Rauhoittumista ja rentoa pellavaa

by Kerttu

Vauhdikkaan viikon jälkeen sunnuntai saapuu kuin lahjana.  Makuuhuoneen sisustus pysyy yhä seesteisen rauhallisena, ihanana vastapainoa kaikelle tekemiselle ja menemiselle.

Kun blogissa on hiljaisempaa, se tarkoittaa yleensä sitä, että täällä blogin takana on erityisen haipakkaa. Vielä ensi viikko tulee olemaan erittäin kiireinen, mutta sitten ensin helpottaa ja sen jälkeen arki vähän muuttaa muotoaan.

Mieheni vei lapset aamupäivällä ulkoilemaan, jotta sain olla hetken yksin kotona. Se on ihanaa ja mielestäni paras keino rauhoittua.

Vaikka olen yksin kotona, en yleensä malta olla kovin kauaa paikoillani kirjan ääressä. Parasta palautumista on pieni kotipuuhastelu jotain rauhallista musiikkia kuunnellen. Ilman, että kukaan keskeyttää…

Ovi painuu kiinni ja kuulen, kuinka auto kaartaa pihasta pois. Otan kupin kahvia, laitan musiikin ja istahdan hetkeksi nojatuoliin.

PIIP!

PIIP!

PIIP!

Mitä nyt taas! Onko maailmankaikkeudella oltava jotain vastaan rentoutumisyrityksiäni? Käskevä ääni kuuluu palovaroittimesta, josta on patteri lopuillaan. Sen sijaan, että saisin ladata omiani, alan metsästämään uusia pattereita tuohon melusaasteen lähteeseen.

Yritän saada palovaroittimen hiljentymään siinä onnistumatta. Senkus piippaat, minun päivääni et pilaa. Ruuhkavuosia elävät tietävät, että se oma hetki on lähes pyhä, eikä sitä pilaa edes ratsujoukkojen saapuminen, pieni meteoriitti saati piippaava elekroniikkalaite.

Yhtä innoissani kun pienistä omista hetkistä, olen tästä lisääntyvästä luonnonvalosta! Sen yhteys virkeyteen, ulkoilun määrään sekä valokuvauksen iloon on vahva. Rennolla pellavapetauksella leikkivät auringonsäteet menevät ehdottomasti “arjen pienet ilot”-kategoriaan elämässäni.

Musiikkivinkkinä Spotifyn Warm Fuzzy Feeling-lista, joka tarjoilee täydellistä musiikkia rentouttavan pikkupuuhastelun taustalle.

Auringinsäteiden lisäksi on myös toinenkin varma merkki siitä, että juna kulkee kohti kevättä. Pitkän neutraalin kauden jälkeen sielu alkaa kaipaamaan värejä. Nyt kaivoi kaapista petaukseen pienen ripauksen vanhaa roosaa piristämään beigen ja valkoisen seesteistä liittoa.


pellavainen päiväpeitto: Balmuir
laukku: Balmuir, Estelle shopper

kattovalaisin: Sukarwood, Aarni
tuoli: Carl Hansen & Søn, Wishbone (Y)
roosa tyyny: Linum
maljakko, Marimekko, Ming
matto: VM Carpet, Silkkitie
taulu: Kaisu Sirviä, Puun tarina

(osa tuotteista saatu aikanaan osana yhteistyötä)

Jos muuten kaipaat tukevaa “aamiaistarjotinta” vuoteessa nautittavaa kahvia tai vaikka aamupalaa varten, niin kokeilepa irrallista laattaa.

Minulla on käytössä 30 x 30 cm kokoinen marmorilaatta, joka painonsa ansiosta pysyy hyvin vakaana ja paikoillaan.

Palovaroitin piippaa yhä, joten käännän musiikin kovemmalle. Tulisipa perhe jo kotiin.

Rentouttavaa sunnuntaita sinullekin!

Saatat pitää myös

Jätä kommentti