Asuminen on monen asian summa, joka oikeastaan voidaan tiivistää kolmeen kysymykseen. Kuinka haluat käyttää aikasi ja rahasi? Millaista fiilistä arvostat?
Aika: Millaisia neliöitä haluat siivota, sisustaa, lämmittää, huoltaa, korjata, remontoida, ylläpitää ja käyttää? Haluatko olla lähellä palveluita? Arvostatko omaa rauhaa? Haluatko liikkua kävellen tai pyöräillä, vai ovatko toimivat julkisen liikenteen yhteydet tärkeät? Käytätkö omaa autoa? Kuljetatko lapsia harrastuksiin usein?
Raha: Kuinka paljon tuloistasi haluat käyttää asumiseen? Oletko innokas remontoija tai nikkaroija, vai haluatko uutta ja huoletonta? Keskusta tai kaupungin kuumin asuinalue vai edullisempi seutu? Millaiset asumiskustannukset kodissa on?Onko odotettavissa asunnon arvon nousua? Entä kalliita, mutta pakollisia remontteja?
Fiilis: Mitä ympärillä on? Millainen on asuinalueen maine? Asuuko ystäviä lähellä? Millainen maisema ikkunoista avautuu? Tuntuuko turvalliselta? Liittyykö kotiin tai alueeseen muistoja tai erityistä tunnearvoa?
Yleensä näiden kolmen kysymyksen summana löytyy se oma ”haarukka”, jonka sisältä kotia etsitään. Yleensä aina kotiin liittyen tehdään myös kompromisseja, ei toki jos olet hannuhanhi tai lottovoittaja.
Marun kanssa pidimme Instagram-liven reilu viikko sitten asumisen unelmista ja kompromisseista. Keskustelu oli tosi mielenkiintoinen ja ajattelin, että niputan ajatuksiani vielä tänne blogiinkin.
Ensinnäkin; olen luonteeltani kova haaveilemaan ja suunnittelemaan ja asuminen ja sisustaminen ovat minulle intohimoja. Siksi näitä ajatuksia niin paljon päässäni pyörittelenkin. Uskon, että minulle on monta unelmakotia ja viihtyisin varmasti hyvin erilaisissa asumisratkaisuissa niistä hyvät puolet löytäen.
Unelmakotiin vaikuttaa hyvin vahvasti elämäntilanne. Se helposti myös unohtuu, kun luodaan ”koko elämän kotia”. Kun itse rakensimme omakotitalomme (edellinen koti), oli meillä perheessä yksi lapsi, kaksivuotias. Mielikuvamme siitä, millaisen kodin tarvitsemme pohjautui tähän ajatukseen, enkä osannut kuvitella millaista elämä on vaikkapa kahden aktiivisesti harrastavan isomman lapsen kanssa.
Jossain elämänvaiheessa saattavat vaikka yksitasoisuus ja kuraeteinen olla prioriteettilistan kärjessä, kun taas toisessa merkitsee sijainti ja tilojen joustavuus. Sain yhdeltä Instagram-seuraajalta viestin, että he rakensivat loppuelämän kodikseen suuren omakotitalon ja nyt lasten muuttaessa pois, he ovat puolison kanssa valtavilta tuntuvissa neliöissä kaksin.
On täysin luonnollista, että elämäntilanteen muuttuessa unelmat muuttuvat.
Korona on muuttanut monen asumisen unelmia pienessä ajassa. Kotona ollaan, tehdään töitä ja harrastetaan paljon enemmän kuin ennen, joten en ole varmasti ainoa, joka haaveilee työhuoneesta ja jooga/jumppatilasta.
Meillä yksi kompromissi ovat olleet napakat neliöt. Neljä henkeä ja 117 m2 asuinneliötä ovat mielestäni ihan riittävä ja toki ymmärrän, että moni varsinkin keskustassa asuva asuu tiiviimminkin. Oma näkökulmani toki rakentuu siitä, että taustalla on ollut suurempi koti.
Toisaalta on ihanaa, että muutaman minuutin kävelymatkan päässä on lähes kaikki palvelut. Pääsen töihin pyörällä. Entinen ”taksikuskin” elämä muuttui ajaksi arki-iltaan, kun paljon harrastavien lasten kuskaukseen käytettävä aika pieneni.
Ja se mökki on puolen tunnin ajomatkan päässä. Kesäpaikka ja loputtoman touhuilun paratiisi, jonne saa postimerkin kokoiselta kaupunkipihalta jäävän energian suunnata. Ilman mökkiä emme asuisi tässä.
On asioita, joihin kotiunelmissa kannattaa panostaa. Sijaintia tai maisemaa et voi muuttaa ja ajattomat sekä laadukkaat materiaalivalinnat kestävät aikaa vuodesta toiseen.
Sisustuksen ja asumisen intoilijalla eivät inspiraation lähteet lopu. Sisustuslehdet, blogit, Instagram ja Pinterest tarjoavat aina jotain haaveiltavaa. Usein unohtuu myös se, että emme tiedä upeimpien kotien taustoja. Elämä suurkaupungin keskusten läheisyydessä suuressa kivitalossa merenrantanäkymin on aidosti aika harvan todellisuutta.
Vaikka haaveilu ja suunnittelu ovatkin lempipuuhiani, en silti halua tehdä niitä nykyhetkestä nauttimisen kustannuksella. On tärkeää muistaa, mitä on jo saavuttanut tai mistä omassa arjessa on erityisen iloinen. Unelmien perässä ei kannata juosta niin kovaa, että maisemat matkalta jää näkemättä.
On myös iso kysymys, kuinka haluaa oman aikansa käyttää. Rakennusprojekti on mielessäni inspiroivana ajatuksena, mutta toisaalta nyt on upea elämänvaihe meneillään ja haluaisin keskittyä lapsiin, enkä rakentamiseen. Juuri nyt on menossa korvaamattomat ja ainutlaatuiset vuodet, kun molemmat lapset haluavat viettää kanssamme aikaa. En tahtoisi huomata, että silmänräpäyksessä esikoinen muuttaa pois kotoa siitä uudesta omakotitalosta, jonka rakentamisen, sisustamisen ja pihatöiden parissa ne vuodet sitten vierähtivätkin. Kamalaa ajatella, että nyt jo pitää miettiä sitä, minkä talon portailla äiti aikanaan vilkuttaa.
Ja sitten taas, jos isoja unelmia meinaa toteuttaa, pitäisi niitä tehdä kun on vielä työuraa jäljellä. Aikamoisia elämänmittakaavan asioita saa näin nelikymppisenä pohtia.
Kuten sanottu, asumiseen liittyy aina unelmia ja kompromisseja. Mielestäni näiden tasapaino on onnellisen elämän ytimessä. Mihin panostan ja mistä luovun? Sillä kysymys on oikeastaan yksinkertaisuudessaan: millaista elämää haluamme elää?