Pieni, mutta niin tärkeä esine: seinäkello.
Uuteen kotiin piti hankkia uusi seinäkello. Sen piti olla selkeänumeroinen, jotta lapsenkin on sitä helppoa tulkita. Sen piti olla klassisen yksinkertainen muotoilultaan, jotta se sopii kodin sisustukseen. Kolmas kriteeri oli ehkä se tärkein, kellon täytyy olla äänetön!
Tiedän, että kellon raksutus jakaa porukan kahteen leiriin. Osalle ääni on ihan sama, sitä ei edes kuule tai sen ajattelee kuuluvan kodikkaaseen äänimaailmaan. Sille toiselle osalle (johon itse kuulun) raksuttava kello on painajainen; kun alat kuuntelemaan kellon ääntä, et kuule enää muuta. Mitä hiljaisempaa on, sen enemmän se ärsyttää. Ja kun talo on hiljainen ja korville on lepoa tarjolla, en todellakaan halua kuunnella rak-rak-raksutusta sekunnin välein.
Kun talo on hiljainen ja korville on lepoa tarjolla, en todellakaan halua kuunnella kellon rak-rak-raksutusta sekunnin välein.
Kun kriteereihin lisää vielä maltillisen budjetin, ei sopivan kellon löytyminen ole todellakaan helppoa.
Helsingin vierailulla kävin uudessa Mujin lippulaivamyymälässä Kampissa, onpahan muuten suuri kauppa! Pidän monista Mujin tuotteista, joissa yhdistyvät funktionaalisuus ja minimalismi.
Bongattuani kellon myymälästä, en suinkaan kiikuttanut sitä suoraan kassalle. Halusin varmistua, että kellosta ei kuulu ääntä, joten ystävällinen myyjä laittoi siihen patterit. Mikä onni, kellon sekuntiviisari lipuu täysin hiljaisesti sekunnista seuraavaan.
Meikäläinen lipui kassalle.
Kello löysi paikkansa seinänpätkältä olohuoneen ja eteisen väliltä. Siellä se on nähtävillä, mutta ei paraatipaikalla. Aika juoksee riittävän nopeasti ilmankin, että kelloa tuijottaa.
Mutta etenkin arkiaamuina (selkeän, äänettömän ja klassisen) seinäkellon esilläolo on lähes välttämättömyys. Kolmen viikon kuluttua saa veivata viisarit kesäaikaan. En ole kellojen kääntelyn ystävä, mutta tunti lisää valoisaa aikaa iltaan tuntuun kultaakin kallimmalta lahjalta.
Miten siellä: häiritseekö kellon raksutus?