Lapsen huoneesta nuoren huoneeksi – Ilo tutustua, Fanni K!

by Kerttu
Lapsen huoneesta nuoren huoneeksi – Ilo tutustua, Fanni K!

kaupallinen yhteistyö: Fanni K


Lapsen huoneesta nuoren huoneeksi – Ilo tutustua, Fanni K!

Lapsen huoneesta nuoren huoneeksi… Sellaista se elämä on. Koti ja sisustus muuttuvat kuin lapset kasvavat. Esikoinen aloittaa jo yläkoulun ja siirtyy selkeästi seuraavaan ”liigaan” elämässään.

Äidille se on samaan aikaan ihanaa, haikeaa ja täynnä ihmetystä. Kun lapsi kasvaa, lisääntyy myös oikeus itsensä toteuttamiseen niin pukeutumisen kuin oman huoneen sisustuksen osalta. Ne ovat tapoja rakentaa omaa identiteettiä. Muistan itse, miten tärkeää oman huoneen sisustaminen oli aikanaan. Uskon, että sieltä on jo lähtenyt liikkeelle kipinäni sisustukseen.

Meillä on muutto tulossa, joten sisustusta päivitettiin myös seuraavaa kotia ajatellen. Tyttären toiveena oli maanläheinen, hippusen boheemi sisustus.  Hän rakastaa viherkasveja ja niitä saisi olla mahdollisimman paljon. Toivoin, että hankittavat huonekalut olisivat sellaisia, joita voisi hyödyntää muuallakin tarvittaessa.

Fanni K on kotimainen brändi, jonka valikoimassa on  kodinsisustus- ja lifestyle-tuotteita,  joissa toistuvat klassiset kuosit, luonnonläheiset värit sekä laadukkaat materiaalit.  Valitsimme tyttären kanssa muutamia mieleisiä elementtejä täydentämään huoneen sisustusta.

Ihan ensin, tuoli. Tyttären huoneessa on seilannut milloin mikäkin tuoli tai jakkara, joten nyt oli aika löytää tilaan pysyvä elementti.

Lempi-tuoli on nimensä veroinen.  Roteva rottinkituoli on erittäin jämäkkä ja tukeva. Muotokieli on kuitenkin mukavan keveä.

Fanni K on kotimainen brändi, jonka valikoimassa on  kodinsisustus- ja lifestyle-tuotteita,  joissa toistuvat klassiset kuosit, luonnonläheiset värit sekä laadukkaat materiaalit.

Huoneesta on puuttunut niin ikään matto. Toiveissa oli vaalea, mutta ei valkoinen matto, jossa olisi myös villaa. Sen likaa hylkivät ominaisuudet ovat niin erinomaiset.

Oras-matto oli erinomainen valinta: kalanruotokuviointi  on ajaton ja aikaa kestävä.  Matto on mukava yhdistelmä villaa ja puuvillaa.

Minusta on i-ha-naa, että huoneessa on leluja! Isot pehmot ovat tärkeitä ja kaapissa ja hyllyssä on muita tärkeitä tavaroita. Pehmot olivat myös minulle tärkeä osa sisustustani lapsena ja nuorena, ovathan ne söpön ulkomuotonsa lisäksi vaikkapa mainioita köllöttelytyynyjä.

Muutamia tekstiilipäivityksiä teimme Fanni K:n valikoimasta. Hanki-torkkupeitto toimii erinomaisesti myös petauksessa.

Tyynyjen kanssa pyrin siihen, että värit ovat usein suht neutraaleja ja yhdistelen mielelläni erikokoisia tyynyjä ja erilaisia materiaaleja. Suuri samettinen tyyny on kokoa 50 x 70 cm.  Sen kaverina on kaksi luonnonvaaleaa koristetyynyä. Tämä setti toimii erinomaisesti myös olohuoneen sohvalla tai omassa makuuhuoneessa.

Viherkasvit kaipasivat paikkaa, jossa ne voisivat nautiskella luonnonvalosta. Kaste-penkki on pituudeltaan  80 cm ja tämä sopisi erinomaisesti myös istumapaikaksi vaikka eteiseen.

Jos siis luonnonläheinen tyyli innostaa, niin käy tutustumassa Fanni K:n verkkokauppaan. Sieltä saa yli 50 e tilauksen ilman postikuluja ja toimitus luvataan tulevan 4-5- päivässä.

Nyt kannattaa kurkistaa Instagramiin @modernistikodikas-tililleni, jossa arvon 100 euron lahjakortin Fanni K:n verkkokauppaan!

Mitäs pidätte meidän nuoren huoneesta ja pienistä uudistuksista? 

Saatat pitää myös

8 Kommentit

Pia 5 toukokuun, 2022 - 8:17 am

Ihania tuotteita ja kiva huone tytöllä. Oletteko vaihtaneet huoneita? Milloin saamme nähdä teidän uusi makkari?

Reply
Kerttu 8 toukokuun, 2022 - 7:17 pm

Moikka Pia! Kiitos paljon <3 Olemme jo vuosi sitten vaihtaneet huoneita, ainakin täältä löytyy kuvia: https://www.modernistikodikas.fi/sisustus/huoneiden-vaihto-ja-uudet-taulut-sis-alekoodi/

Reply
Elsa 8 toukokuun, 2022 - 5:23 am

Näyttää kivalta ja kodikkaalta. Seinän sävy on todella kaunis, mikä väri se mahtaa olla?

Reply
Kerttu 8 toukokuun, 2022 - 7:16 pm

Hei, kiitos paljon! Seinän sävy on laasti.

Reply
Maaruska 8 toukokuun, 2022 - 7:05 pm

Hei. Onko tuo matto väriltään hiekka?

Reply
Kerttu 8 toukokuun, 2022 - 7:15 pm

Hei, tämä on väriltään beige 🙂

Reply
Maaruska 10 toukokuun, 2022 - 4:22 pm

Anteeksi vielä tyhmä kysymykseni, mutta luultavasti tuo teidän matto löytyy verkkokaupasta värinä hiekka ? Siellä on värivaihtoehtoina harmaa tai hiekka. Vai onkohan olemassa vielä erikseen tuo beige, jota ei tällä hetkellä olisi valikoimassa?
Haluan juuri samanlaisen, olen tuollaista etsinyt pitkään! 😁

Reply
Emmi 15 kesäkuun, 2022 - 8:44 am

Verkkokaupassa väri hiekka on juuri tuo kuvissa näkyvä beige matto 🙂

Reply

Jätä kommentti