Kiitos kaikille myötäelosta mökkiprojektimme tiimoilta, olen kyllä nyt tosi helpottunut ja onnellinen, että hommat etenevät Kontion kanssa.
Otetaan vielä tämän kesän viimeinen kurkistus saunamökille, jossa pieniä muutoksia sekä sisällä että terassilla. Kuvat eivät olet mitään kovin hääppöisiä, kaiken touhun ja tekemisen keskellä napattuja, mutta pääsee niiden kautta kärryille, missä mennään.
16 neliön terassi osoittautui kuitenkin aika pieneksi, joten päätimme laajentaa sitä. Lisäksi korkeuseroja tasaamaan tehtiin muutama porras. Tilaa tuli alatasanteelle vielä toinen 16 neliötä, nyt alkaa mahtua jo paremmin. Sohvat on tarkoitus viedä mökin terassille, sillä ne eivät oikein mittasuhteiltaan toimi tuolla. Katsotaan ensi kesänä, mitä kalusteita saunalla kaivataan.
Portaista tykkään siksikin, että niillä on mukava istuskella. Hauskaa, miten omat lapsuusmuistot assosioituvat tähän päivään, muistan pikkutyttönä istuskelleeni Jaffan kanssa saunan portailla.
Saunamökin sisällä tapahtui tärkeä ja käytännöllinen sisustusmuutos; tilassa on verhot! Aamuaurinko nousee järveltä, joten kunnon pimennysverhot ovat ihan ehdoton juttu.
Verhot asennettiin kattokiskoon, joka sopivan mitan saamiseksi yhdistettiin kahdesta tangosta yhdeksi. Pidän myös kattokiinnityksestä, sillä se lisää tilan korkeusvaikutelmaa.
Sovittelin tilaan monenlaisia täyspimentäviä verhoja ja päädyin hyvin luonnolliseen beigen sävyyn. Tämä sopii mökkiin paremmin kuin valkoiset verhot ja luo kodikasta tunnelmaa. Verhot, kiskot ja ompelutyön ostin Eurokankaasta.
Verhoja on saunamökissä kolme, joista kaksi menee sohvannnurkkaan ja yksi avautuu saunan oven puolelle. Nyt 10 neliöiden mökin pääsisustuselementit alkavat olla jo valmiina, enää kaivataan simppeli säilytyskaluste. Toki luvassa on vielä aurinkosähköjen vetäminen ja sitten saa pohtia valaisimia, mutta tämä taitaa jäädä ensi kevään hommiksi.
Tämä kesä ollaan oltu tässä NEW SAUNAn tuvassa koko porukka tiiviisti, mutta onnellisesti. Raksan aikana se saa palvella taukotupana ja ensi kesänä vihdoin siinä tarkoituksessa kun se on ostettu; rentojen saunareissujen tukikohtana ja vierasmajoituspaikkana.
Onko siellä mökki-ihmisiä ruudun toisella puolella?
Olisi hauskaa kuulla, kuinka pitkälle syksyyn viihdytte mökeillänne? Nyt alkaa olla jo illat pimeitä ja yöt viileitä. Saunamökissä emme enää tänä syksynä nuku, mutta luulen että varsinaisella mökillä kausi jatkuu loka-marraskuulle. Aika näyttää.
9 Kommentit
Täällä vedellään viimeisiä mökki viikonloppuja. Vaikka mökki onkin talvilämmin, niin jätämme sen lokakuun puolestavälistä huhtikuun puoleenväliin talviunille. Keväällä on taas kiva mennä laittamaan paikkoja kuntoon. Nyt alkaa palmurannat kutsumaan ja kevätpuolella ohjelmassa on ollut kaupunkiloma ennen mökkikautta.
Hei! Ihana kuulla että uusi mökkitoimittaja löytyi ja Kontiosta olen minäkin kuullut hyvää ☺️ Meillä aiemmin mökkikausi päättyi elokuun loppuun mutta nyt jatkuu ympäri vuoden kun uusi mökki valmistuu. Melkoinen rakennuskesä ja -syksy on ollutkin; vastoinkäymisiä ja haasteita ollut vähän joka asiassa, mutta eiköhän se pikkuhiljaa tästä. Tällä hetkellä sisähommien parissa puurtamista viikonloput. Ehkäpä jouluksi pääsemme uuteen mökkiin ❤️
Ihanaa seurata mökkiprojektianne ja vielä ihanampaa että mökkiprojekti etenee! Meillä on myös pienehkö saunamökki, iiiisoo terassi ja kesäkeittiö. Nyt suunnitelmissa muuttaa nykyisen saunamökin sauna ja pukuhuone makuuhuoneeksi ja rakentaa uusi saunarakennus johon tulee isompi sauna, pukuhuone, wc ja pikkuinen saunatupa. Lokakuussa tulee kaivuri tontille ja kaivaa samalla kaivon josta toivon mukaan saadaan puhdasta vettä ☺️ Kysyin sinulta Kerttu instassa kerran söpöstä lukuvalosta mikä teidän saunatuvassa on. Löysin niitä menneellä viikolla meidänkin Tokmannilta ja ostin samantien useamman ? Meidän tontille ei tule sähköä mutta valmius aurinkosähkölle mökissä jo on. Siihen saakka nämä pienet patterivalot ovat varsinkin näin syksyllä todella käteviä. Me viihdymme mökillä ihan näin lokakuulle asti, mutta usein syysloman aikoihin mökki laitetaan talviteloille. Huhtikuussa sinne taas jo mieli tekee ☺️.
Kiva kuulla, että saitte mökkiasiat kuntoon! ? Meillä mökki on jäänyt jo yöpymisten kannalta talviteloille, käymme enää vain pihahommissa. Aloitamme sitten taas huhtikuussa mökkikauden uudelleen. Sitä aina odottaa innolla, kun saa talven jälkeen laitella paikkoja taas kuntoon!
Moi!
Hienolta näyttää teillä! Meidän omassa mökkiprojektissa menee vielä muutama viikonloppu ennen talviteloille laittoa. Saunatuvan ikkunaoperaatio olisi luvassa tänä viikonloppuna ja vielä pitäisi pihalle kertyneitä tavaroita käydä laittamassa suojaan.
Me suunnittelemme myös aurinkosähkön laittamista ensi kesänä. Onko teillä jo toimittaja selvillä? Millaiseen tarpeeseen aurinkosähkö tulee? Tästä voisit laittaa aikanaan postausta, kiitos =)!
Kiva kuulla hyvistä mökkikuulumisista, on mukava seurata sen valmistumista.
Meidän päämökkiä ei ole talvikäyttöön ajateltukaan, vaikka onkin eristetty ja lämmityspuoli pelaa, vesisysteemit on kuitenkin laitettava poikki ennen isoja pakkasia. Lokakuun loppupuolella laittelemme talviteloille ja mahdollisimman aikaisin keväällä palailemme. Jos olisimme mökillä ympäri vuoden, ehkä se sydäntäpakahduttava tunne aina tänne saapuessa laimenisi. Mukavaa, kun on jotakin mitä odottaa. Kesä meni uuden saunarakennuksen rakentamisessa, nyt saamme nopsasti pienen saunatuvan lämpimäksi talvivierailujen ajaksi. Mökkielämää ei mikään voita? Ihanaa viikonloopua!
Tuli kyllä hieno kokonaisuus tästä teidän saunamökistä, tykkään paljon tuosta mustasta väristä! Siellä voi vaikka pimeinä iltoina pelata Saunapeliä johon törmäsin googlessa.
Hassua että saunastakin on oma rahapeli! 🙂
Mukavaa syksyä, tosi hyvä blogi sulla Kerttu!
Hei. Misto sohva on hankittu saunakamariin? Saako sen levityttyä ja jos saa minkä kokoinen siitä tulee?
Moikka! Täältä löytyy tiedot: https://www.modernistikodikas.fi/mokkeily/saunamokin-nukkumisjarjestelyt/