Näin syntyy sisustusasetelma

by Kerttu
Näin syntyy sisistusasetelma

Minulta pyydettiin vinkkejä asetelman luomiseen.

Aloitetaan siitä, että olen todella rento sisustaja. En mittaa, jos ei ole pakko. Luotan fiilikseen ja intuitioon sekä kokeilemisen voimaan. Pidän siitä, kotona on huoletonta, enkä koskaan pystyisi olemaan minimalisti, vaikka tyylisuuntausta ihastelenkin muilla.

Näin syntyy sisistusasetelma

Meillä on kaksi tasoa, jonka päälle syntyy enemmän tai vähemmän harkittuja asetelmia. Muuramen MUP-senkki on niistä toinen. Sopivalla laskutasolla oleva tila on omiaan pienille asetelmille ja sommitelmille.

Senkin päällä on Matti Hintikan litografiatyö rennosti seinään nojaten. En ole ihan päättänyt taululle lopullista paikkaa, joten se saa olla rennosti tasolla. Homeroomin messinkivartinen pöytävalaisin on sopivan siro. Lintupatsaan olen saanut tunnustuksena edellisestä työpaikastani. Aalto-vaasissa on kimppu sekalaisia kuivakukkia. Sisustuslehdet ovat parhaimmillaan esillä, jotta niiden pariin voi hakeutua matalalla kynnyksellä, siksi yksi nippu on osana asetelmaa.

Aseltelmassa katson sen verran, että esineiden mittasuhteet toimivat toisiinsa nähden. En asettele tavaroita jonoon, vaan hieman lomittain niin, että niistä tulee tiivis kokonaisuus.

Pidän myös siitä, että tavarat ovat hieman eri korkuisia, tämä tuo rytmiä kokonaisuuteen.

Toinen asetelmapaikka on keittiön Artek-hyllyillä.

Siellä pidän käden ulottuvilla vesikannua ja 1-2 maljakkoa, joita käytän jatkuvasti. IIttalan Virva-valaisin on hyllyssä tuomasa valoa pimentyviin iltoihin. Valaisimen päällä on seppele, joka minulla oli päässäni 40-vuotisjuhlissani kesällä. Se on kuivunut kauniisti ja tuo mieleen onnellisia muistoja.

Laatikossa on kuitteja, jotka täytyy säilyttää ja sen päällä IKEA tuoksukynttilä kauniissa lasirasiassa. Ylähyllyn puinen veistetty ankka on vain puhtaasti koriste-esine, olen saanut sen kummitädiltäni.

Aseltelma on yhdistelmä käyttöesineitä ja koriste-esineitä, mutta kaikkia näitä yhdistää se, että ne ovat ilo silmälle. Näille hyllyille asettelen välillä kauneimpia astioita, joiden säilyttäminen kaapissa olisi vain sääli.

Oikeastaan annan vain yhden neuvon: tuo asetelmiin kauneimmat ja rakkaimmat esineesi.

Anna niiden kertoa tarinoita ja ilahduttaa silmää. Hyllyssä voisi olla vielä hyvinkin simpukka ihanalta etelänmatkalta tai lasten sisaruskuva muistuttamassa tärkeimmistä. Jos pidät käsillä tekemisestä, älä jemmaa tuotoksia kaappiin, vaan uskalla laittaa niitä vaikka yksi kerrallaan esille.

Jotain yhdistävää kannattaa olla: minulla harmonia syntyy värimaailmasta.

Nyt toivottelen ihanaa viikonlopun alkua! Flunssa on vihdoin taittumassa ja olo tuntuu terveeltä ja energia alkaa palailla pikkuhiljaa. Tänään vietetään mukava koti-ilta, jotain hyvää ruokaa ja lasillinen viiniä. Sinnillä vedin viikon etätöissä flussassa, vaikka olisi varmasti voinut levätä enemmänkin. Nyt siis ihan rennosti vaan.

Saatat pitää myös

9 Kommentit

Emilia 4 syyskuun, 2020 - 5:56 pm

Kauniita! Pienen lapsen kanssa piti aikoinaan karsia kaikki tasot tyhjiksi, mutta nyt voisi pikkuhiljaa alkaa palauttaa niille jotain esineitä 🙂 Mistä tuo seinäkello on? Meillä on kello, jossa ei ole numeroita ja siitä lapsen on vähän hankala opetella kelloa niin nyt olisi numerollinen kello hakusessa, mutta yllättävän vaikea löytää kivaa… Täälläkin sairastettu flunssaa ja pikkuhiljaa alkaa olo helpottaa. Rentoa viikonloppua!

Reply
Kerttu 5 syyskuun, 2020 - 6:24 am

Voi muistan tuon vaiheen, kun mitään ei voinut pitää missään esillä 😅 Seinäkello on Mujin ja kauniin ulkomuodon lisäksi se on hiljainen. Voin suositella!

Reply
Emilia 5 syyskuun, 2020 - 6:44 am

Kiitos, täytyykin tsekata Muji. Ja kellon hiljaisuus on todella tärkeä ominaisuus! 🙂

Reply
Laura 4 syyskuun, 2020 - 9:50 pm

Todella kaunista. 🙂 Mikä on muuten tuo seinämaali Artek-hyllyjen takana? Hyvää syksyä ja kiitos inspiraatiosta:)

Reply
Kerttu 5 syyskuun, 2020 - 6:23 am

Kiitos paljon! Maalisävy on Tikkurilan ”laasti”. Todella kaunis sävy.

Reply
Gitte 5 syyskuun, 2020 - 4:39 am

Tyylikäs! Pidän myös siitä, että esineillä on tarina ja käytännön toimivuutta on ajateltu. Mutta mitä tekisit lampun johdolle? Nyt se näyttää siltä, että on vain ajan kysymys, koska koko komeus on lattialla, kun jokin tarttuu johtoon. Ihanaa syyskuuta 💕

Reply
Kerttu 5 syyskuun, 2020 - 6:22 am

Kiitos ❤️ Valaisin ei onneksi pääse putoamaan, sillä jos joku vahingossa kiskaisi johdosta, veto tulisi vasemmalta, jossa on hyllyn seinäkannake vastassa. Enemmän minua johto häiritsee visuaalisesti, mutta koska pistorasia on siellä missä sen, ei ole oikein muuta vaihtoehtoa. Koska sisustus on usein myös komprosemisseja, ajattelin vain elää johdon kanssa 😅

Reply
Mari 5 syyskuun, 2020 - 7:16 am

Kaunista on🤩 Kertoisitko vielä lattialla olevista laatikoista. Ovatko säilytyslaatikoita? Ja mitä materiaalia? Olemme etsineet juuri tuon tyyppisiä isoja laatikoita harvoin käytettävien tavaroiden piilopaikaksi😉
Hyvää syksyä!

Reply
Maria 5 syyskuun, 2020 - 1:42 pm

Kiitos, täällä yksi asetelmapostausta toivonut. Nyt on vaan ongelma ettei mulla oo kivoja tavaroita..ehkä tää on vähän sama kuin naisilla yleensä että mulla ei oo mitään päällepantavaa..vaikka kaapit täynnä tavaraa😀

Reply

Jätä kommentti