Tuntui hyvältä

by Kerttu

Tänään tuntui hyvältä:

– Olla aamulla töissä hyvissä ajoin
– Potkaista korkokengät pois jalasta työpäivän jälkeen
– Viedä tytär odottamilleen syntymäpäiväjuhlille
– Ottaa kymmenen minuutin pikatorkut
– Herätä siihen, kun sade lyö kattoon
– Katsoa, kun pisarat kastelevat rutikuivan maan

– Huomata, miten sadekuuron aikaan on hämärää
– Sytyttää kuukausien jälkeen kynttilät
– Ihmetellä sitä, että kesästä ei haluaisi päästää irti
– Nauttia muutaman asteen viileennestä ilmasta terassilla
– Rapsuttaa huomionkipeää koiraa
– Huomata, että liljat ne vaan kestävät ja kestävät
– Vastaanottaa ystävältä viesti, jossa kysellään kuulumisia
– Pohtia blogin syksyä ja liian monia hyviä vaihtoehtoja
– Syödä kana-caesar-salaattia kolmatta päivää putkeen
– Kuunnella hiljaisuutta
– Lähteä koiran kanssa ulos sateen raikastamaan iltaan
– Tajuta, ettei ole temppu eikä mikään olla rohkea, jos ei koskaan pelota
– Luottaa siihen, että asiat järjestyvät
– Tuntea olonsa tärkeäksi


– Rakastaa niin että sydämeen sattuu
– Pestä pyykkiä ja kitkeä rikkaruohoja
– Tehdä vähän töitä illalla
 -Imuroida hiekat pois eteisestä
– Toivoa, että helteen polttama nurmikko kasvaa taas ensi kesänä
– Juoda jääkylmää vissyä lempilasista
– Päättää, että synttäreistä päälle jäänyt herkuttelu loppuu nyt
– Todeta, että parhaansa tekemisen täytyy riittää.

Peruspäivä 🙂 Mikä sinusta tuntui tänään hyvältä? 

Saatat pitää myös

26 Kommentit

Sanna - Shine Bright 7 elokuun, 2014 - 7:45 pm

Aivan ihania kuvia! Niin nättejä ja tunnelmallisia! Varsinki toi ylin ♥ ja kiva teksti 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 11:07 am

Kiitos Sanna <3

Reply
Maria 7 elokuun, 2014 - 7:47 pm

Hih, samanlainen lista muuten paitsi koiranrapsutus 🙂

Ihana teksti <3

Nauttikaamme elämän pienistä iloista <3

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 11:08 am

Koiranrapsutus on terapeuttista, käy vaikka naapurissa rapsuttelemassa 😉 Kiitos Maria <3

Reply
Sara 7 elokuun, 2014 - 8:02 pm

Minusta tuntui tänään ihanalta tehdä pitkästä aikaa kotona töitä, ottaa aurinkoa ja nauttia sateen ropinasta peltikatolla ja samalla ukkosesta. Tulin hyvälle mielelle, kun luin tätä kirjoitustasi, ihan nousi hymy huulille. Kiitos siitä!

Tästä inspiroituneena taidankin ottaa taas tavaksi alkaa kirjoittaa joka päivä ylös (puhelimen sovellukseen tai ehkä pikemmin kauniseen pieneen muistikirjaan) ne asiat, joista on kiitollinen tai jotka ovat ilahduttaneet päivää.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 11:09 am

Tuo on hyvä idea! Monesti onni ja kiitollisuus tulee tosi pienistä jutuista 🙂 Voisi itsekin ottaa tavaksi. Kiitos Sara!

Reply
Johanna 7 elokuun, 2014 - 9:28 pm

Ihana kirjoitus <3

Tosi kivan näköinen tuo pyöreä alusta, onko se betonia? Mistä hankittu ja koska? Mulla kova betonivillitys päällä ;0)

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 11:09 am

Kiitos Johanna! Se on Granitista, ostin tänä kesänä eli varmaan kuuluu vielä valikoimaan 🙂

Reply
StyleC 7 elokuun, 2014 - 9:47 pm

Oi miten ihana postaus ja ihanat kuvat! Itselle parhaalta tuntuu tällä hetkellä päivä päivältä syksyä kohden kasvava tarmo 🙂 Kesälaiskuus on ihanaa, mutta yhtä ihanaa on myös kun se alkaa väistyä ja syysenergia virrata tilalle. Hitaasti mutta varmasti 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 11:10 am

Syksy on positiivisesti uuden alun aikaa. Kiitos StyleC!

Reply
kristiina kortelahti 7 elokuun, 2014 - 10:21 pm

Kiitos ihanasta postauksesta! Itsestä hyvältä on tänään tuntunut se kun ilma on selvästi viilentynyt, se kun vielä ensi viikon saa lomailla, ja se kun kohta saa taas tavata ihanat lapsenlapset.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 11:11 am

Kiitos itsellesi Kristiina! Mukavaa loppulomaa, nautihan vapaudesta ja lastenlapsista 🙂

Reply
Mirva 8 elokuun, 2014 - 8:29 am

Ihana postaus ja kauniit kuvat. Tuollainen lista vaikka vähän lyhyempänä olisi itsekin hyvä tehdä joka päivä. Huomaisi, että niitä arvostettavia, hyviä asioita ja ihania hetkiä on päivittäin. Pisti silmään myös tuo pöytä tai taso jolla oli tuo kaunis asetelma. Mistähän se mahtaa olla löydettävissä?

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 11:12 am

Totta, Mirva! Pöytä on Hayn Tray isoimmassa koossa 🙂

Reply
Anonymous 8 elokuun, 2014 - 9:05 am

Olipa hyvä teksti!! Viimeinen ajatus varsinkin: kun parhaansa tekee, se saa ja sen täytyy riittää 👍👍 Miia k

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 11:13 am

Näin se menee! Enempäänkään kun ei pysty 🙂

Reply
Jutta// Projekti Verkaranta 8 elokuun, 2014 - 10:21 am

Upea teksti ja elämänmyönteiset ajatukset. Pitäisi itsekin useammin kirjata ylös mistä onni syntyy ja mikä tuntuu hyvälle juuri sillä hetkellä. Toivottavasti viikonloppusi jatkuu yhtä kauniiden ajatusten parissa <3

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 11:14 am

Kyllä se tuntuu jatkuvan 🙂 Eilen oli hieno Messujen yö. Pienet asiat ne arjen onnen tekee, se vaan helposti tuppaa unohtuvan. Kiitos paljon Jutta!

Reply
Blondi / Checklist 8 elokuun, 2014 - 6:47 pm

Ihania kuvia. ♡Ja teksti myös. Kirjasin itse ylös pari vuotta sitten joka päivä useamman kuukauden ajan viisi asiaa, joista olin kiitollinen tai jotka ilahduttivat sinä päivänä. Ei ollut useimminkaan sun listaasi ihmeempiä, mutta pian huomasi, että niistä tavallisista asioista se onni ja ilo nimenomaan koostuu…

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 11:15 am

Tuo kiitollisuuspäiväkirja on tosi hyvä idea! Antaa vähän perspektiiviä elämään 🙂 Kiitos Blondi!

Reply
Soila 9 elokuun, 2014 - 12:34 pm

Olipa ihanan positiivinen postaus! Pitäisi joka päivä muistaa nauttia pienistä asioista. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 8:36 pm

Kiitos Soila, olen samaa mieltä kanssasi!

Reply
S - Beauty of Life 9 elokuun, 2014 - 12:49 pm

Ihana postaus!!! <3

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 9:33 pm

Kiitos S!

Reply
Anne 9 elokuun, 2014 - 7:16 pm

Olen vähän myöhässä – on jo lauantai. Sinun postaus kertoo niin sinusta ja se varmaan on yksi syy miksi blogisi on niin suosittu. Se saa hyvälle mielelle. Minusta on niin tärkeää,että me ihmiset näkisimme, että meidän lasimme on puoleksi täynnä – ei tyhjä.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 elokuun, 2014 - 9:34 pm

Kiitos Anne! Et ole lainkaan myöhässä 🙂 Kauniit sanasi toivat hyvän mielen. Minulle positiivinen ajattelu on hyvin ominaista, mutta toisaalta sitä voi myös harjoitella. Usein myös päätän, että en stressaa jostain jutusta ja se toimii. Oma mieli on ihmeellinen 🙂

Reply

Jätä kommentti