Tänään on tasan kuukausi Hugon kuolemasta ja täytyy sanoa, että raskasta on ollut. Suru on ollut käsin koskelteltavaa ja kulkenut aalloissa. Välillä pinnemmalla, välillä syvemmällä.  Me olemme koko perhe todella eläinrakkaita. Hiljaisuus ilman lemmikkiä on välillä korviahuumaavaa, niin tottuneita olemme rapinaan lattiaa vasten ja muihin eläinkodin ääniin. Tiedättehän, kuinka lapset toimivat, kun osuu menetys kohdalle? Silloin toivotaan jotain tilalle.

Kyllähän me olemme tienneet, että elämä Hugon kanssa ei ole ikuista. Kuitenkin ajatus uudesta koirasta on tuntunut hyvin kaukaiselta ja lapsillekin on sanottu, että ehkä sitten, kun nuorimmainenkin on koulussa. Mutta elämällä on tapana yllättää.

1,5 viikko sitten sain puhelun ystävältäni; hänen minipossupoikueesta yksi pikkuinen olikin vapaana, sillä eräs possun varannut perhe ei voinutkaan ottaa sitä vastaan. Hän tiesi tilanteestamme ja kysyi – vaillä mitään painostusta – haluaisimmeko edes harkita possun ottamista meille. Sen voisi kuulema siirtää hänelle takaisin, jos homma menisi hankalaksi. Oletteko hulluja, kokemuksemme possuista on tässä:

Meille minipossu, ei ikinä! Siinä oli ensimmäinen reaktioni aiheeseen. Huudahdukseni kuuli mies ja lapset, jotka innostuivat aiheesta välittömästi. Alkoi viikon väsytystaistelu, joka oli täynnä asioiden selvittämistä. Meikäläinen alkoi sulaa; annetaan Pipsalle mahdollisuus.

Ensinnäkin minipossussa ja chihuahuassa on yllättävän paljon yhteistä, sillä kumpikaan ei ole varsinaisesti omistajaansa miellyttävää sorttia. Voimakastahtoisen eläimen johdonmukainen kasvatus on meille tuttua. Ihana puoli on, että possut ovat hyvin sosiaalisia, sillä kaipaamme seuraa erityisesti koululaiselle iltapäiviin yksin kotona.

Onhan tässä vähän huvittaviakin piirteitä; lain silmissä se on  tuotantoeläin ja sen omistaja sikatilallinen, vaikka kyseessä olisi lemmikiksi hankittu minipossu. Jos jollain on ylimääräisiä Hankkijan lippiksiä, niin voi lähettää tännepäin. Sekä kotipihaan että mökille tullaan rakentamaan ulkoiluaitaus, mutta tarkoitus on opettaa possu lenkille valjaisiin.

Entäs koti sitten? Tästä tehdään nyt possuystävällinen ja rajataan selkeä tila Pipsalle, olen kuullut possujen tuhoista, joten niitä ei nyt kaivata tähän osoitteeseen. Pian haemme possun kotiin ja elämä lemmikkiperheenä jatkuu. Ihan hullua, mutta niin ihanaa! Ja tämä on sitten koeaika, tiedoksi niin Pipsalle, lapsille ja ystävälleni.

Eilen kävimme katsomassa Pipsaa ja ensimmäinen koko perheen potretti on nähtävillä kasvattajan sivuilla täällä. Käy katsomassa ja kerro, kuinka hullu olen asteikolla 1-10 😀

Iloa uuteen viikkoon!