Kuppi kuumaa unelmatuolissa

by Kerttu

Reissussa on ihanaa bongailla kauniita kahviloita. Harrastus on vaarallinen, sillä joskus mieleistä ei meinaa löytyä millään, nälkä kasvaa, alkaa väsyttää ja jokainen tietää lopputuloksen. Siksi kauniiden kahviloiden tutka pitää olla aina päällä ja kun viehättävä paikka osuu kohdalle, voi kahvin juoda ihan varmuuden vuoksi juuri siinä hetkessä.

Parasta se on ilman kiirettä, spontaanisti ja nautiskellen.

Voitte uskoa ilmeeni, kun erään prahalaisen tavaratalon toisesta kerroksesta löytyi yllättäen kahvila, jota koristivat unelmatuolini! Ja nämä tuolit olivat selkeästi kahvilan juttu, sillä muu ympäristö oli varsin hillitty. Katosta roikkuvat Eero Aarnion (Suomi mainittu!) Kupla-tuolit houkuttelivat istahtamaan kaupunkikiertelyn lomassa ja tuolla kuplan sisällä unohtui ympäristön häly.

Toisaalta valinnanvaikeus oli melkoinen, sillä kahvilaa koristivat myös Arne Jacobsenin The Egg-tuolit monissa eri väreissä. Ihan fiilistelyn vuoksi kokeilin useampaa istuinta, sillä olimme juuri sillä hetkellä ainoat asiakkaat.

Onneksi nykyään voi tutustua vieraaseen kaupunkiin matkustettaessa kahvila- ja ravintolavalikoimaan ennakkoon vaikka TripAdvisorin avulla. Vaikka toisaalta mikään ei voita sitä tunnetta, kun löydät ihanan paikan ihan sattumalta!

Saatat pitää myös

5 Kommentit

Hannat 27 syyskuun, 2017 - 6:44 pm

Kuplien kanssa samassa kuvassa näyttäisi olevan lisää Aarniota, Konjakki-tuoleja. Mahtaakohan niiden kanssa pöytänä olla Kanttarelli? Aikas upea paikka!
Kiva blogi sinulla, mukava lueskella.

Reply
Jonna 27 syyskuun, 2017 - 6:46 pm

Aivan mahtava kahvilalöytö!

Reply
Hannat 27 syyskuun, 2017 - 7:00 pm

Pitänee korjata kommenttiani, en katsonut kuvaa riittävän huolella, tuolien jalka näyttää vääränlaiselta.

Reply
Olga K 27 syyskuun, 2017 - 8:08 pm

Ihanan näköistä!!! -mutta ainakaan kupla-tuolit eivätkä munatuolit taida kuvan perusteella olla aitoja 🙁 ripustus ja tuolin verhoilun sauman paikka hieman vihjailee harmillisen suuntaan. Toivotaan että silmäni näkevät omiaan 🙂 mutta valitettavasti usein juuri kahviloissa ja ravintoloissa näkee harmillisen paljon replikoita

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 27 syyskuun, 2017 - 8:19 pm

Voi olisipa tosi tylsää, jos ei olisi aitoja! En niitä syynännyt sen tarkemmin, mutta koska kyseessä oli ison tavaratalon yläkerrassa oleva kahvila, tuntuisi hullulta sisustaa kopiolla. Vaikka toki mahdollista :/

Reply

Jätä kommentti