Murattia terassille

by Kerttu

Visioni terassin sisustuksesta on ollut harvinaisen kirkas. Viime kesänä sain tuunattua ruokaryhmän katseenkestäväksi ja ostimme polyrottinkisen sohvaryhmän. Isot hankinnat olivat jo olemassa ja tänä keväänä olen saanut fiilistellä pienten sisustuselementtien parissa. Tiesin, että haluan terasillemme helppohoitoista vihreää tunnelmaa. Viime kesänä istutin muratit pallotuijien juurelle, mutta nyt ne saivat ylennuksen ja päätyivät seinälle. 

En tarkkaan tiennyt, miten voisin kiinnittää kasvit seinälle siististi, sillä en halunnut avohyllyjä. Kuin sattumalta kauppareissulla silmiini osui Biolan Ilo ruukkukannake, jolla voi ruukun kiinnittää huomaamattomasti seinälle. Näyttää vähän, että astia leijailisi ilmassa. 

Kiinnike laitetaan seinään kahdella ruuvilla. Lautaseinään riitti vähän pienemmät ruuvit kuin paketin mukana tulleet. Tämä kiinnityssysteemi sopii siis myös sisätiloihin. 

Ostin kaksi ruukkua ja ne löysivät paikkansa terassin seinältä! Sijoitin ne epäsymmetrisesti ja lisäksi muutin hieman Annon valojen paikkaa, jolloin seinälle ei tullut ahdas fiilis useasta elementistä huolimatta. 

En ollut tällaisista ruukkukannakkeista ennen kuullutkaan ja tosiaan, löydön tein ihan Prisma-reissulta. Näppärää oli, että ruokaostosten lomasta sain hankittua sekä kiinnikkeet, ruukut ja muratit. Ruukut eivät kuuluneet paketiiin, vaan mallailin osastolla erimallisia vaihtoehtoja. Nämä valkoiset orkidea-ruukut olivat malliltaan sopivat ja ulkonäöltään hyvät, joten kaupat tuli. 

Viherkasvit seinällä antavat sopivasti rennon boheemia tunnelmaa muuten aika siistille kokonaisuudelle. Hypistelin samaisella kauppareissulla myös juuttimattoa, joka tekisi mieli ostaa  aavistuksen liian pienen turkoosin tilalle. Se jäi kuitenkin vielä harkinta-asteelle. 

Sain lukijalta hyvän vinkin havubalsamista, jolla voi elvyttää kärsineitä havukasveja. Kiitos vinkistä! Ostin balsamin, mutta en hoksannut hommata samalla uutta sumupulloa, sillä aine pitää ensin laimentaa ja sitten sumuttaa kohteeseensa. Tuija-parka saa vielä muutaman päivänä toipua veden voimalla. 

Ruukkukannakkeet olivat onnekas löytö ja sisustusrakkautta ensi silmäyksellä. Kylläpä tulee hyvä mieli, kun saa toteutettua jonkin verkkokalvoilla odottaneen vision! 

Terassi alkaa olla valmiina kesään. Eilen illalla leffan sijaan istuskelimme iltaa sohvilla nauttien kiireettömyyden tunteesta. Illan hämärtyessä piti jo ottaa hyttyskierukka käyttöön, sillä ensimmäiset verenhimoiset inisijät ovat saapuneet. Se jos jokin on varma kesän merkki!

Mitä pidät terassimme ilmeestä ja murateista seinällä? 

Saatat pitää myös

38 Kommentit

Viivi / Valkoinen Soihtu 27 huhtikuun, 2014 - 8:51 pm

Voihan että, onpa tosi kivat! Näyttää kauniilta! Ihan kuin tosiaan ruukut leijuisivat seinällä:)! Ihana terassi teillä!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 28 huhtikuun, 2014 - 9:20 pm

Kiitos Viivi!

Reply
Syhi / Syhinä-blogi 27 huhtikuun, 2014 - 9:32 pm

Muratit ovat todella kivannäköiset! Ihanan raikkaat valkoisissa ruukussa. Ja kiitos vinkistä, olen mietiskellyt meille ulkoseinään kukkahyllyä, mutta tuommoiset kannakkeet ovat paljon parempi idea. Hylly suotta keräisi siitepölyä ja muuta tavaraa.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 28 huhtikuun, 2014 - 9:21 pm

Olepa hyvä! Minäkin ajattelin, että ne hyllyt eivät varmaan olisi kovin käteviä pidemmän päälle.

Reply
piipadoo 27 huhtikuun, 2014 - 9:48 pm

Seinällä riippuvat kasvit on just hyviä! Minulla on ollut vähän samanlainen visio olohuoneeseen ja tänään kävin Viherlandiasta kasvin sitä varten hakemassa, nyt ”hylly” odottaa vielä kiinnittämistä. Vihreä raikastaa valkoista seinää ihanasti, tykkään! 🙂

-piia

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 28 huhtikuun, 2014 - 9:24 pm

Mietin itsekin, että ei näyttäisi jokin tällainen viherkasviviritelmä pöllömmältä sisälläkään. Pitää miettiä!

Reply
M. 27 huhtikuun, 2014 - 9:59 pm

Kivat on! Muutenkin näyttää että koti on saanut uuden olohuoneen!8)

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 28 huhtikuun, 2014 - 9:25 pm

Jos vaan lämpötilat sallii, niin kyllä tuossa mielummin hengailen kuin sisällä 🙂

Reply
Siimeksessä Minttu 27 huhtikuun, 2014 - 10:13 pm

Kaunista! Niin raikas tunnelma 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 28 huhtikuun, 2014 - 9:25 pm

Kiitos Minttu!

Reply
Pisara 27 huhtikuun, 2014 - 10:28 pm

Vau upeat! Muutenkin oikein kutsuva terassi teillä. Tykkään noista Annon valoistakin, luovat varmasti iltahämärässä kivaa tunnelmaa.
Täytyy muutenkin kiittää kivasta blogista 🙂 Löysin tänne joku aika sitten sattumalta ja tykästyin heti. Kaunis koti teillä ja näitä kauniita ja inspiroivia kuvia katselee mielellään.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 28 huhtikuun, 2014 - 9:26 pm

Annon valot on kyllä kivat! Vähän sellaista kernevaalitunnelmaa ne ehkä tuovat, mutta toisaalta värimaailma on kuitenkin rauhallinen. Kiitos paljon ihanasta blogipalautteesta, sait hymyn huulilleni!

Reply
kotiporstua 27 huhtikuun, 2014 - 10:36 pm

Raikas ja tyylikäs terassi teillä 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 28 huhtikuun, 2014 - 9:26 pm

Kiitos paljon! 🙂

Reply
Anonymous 27 huhtikuun, 2014 - 10:37 pm

Hyvältä näyttää ja kiva löytö. Miltä matto näyttäisi jos olisi toisinpäin, raidat kalusteiden suuntaisesti? Terhi

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 28 huhtikuun, 2014 - 9:27 pm

Kiitos Terhi! Matto oli ensin toisinpäin, mutta pieni se on niinkin. Etureinan pitäisi olla sohvien tasalla ja sitten seinälle jää aika iso aukko. Matto oli viime kesänä sopiva, kun sohva oli eri tavalla aseteltuna.

Reply
Miia/Tirviäisten elämää 27 huhtikuun, 2014 - 11:40 pm

Tosi hienot hyllyt!! On jotenkin raikas kun ei ole kokonaista hyllyä 😀 ja tuommoinen pitkä muratti olisi omalla ostoslistalla myös 😀

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 28 huhtikuun, 2014 - 9:37 pm

Minäkin tykkään, on niin kevyen näköinen ilme 🙂

Reply
Jenna - Kotiovella 27 huhtikuun, 2014 - 11:51 pm

Onpas kivat! tykkään tuosta keveästä ilmeestä, näyttää tosiaan kun ruukut olisivat ilmassa. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 28 huhtikuun, 2014 - 9:39 pm

Kiitos Jenna!

Reply
Erja / Ihmeidentekijät 28 huhtikuun, 2014 - 8:04 am

Ihanan eleetön keksintö tuo ruukkukannake. Boheemi tyyli sopii teranssille ja parvekkeelle. Kivaa vappuviikkoa sinulle!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 28 huhtikuun, 2014 - 9:39 pm

Kiiitos samoin Erja! 🙂

Reply
Suvi / zubis corner 28 huhtikuun, 2014 - 8:07 am

Tosi kaunista! Sopisi myös meidän uudelle terassille. Sinne kaivattaisiin roppakaupalla ideoita, nyt on vielä kovin paljas. Saatanpa varastaa loistavan ideasi! Eikä olisi sisätiloissakaan hassumpi.

Juuttimatto sopisi kyllä tuohon tosi hyvin, vaikka turkoosikin on ihana!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 28 huhtikuun, 2014 - 9:43 pm

Juuttimatosta olen haaveillut koko talven, se on osa sisustusvisiotani 😀 Teillä onkin ihana laittaa, kun saa ihan uutta sisustaa 🙂

Reply
Anonymous 28 huhtikuun, 2014 - 9:42 am

Hei Kerttu! Ajattelin vain ilmoittaa sinulle, että iltalehden maanantain verkkonumerossa (uutissivulla), joka koskee huonekalutajousten joutumista erityistarkkailuun on käytetty teidän olohuoneen sohvasta otettua kuvaa. Olen sinun blogisi säännöllinen lukija, joten tunnistin sohvan heti. Ei varmaankaan ole teiltä lupaa kysytty kuvan käyttämiseen. Sinuna olisin yhteydessä iltalehteen ja pyytäisin kuvan poistoa.
Hyvää kesän jatkoa sinulle Kerttu!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 28 huhtikuun, 2014 - 9:51 pm

Moikka! Suurkiitos tarkkaavaisuudestasi! Itse asiassa Iltalehden Ilonan sisustusnumeroon tehtiin viime kesänä kodistamme juttu ja heidän kuvaajansa oli meillä. Ilmeisesti heille jää kuvaoikeudet käyttää myöhemminkin. Oikein aurinkoista kesää sinullekin!

Reply
Cinnabaria - Valkoinen Koti 28 huhtikuun, 2014 - 10:43 am

Kiitos Kerttu hyvästä vinkistä noiden ruukunkannattimien suhteen! 🙂 Saattaapa olla, että pääsevät meilläkin käyttöön, sillä näyttävät kyllä aika hauskoilta. Mukavaa viikkoa!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 28 huhtikuun, 2014 - 9:53 pm

Olepa hyvä, toivottavasti toimii teilläkin! Mukavaa viikkoa sinullekin!

Reply
Vilttitossu // http://carouselia.blogspot.fi/ 28 huhtikuun, 2014 - 12:27 pm

Oi kuinka viihtyisä terassi! 🙂 Minunkin pitäisi alkaa suunnitella, miten saisin terassistamme viihtyisämmän, nyt se on aika autio ja kolkko 🙂 Ruukkukannattimet muratteineen on kyllä ihana idea, pitääköhän tässä lähteä Prismaan suunnistamaan 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 28 huhtikuun, 2014 - 9:55 pm

Hih, suosittelen!

Reply
Jenni/Talosanomat 28 huhtikuun, 2014 - 3:03 pm

Ihana idea, muratit näyttävät modernissa ympäristössä erityisen hyvältä! 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 28 huhtikuun, 2014 - 9:55 pm

Kiitos Jenni!

Reply
Anonymous 28 huhtikuun, 2014 - 9:18 pm

Mitä ainetta toi teijä terassin lattia on?

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 28 huhtikuun, 2014 - 9:55 pm

Se on betonia 🙂

Reply
By J 28 huhtikuun, 2014 - 10:19 pm

Teidän terde on niin kaunis, mäkin haluan jo meidän omalle! ♥

Reply
Anonymous 28 huhtikuun, 2014 - 11:16 pm

Nyt täytyykin lähteä ostoksille. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, miten saisin ruukut kivasti seinälle 🙂 kiitos ideasta!
heini

Reply
Jossu / Maailman Paras Paikka 30 huhtikuun, 2014 - 9:21 am

Nyt on ollut jollakin ihan mieletön idis! Täytyykin seuraavalla kauppareissulla kurkata, löytyykö meidän Prsiman valikoimasta tuollaisia, tahtoo tahtoo 🙂 Kauniilta näyttää teidän terassi!

Reply
Caritainen 18 toukokuun, 2014 - 10:21 am

Uutena lukijana mukana. Kaunis terassi teillä! <3 Mä löysin tieni tähän blogiin alkaessani etsiä ideoita puutarhasuunnitteluun – meillä on vuoden vanha Designtalo ja nyt on piha muuten ok, mutta seuraavaksi alkaa aitakasvuston tms. suunnittelu ja jotain muutakin pientä kivaa pitäis pihaan saada 🙂

Reply

Jätä kommentti