noora ja Øyvind, että saimme kokea nämä unelmahäät. Ennen kaikkea kiitos, että olette olemassa. Te olette meille niin rakkaita. Onnea vielä kerran!