Vielä viimeinen kurkistus Lohjan Asuntomessuille blogissani. Tämä viikolla ehtii muuten vielä paikan päälle, jos ei ole ehtinyt käymään.
Lupasin kertoa teille kaksi suosikkitaloani ja tällä kertaa valitsin ns. pakettitaloja, vaikkakin myös pakettitaloihin on tyypillistä tehdä muutoksia. Näkökulmani on ennen kaikkea tavalliset ja saavutettavat unelmakodit.
Tänään kurkistamme Kannustalon Suomi -messutaloon, joka on on rakennettu kahden aikuisen kodiksi. Tiukalla budjetilla rakennetun talon budjetiksi kerrotaan 350 000 e (+tontti). Suunnittelun lähtökohtana on käytetty mallia Harmaja 124.
Minua inspiroi tällä hetkellä fiksu tilankäyttö ja tehokkaat neliöt. Myös rakennuskustannusten noustessa moni joutuu pohtimaan, mistä tinkii, jotta budjetti riittää.
Minun valintani olisi pienemmät, mutta hyvin suunnitellut neliöt. Ihmiset rakentavat aika isoja koteja tavaroille, joita he eivät tarvitse (tiedän, koska itsekin olen näin tehnyt).
Helena Karihtalan ihastuttava sisustus hurmasi monet messuvieraat. Hänen tavaramerkkinsä on ajattomuus ja aikaa kestävä kauneus, nämä piirteet korostuvat myös messutalossa. Talon sisustus on rakentunut klassikoiden varaan: Artekin kalusteet saivat rinnalleen Woodnotesin vuoteen ja matot.
Tässä kohteessa ilahdutti myös kotimainen taide. Olohuoneen taulut ovat Kuutti Lavonsen ja ruokailutilan taulut Paul Osipowin ja Kaisu Sirviön.
Hieman yllättäen kohteessa oli laminaattilattia, vaikka toki ymmärrän hyvin budjetin aiheuttamat rajoitukset. Raha on yleensä se kaveri, joka pakottaa etsimään kompromisseja, kaikkeen ei vaan voi panostaa.
Mielenkiintoinen seikka on myös se, että messutalon huonekorkeus on olohuoneen korkeimmassa kohdassa 3,40 metriä. Sitä on madallettu 30 senttiä Harmaja 124 -mallista, jonka ansiosta pitkä seinä on voitu valmistaa yhdestä isosta elementistä. Tämä muutos toi rakentamiseen 15 000 euron kustannussäästön. Fiilis ei kuitenkaan talossa ole mitenkään matala, vaan suurien ikkunoiden ja hengittävän sisustuksen on saatu tilantuntua.
Budjetti pakottaa etsimään kompromisseja.
Rahapuhe on saapunut ilahduttavasti myös rakentamiseen. Tämän talon rakennuttajat jakavat vinkkinsä tiukan budjetin hallintaan Kannustalon sivuilla.
Myös Instagramissa hästägillä #rahapuhettarakentamiseen löytyy 750 julkaisua, joissa avataan avoimesti ja rehellisesti rakentamisen kustannuksista. Tämä on erinomainen trendi, sillä vertailu usein vaikkapa talopakettien välillä on äärimmäisen hankalaa.
Pidän tärkeänä, että rakentamisesta ei tule vain harvojen ja valittujen tai rakennustaitoisten etuoikeus. Rakentamalla oman kodin tekee investoinnin paitsi perheelleen, myös työllistää ison joukon ihmisiä. Tällä hetkellä rakennusbisneksessä on erikoiset ajat, kun hinnat nousevat, saatavuus vaikeutuu ja osaavaa työvoimaa voi olla vaikeaa löytää. Siksi rakentajien on tärkeää vetää yhtä köyttä ja olla samalla puolella.
Kiitos Kannustalolle ja Helena Karihtalalle kauniista ja kohtuuhintaisesta kohteesta Lohjan Asuntomessuilla. Sisustus ei toki kuulu talon budjettiin, eivätkä tämän talon huonekalut ole budjettiversioita. Mutta uskon myös siihen, että että huonekaluissa kannattaa panostaa laatuun ja pitkään ikään, vaikka se hankintahetkellä kirpaseekin. Mutta niistä klassikoista saakin sitten vuosikymmenet kestävät ystävät oman kodin sisustukseen ja kun itsestä aika jättää, lapset arpovat kuka saa minkäkin ihanuuden.
Unelmointiterveisin, Kerttu
13 Kommentit
Hassua ajatella että 350000€ on tiukka budjetti.
Meillä tuli pakko rakentaminen vastaan omakotitalomme paljustuttua hometaloksi ja sai purku tuomion. Meillä oli siis valmiina tontti ja sähköliittymä kaikki muu piti rakentaa uudestaan, myös vesi ja viemäri. Budjetti 5 hengen kodille oli 250000€ joka juuri riitti saamaan katon pään päälle. Terassit, piha, talon maalaus, vanhan talon purku yms joka voitiin jättää muuton jälkeiselle ajalle on säästetty pikku hiljaa ja tehty kun euroja on tarpeeksi kassassa. Kotimme on todellinen budjetti mallin ratkaisu kaikkine mukavuuksineen. Usein tuntuu että oikeasti edullisia taloja ei missään esitellä, en ymmärrä miksi, meidänkin koti sopisi sisustus lehtiin vaikka on edullinen.
Onneksi rahasta aletaan puhua nykyään, helpottaa monia budjetoimaan omia projekteja 😊
Moikka Siru! Onpas teillä ollut todella kurja tilanne ja hienoa kuulla, että saitte mieleisen talon kohtuullisella budjetilla. Kyllä myös edullisempien talojen esittelylle on tilausta. Voithan vaikka vinkata teidän kodista ja tarinasta eteenpäin ❤️
Vähän huvittaa tuo ”kohtuuhintainen budjetti”. Kyllä halvemmallakin saa ihan kelpo talon rakennettua, jos kaikkea ei pidä saada ”heti kaikki minulle nyt” -periaatteella.. Sisustusbloggaajat eivät tosin kauheasti mieti rahankulutustaan. Kunhan on instagram -kelpoisia kuvia, niin se on tärkeintä.
Heippa Pekka! Kyllä se näin on, IG kuvat on ehdottomasti tärkeintä 👌🏻
Tottahan tuo Pekan kommentti on. Et näköjään kestä yhtään kritiikkiä.
Moikka! Siis varmasti saa talon halvemmallakin ja ”tiukka budjetti” on varmasti käsite, joka tarkoittaa eri ihmiselle ja eri puolilla Suomea erilaisia asioita. Pekan väite siitä, että sisustusbloggaajat eivät mieti rahankulutustaan on yleistävä, loukkaava ja yksinkertaisesti väärä. Ajatus siitä, että asumisesta tärkeintä olivat IG-kuvat on myös todella alentava. Kritiikkiä saa antaa ja asioista keskustella, kuuntelen mielelläni monenlaisia näkökulmia. Mutta jätetään toisten dissaaminen pois.
Myöskään minun mielestäni tämön neliöinen puutalo ei ole 350 000 hinnallaan kohtuu vaan ryöstö, jos lähtökohta on, että joku rakennuttaa tämän itselleen. Jälkeen myynnissä vaikuttaa luonnollisesti sijainti ja sama koti on aivan eri hinnoissa Helsingissä vrs Rovaniemellä.
Peräänkuulutan myös rakentamisen ja rakennuttamisen suuren suurta eroa vaikka termit ovatkin lähes samat.
Moikka! Just näin, sijainti ja monet rakentamisen ratkaisut ja vaikkapa maatyöt vaikuttavat todella paljon hintaan. On myös eri asia rakennuttaa talo ammattilaisella tai tehdä omana työnä, vaikka toki sillekin pitää arvo laskea. Mutta jos tämän Kannustalon perhe kertoo, että ovat tehneet talon tiukalla budjetilla, haluan uskoa asian olevan näin 🙂
Minunkin täytyy yhtyä edellisiin kommentoijiin. Mielestäni tämä kohde ei ole erityisen edullinen. Kaikki on toki suhteellista ja sijainti vaikuttaa, mutta monen kukkarolle tämäkin hinta on aivan liikaa.
Moikka Katri! Näin talon rakennuttanut perhe kertoo, että talo on tehty tiukalla budjetilla 🙂
Raha on aina suhteellinen käsite, riippuen ihmisen tilanteesta ja esim. yleisestä korkotasosta. Mutta haluan vielä kommentoida asuntomessuja:tärkeä foorumi jossa myös ammattilaiset kokoontuvat, esitellään uusia ratkaisuja, keksintöjä ja kaikkea hyvää kestävällä periaatteella. Näin ilmastokeskustelussa nousee asuminen isoon rooliin, tuottaahan se isosti päästöjä myös Suomessa. Passiivitalot, kompaktit neliöt, ns. järkevä rakentaminen, näitä aiheita asuntomessut nostavat esille ja hyvä niin. Mielestäni ei budjeteista kannata kiistellä vaan viedään eteenpäin järkevän rakentamisen ja remontoinnin ilosanomaa. Asuntomessut tarjoavat vuosittain mainion foorumin juuri tähän.
Moi Marjaana, kiitos kommentistasi ja samoilla linjoilla olen. Kun kerran rakentajaperhe on kertonut, että tämä talo on tehty tiukalla budjetilla ja valintoja tehty budjetti edellä, niin toki sen uskon. Jossain muualla ja toisenlaisella valinnoilla tuolla budjetilla saisi toki erilaisen talon.
Äkkiseltään 350 000 euron talo voi vaikuttaa kalliilta tiukan budjetin talon sijaan, mutta kannattaisi nähdä minuutin vaiva ja katsoa Kannustalon linkin takaa, mitä kaikkea tuohon rahaan on saatu:
”Hintaan sisältyy talo- ja katospaketti, maatyöt putkineen, pihatyöt (terassi, pergola, nurmialueet, asfaltti, kiveykset ja istutukset), aurinkopaneelit, ilmalämpöpumppu, takka ja poreallas. Sekä tasonkorotukset saunaan, kiintokalusteisiin ja sähköihin.”
Kun vähentää esim. harvoin talovalmistajien pakettihintoihin kuuluvat pihatyöt, aurinkopaneelit ja porealtaat kokonaisbudjetista, on kyllä sijainnillaan kohtuuhintainen talo!