Kaksi Lammi Kivitaloa, kaksi sukupolvea – tervetuloa Naantalin Asuntomessuille

by Kerttu
Lammi Kivitalot

Kaupallinen yhteistyö: Lammi Kivitalot


Kalliolle, kukkulalle, moni haaveilee kodin rakentamisesta. Jos suurista ikkunasta sattuu vielä kimmeltämään meri, on maisema aika lailla täydellinen. Täällä jylhässä maisemassa asuu pian jo viides sukupolvi Ekmanien sukua. Tämän perheen juuret ovat syvällä Naantalin karunkauniissa maisemissa.

Lammi Kivitalot

Timo Ekman osoittaa ulos ikkunasta ohi rakennustelineiden ja Lammi Kivitalon ulkopintaa ahkeroivien rappaajien ja kertoo, kuinka on lapsuuden kesänsä juossut uutukaisen messutalon viereisellä sijanneessa Rauhalassa ja talvella opetellut luistelemaan läheisellä suolla. Mummolaan tultiin maalle ja 1960-luvulla perhe sai paikalle oman mökkinsä. Sen kivimuuri ja istutukset ovat edelleen tontin reunalla.

Hän on vaimonsa Päivin kanssa pääsemässä pian kotiin, Torppa Rauhalaan. Paikkaan, josta pian koko Suomi kohisee,  sillä Naantaliin on nousemassa huikean inspiroivat asuntomessut. Kaikki lähti tutusta ja rakkaasta näkymästä, joka haluttiin hyödyntää täysimääräisesti. Niinpä ikkunapintaa riittää ja luonto saa tulvia osaksi kodin tunnelmaa.

Ennakkomediapäivänä toukokuussa moni asia on vielä kesken, mutta asukkaat vaikuttavat onnellisen rauhallisilta. Talo on heidän unelmiensa täyttymys myös siksi, että sen naapurissa, saman tien varrella asuu tytär perheineen. Heidänkin kotiin pääsette pian kurkistamaan, malttakaa vain.


Torppa Rauhalassa on tilaa 187 neliötä ja ne ovat sijoitettuina kahteen kerrokseen. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä talo yhteen kerrokseen, mutta rinnetontti asetti haasteita ja talosta olisi tullut todella pitkä. Yläkertaa on sijoitettuna kaikki, mitä tarvitaan arkielämässä, keittiö ja olohuone, tilava eteinen, työhuone, makuuhuone ja kodinhoitohuone, jonne pääsee ulkokautta. Tämä on erityisen tärkeää, sillä pariskunnalla on koiria.

Alakerrassa on sauna, kylpyhuone ja arkiolohuone sekä varastotilaa.

– Ajattelemme, että talo on monikäyttöinen, mukautuva ja sopeutuu elinkaariajatteluun.  Me pärjäämme vaikka pelkästään yläkerrassa ja jos portaissa kulkeminen on joskus vaikeaa, on meillä myös hissivaraus. Toisaalta jos taloon joskus muuttaa lapsiperhe, saa arkiolohuoneen jaettua kahdeksi makuuhuoneeksi, pariskunta avaa tilojen funktioita.

Mitä näkyy, kun taloon astuu sisälle?

Eteisestä tehtiin valoisa ja tyylikäs, ulko-ovelta aukeaa maisema aina merelle saakka. Kivitalon pintoja on pehmennetty vaalealla puurimoitusella ja kaarevilla muodoilla. Takkisäilytykselle on oma suuri kaapistonsa, joka jää hienovaraisesti hieman sivuun.

– Näkymä sisäänkäynniltä haluttiin saada avautumaan ja se onnistui täydellisesti, Päivi kertoo tyytyväisenä.

Lammi Kivitalot oli Timolle ja Päiville luonteva valinta. Yhteinen sävel suomalaisen perheyrityksen kanssa löytyi nopeasti ja pariskunta arvostaa tunnetta, että talotehdas on aidosti kiinnostunut heidän projektistaan. Ja ei vain heidän, vaan Asuntomessutalon rakentaminen on todenteolla yhteinen ponnistus.

Lammi Kivitalot on tänä vuonna mukana Asuntomessuilla kahdella kohteella, joista toinen sijaitsee kirjaimellisesti reippaan kivenheiton päässä Torppa Rauhalasta. Rauhalanrinne-nimisessä talossa asuu Päivin ja Timon tytär Tuuli perheensä kanssa. Isovanhempien ääni pehmenee, kun he puhuvat 1,5 vuotiaasta lapsenlapsestaan Eemilistä.

– Ei mene kauaa, kun hän voi kipittää omatoimisesti mummolaan, toteaa Päivi.

Alunperin ajatus oli, että Lammi Kivitalot tulevat vierekkäisille tonteille. Tämä ei kuitenkaan toteutunut, mutta matka on vain reilun sata metriä. Lopputulos on mieleinen kaikille osapuolille; ollaan ihan lähellä, mutta omassa rauhassa kuitenkin ilman näköyhteyttä.

Eiköhän hipsitä jo naapuriin!

Villa Rauhalanrinteen pihassa käy kuhina, mutta täällä on rappaukset jo valmiina. Taloja on rakennettu rinta rinnan ja timpuritkin vaihtavat sujuvasta kohteesta toiseen edistämään valmistumista.

Väsynyt, mutta onnellinen- sanonta saattaa olla klisee,  mutta se silti kuvastaa parhaiten Tuuli Ekmanin ja Janne Hurmeen tunnetta.  Päivälleen vuosi sitten alkoi valtava projekti, jossa pariskunta on itse ollut aktiivisessa roolissa niin suunnittelussa, rakentamisessa kuin siivoamisessakin.

Pysähdymme katsomaan maisemaa, joka lähes salpaa hengityksen. Korkealta näkee kauas, männyt rytmittävät näkymää ja meri antaa silmien levätä syleilyssään. Pitkäaikainen haave on lähellä toteutumistaan.

Talo odottaa vielä viimeistelyjä, sisustusta ja niin, täytyyhän tässä tapauksessa ”tupareihin” kutsua satatuhatta suomalaista. Kun Asuntomessut heinäkuun puolessa välissä alkaa, jokainen talon lista ja pihan puska on paikoillaan. Ei enää kauaa.

Unelmilla on aina myös hintansa. Kun isolle projektille antaa sydämensä ja lähes kaiken aikansa, on raksataival ollut myös haastava kokemus.

– Onhan tämä ollut myös raskas kokemus. Messuaikataulu on tiukka ja maailmantilanne on aiheuttanut haasteita, projektin veto on ihan kokopäivätyötä, vaikka molemmilla onkin kokopäivätyöt, Janne summaa menneen vuoden tunnelmia. Onneksi Lammi Kivitalojen kanssa kaikki on sujunut mallikkaasti.

Kokonaisuutta on rakennettu tontin ehdoilla ja perheen toiveilla. Tärkeä toive oli kahden auton talli, josta pääsee sisäkautta arkieteiseen. Yläkerrassa on keittiön ja olohuoneen lisäksi työhuone ja lapsen huone sekä suuri katettu terassi.

Alakerrassa on upeat sauna- ja kylpytilat, vierashuoneenakin toimiva televisiohuone, hulppean kokoinen yhdistetty kodinhoitohuone ja kodinhoitohuone, sekä vanhempien makuuhuone.

Eemil-pojan huone sijoitettiin yläkertaan lähelle perheen yhteisiä oleskelutiloja, jotta leikit ja lelut ovat lähellä. Luontoaiheinen tapetti sopii kauniisti ikkunasta avautuvaan metsämaisemaan.

– Ajattelimme, että lapsen on kiva leikkiä yläkerrassa meidän lähellä, kun kokkailemme tai teemme muita kotijuttuja,  kertovat Tuuli ja Janne.

Talon laatat ovat Pukkilan valikoimasta ja niihin on valittu tyylikkään tumma linja. Koska pyykkihuolto, kodinhoito ja vaatehuone on alakerrassa, yläkerran WC:ssä on pyykkikuilu kodinhoitohuoneeseen.  Pienet asiat tekevät arjesta erityisen kaunista ja toimivaa.

Koska ympäröivä luonto on niin vahva elementti talon tunnelmassa, sen sävymaailmaa on jatkettu sisällekin. Kallioiden harmaan sävyt ja  mäntyjen ruskeat vivahteet ovat tuotu sisälle hillityn tyylikkäästi.

– Me toivoimme talon sisustuksesta skandinaavista, neutraalia ja aikaa kestävää.  Toimivuus on meillä tärkeintä lapsiperhearjessa.  Emme ole huippudesignin perään, kiteyttää Tuuli tulevan sisustuksen syntyä.

Talon seinien sisällä on paljon automatiikkaa, jonka suunnittelussa Jannella on ollut iso rooli. Tekniset ratkaisut helpottavat arkea, mutta ovat ovat katseelta piilossa.

–  Valaistus, ilmanvaihto, verhojen ohjaukset, kodinkoneet, lukitukset, turvajärjestelmät, viihdepuoli ja tuleva aurinkosähkö, luettelee Janne teknisiä ratkaisuja, joita automaation kautta hoidetaan. Kaikki on suunniteltu niin, että niihin voi tehdä muutoksia sen mukaan, kuinka elämä talossa menee.

Torppa Rauhalassa ja Rauhalanrinteeellä alkaa nyt loppukiri ja 15.7.2022 aukeaa talojen ovet messuvieraille. Ja nyt tulee protip-kaikille messuille menijöille: jos olet aamulla liikkeellä, kannattaa aloittaa kierros Torppa Rauhalasta ja tehdä kierros sitä kautta. Vältät ruuhkat ja saat aloittaa kierroksen upeimmista maisemista!


Haaveiletko kivitalon rakentamisesta?    Juuri nyt kivitalorakentaminen on erityisen kannattavaa, sillä Lammi-harkot ovat nyt rakentajalle saatavuudeltaan erinomainen valinta. Nopeat toimitusajat, hyvä toimitusvarmuus, hallittu hinnankehitys ja rakentamisen korkea laatu tekevät kivitalosta nyt erityisen kilpailukykyisen vaihtoehdon mille tahansa rakentamisen muodolle.

Tule juttelemaan Asuntomessuille Lammi Kivitalojen osaavan henkilökunnan kanssa omasta unelmaprojektistasi.  Asuntomessut Naantalissa on 15.7.-14.8.2022. Kunhan messut avataan, vien teidät vielä vierailulle näihin molempiin Lammi Kivitaloihin valmiina, pysy mukana ♥


Seuraa Instagramissa: @lammikivitalot, @torppa_rauhala, @rauhalanrinne

Saatat pitää myös

Jätä kommentti