Mökille paikka

by Kerttu

Tänään kävimme mökkitontilla mittailemassa, suunnittelemassa ja ihmettelemässä. Kävelimme pitkin metsää ja rantaa hahmottaaksemme auringon kiertokulkua, maisemia ja ennen kaikkea sitä paikkaa, jonne mökki tulevaisuudessa rakentuisi.
*

mokki

*
Loppujen lopuksi totesimme, että  vaihtoehtoja on kaksi; joko tontin korkeimmalle paikalle kalliolle tai tasaiselle paikalle niin lähelle rantaa, kun lupa antaa myöten.
*

mokki-7

*
Tontti on suurelta osin vielä luonnontilassa ja tarvitsee paljon karsintaa. Suuret kuuset varjostavat ja estävät näkymiä, niinpä päätimme iltapäiväkuntosalina kaataa pari kuusta järvimaiseman tieltä. Pieni poika oli haltioissaan moottorisahasta ja kaatuvista puista, hänestä saadaan vielä oiva mökkimies.
*
mokki-2

*
Jo pieni raivaaminen auttoi hahmottamaan kokonaisuutta ja siinä tallaillessamme ja eväitä vähän väliä napostellessamme alkoi hahmottumaan, että kyllä se mökki kannattaa rannan tuntumaan rakentaa. Budjetti ei tule olemaan valtaisa, joten tasamaalle rakentaminen on myös kalliota edullisempaa. Lisäksi korkealla kalliolla tarvitaan paljon portaita liikkumiseen ja joitakin kaiteita turvallisuuden takaamiseen. Ja tässä projektissa yksinkertainen tulee olemaan kaunista.
*

mokki-3

*
Näin paljon hymyilyttää, kun on pari tuntia kantanut oksia kasaan ja ymmärtää, että tässä se on. Mökin paikka! Olen kova haaveilemaan ja suunnittelemaan, joten pienetkin konkreettiset askeleet tuntuvat valtavan palkitsevilta.
*

mokki-5

*
Mökin pohjapiirros on jo raapustettu puhtaalle aaneloselle; siitä on hyvä aloittaa suunnittelu, kustannuslaskenta ja kilpailuttaminen. Onhan tuo ihan hirmuinen työmaa, mutta jos talviajaksi vaihtuneessa lokakuisessa iltapäivässä  tuntuu kivalta kantaa kuusenoksia, ei me haaveidemme kanssa ihan väärässä voida olla.

 

mokki1-2
*
Koko talvi aikaa suunnitella ja haaveilla. I-ha-naa. Käy kurkkimassa ajatuksiani Pinterestin Modern summer cottage-kansiossa. Ja kaikki vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita, kiitos jo etukäteen!

*

screen-shot-2016-10-30-at-19-06-00

*
Kai tekin jo näette mustan selkeälinjaisen mökin paikan keskellä risukkoa? 😀

Saatat pitää myös

11 Kommentit

Daphnion lokakuu 30, 2016 - 8:38 pm

Voi kuinka ihanaa. Mä rakastan seurata ihmisten mökkiprojekteja. Haaveissa on itselläkin joku metsäpläntti, jonne voisin pienen ja suloisen mökin rakentaa.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas lokakuu 31, 2016 - 8:50 am

Kiitos! Olen tästä innoissani ja mukavaa, että blogin lukijatkin tykkäävät aiheesta 🙂 Toivottavasti sinunkin unelma joskus toteutuu!

Reply
retromoderni lokakuu 30, 2016 - 9:01 pm

Mökki haaveissa täälläkin. Heti kun talo on joskus myyty, ostamme mökin.

Reply
Anna lokakuu 30, 2016 - 10:27 pm

Ihanaa! Jään seuraamaan suurella mielenkiinnolla! Saisiko nähdä pohjapiirrustuksen?

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas lokakuu 31, 2016 - 8:51 am

Kiitos Anna! Julkaisen kyllä pohjan, kun se on valmis. Nyt vasta luonnos, joka varmasti muuttuu vielä moneen kertaan 😀

Reply
Muuttuva kotini Päivi S lokakuu 30, 2016 - 11:08 pm

Onnea kovasti ja kiva alkaa seuraamaan mökkiprojektia :). Tulee varmasti hieno. Täällä kans haaveiltu mökistä…ehkä sitten kun talo on myyty ja asutaan esim. rivarissa tai kerrostalossa.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas lokakuu 31, 2016 - 8:51 am

Kiitos paljon! Hieno tulee, mutta ei öky 😀 Eli simppeli mökki on hakusessa, ihanaa päästä suunnittelemaan.

Reply
Heidi / Checklist lokakuu 31, 2016 - 8:39 am

Mahtaa olla hieno tunne! 🙂 Mökillä on mukavaa! Meillä alkaa ensi kesänä mm. pikkumökin sisämaalaus ja tod.näk. ison mökin lattianvaihto. Myös uusista huonekaluista on ollut puhetta, mutta tässä on koko talvi aikaa pohtia! Tsemppiä projektiin! 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas lokakuu 31, 2016 - 8:53 am

Lämmin kiitos Heidi! Tsemppiä teillekin mökin laittoon, hyvä tulee kun omaan tahtiin tekee <3

Reply
Jenna lokakuu 31, 2016 - 12:26 pm

Tiedän tunteen, ihana suunnitella ja nähdä mielessä valmis, oma mökki 🙂 Meilläkin mökki rakenteilla Lappiin ja sisäpinnat alkaa olla valmiina. Kohta pääsee jo sisustelemaan!
-JennaJE

Reply
Henna lokakuu 31, 2016 - 9:58 pm

Ihania mökkiunelmien toteutuksia! Meillä miehellä myös kauhea mökkikuume.

Reply

Jätä kommentti