Bloggaaminen on loppujen lopuksi aika yksinäistä hommaa. Avaan tietokoneen illalla kun lapset nukkuvat ja muut lukevat kirjoja, katsovat leffoja tai sarjoja. Sisustusblogeja on satoja tai tuhansia, kukaan ei tiedä tarkkaa määrää. Neljässä vuodessa olen tutustunut uusiin mahtaviin tyyppehin, mokaillut, oppinut uutta ja päässyt mukaan uskomattomiin projekteihin. Usein takaraivossa on tunne, että pitäisi olla parempi ja inspiroivampi.
Olen tosi monessa asiassa tosi keskinkertainen. En susisurkea, mutta en loistavakaan. Siitä on saattanut tulla vahingossa vahvuuteni, kun porskuttelen pelkäämättä myös osa-alueilla, jotka eivät ole täysin hallussa. Menestyksen salaisuus ei ole työtunneissa, päämäärätietoisuudessa tai säkenöivässä sisällössä vaan siinä, että uskallan päästää jutuista irti sillloinkin, kun ne eivät ole täydellisiä.
Armollisuus on perfektionismin vastavoima. Jos vaihtoehtoina on tehdä ookoota tai ei tehdä ollenkaan, suosittelen aina ensimmäistä vaihtoehtoa. Aktiivisuus on jo itsessään arvo. Pyrkimällä aina täydellisyyteen saattaa asettaa huomaamattaan rimat niin korkealle, että niiden tavoittelu ei ole enää ilo. Ja sitä riskiä, että elämästä lähtee ilo, ei kannata ottaa.
Vuodesta 2014 saakka blogini on keikkunut mukana Suomen sisustusblogien TOP10 listauksessa. Tänään julkaistiin jälleen uusi Cisionin lista ja blogini on sijalla viisi. Tyylilleni ominaisesti en ole kärjessä, mutta ei ihan pohjallakaan 😀 Olen kiitollinen, että saan tehdä tällaista työtä ja siitä, että te lukijat viihdytte matkassani.
Tämän jutun pointti lienee siinä, että kun tekee ilon kautta parhaansa olemassa olevilla resursseilla, lopputulos on riittävän hyvä. Ja usein se riittää, aika armollista vai mitä?