Iloista vappua ja ihanaa toukokuuta!
Selkeästi lempiaikani vuodesta on käsillä, ra-kas-tan seurata, kun luonto puhkeaa vihreyteen. Toukokuussa on ihaninta se, että koko kesä on vielä edessä. Huhtikuu oli omalta kohdallani aika kiireinen ja työntäyteinen, joten toivon että nyt löytyy balanssi kahden työn ja vapaa-ajan välille vähän paremmin. Kun kiire kasvaa tietyn pisteen yli, alan vähän sählätä.
Haluatteko kuulla, miten kävi..?
Torstaina aamuna hoksasin, että hyvänen aika, vappuaatto on huomenna, eikä mitään suunnitelmia! Sen ihmeemmin ajattelematta laitoin parille ystävälle viestinä, tulisivatko he lapsineen meille vappua juhlimaan. He vastasivat pääsevänsä ja mietin, miten kiva juttu onkaan, että kaikki järjestyi niin extempore.
Päivän mittaan sitten tajusin kurkata kalenteriani ja valkeni myös, että vappuaattona klo 18 on poikani kauan odotettu elämän ensimmäinen salibandy-ottelu. Hän ei jäisi sieltä pois mistään hinnasta. Koska mies oli töissä, piti minun poika viedä poika peliin.
Jes, tämähän meni hienosti, järkkäsin vappujuhlat meillä, jonne en edes itse pääse!
Jes, tämähän meni hienosti, järkkäsin vappujuhlat meillä, jonne en edes itse pääse!
Säädön ja sähläyksen jälkeen päätimme pitää kekkerit joka tapauksessa, vieraat saisivat olla meillä ja hoitaisin pojan treenikuskauksen. Perus multitasking, ei mitään uutta tämän auringon alla.
Kurvasimme pelipaikalle ja vein innosta pinkeän lapsen pelaamaan. Se ilo ja into on muuten yksi ihanimpia fiiliksiä seurata, siksi pyrimme myös harrastuksia priorisoimaan. Kun poika oli saatettu pelipaikalla, lähden kiireellä takaisin autolle.
Kävellessäni parkkipaikalle saan idean lähettää 30-vuotissynttäreitään juhlivalle pikkuveljelleni ääniviestinä Frederikin ”Oon kolmekymppinen”-biisin. Sehän on klassikko, joka kaikkien pitää kuulla omana juhlapäivänään, eikös!
Mä oon kolmekymppinen, oon kolmekymppinen
Takana on luja putki rilluvuosien
Olen kolmekymppinen, kolmekymppinen
En oo enää sinisilmäinen, oon kolmekymppinen
Saan biisin soimaan kävellessäni ja hyppään autoon sitä kuuntelemaan. Jammailen hetken biisin tahdissa, pientä lipsynckia ja sillei! Istun kuskin paikalle, en vielä käynnistä, sillä odotan että kertosäe alkaa. Yhtäkkiä hiipii outo tunne.
Miksi autossani on ihan outoja tavaroita? Miksi penkin asento on niin erilainen? Itse asiassa koko helskatin auto näyttää ihan oudolle.
Frederik on päässyt juuri kertosäkeeseen, kun tajuan istuvani jonkun toisen autossa. Ajattelen, että musa on pakko saada pois, jotta en herättäisi niin suurta huomiota parkkipaikalla.
Puhelimeni on viime aikoina jumittanut, eikä Spotifyn pause-nappi toimi. Kömmin pienessä paniikissa Frederikin kaikuessa pois väärästä autosta ja toivon, että kukaan ei luule minun olevan pöllimässä sitä! Ei kai kukaan laittaisi Frederikiä soimaan ja lähtisi varastamaan autoa?!
Saan vihdoin Frederikin vaikenemaan ja huomaan yhden isän viemässä poikaansa otteluun. Saan tokaistua hätäpäissäni, että menin vahingossa väärään autoon, kaikki on hyvin. Osoitin omaa autoani vähän matkan päässä ja mies hymyili, onneksi hyväntahtoisesti, että ”sattuuhan sitä, ovathan ne molemmat mustia”.
Siis en kestä. Autot ovat kyllä minusta kaikki ihan samannäköisiä, neljä pyörää ja ratti!
Onko sinulle koskaan käynyt noin?
Pojan peli päättyi voittoon, en saanut syytettä automurrosta ja juhlista tuli tosi ihanat.
Nyt on hyvä aloittaa toukokuu vähän kuin puhtaalta pöydältä. Hauskaa vappupäivää sinne, ystäväiset!