Myötäelon valtava voima

Edellisen postauksen naputtelin junassa matkalla Helsinkiin ja nyt on kotiinpaluun aika. Tuntuu, että kahden yön sijaan olisin ollut poissa kaksi viikkoa, sen verran tapahtumantäyteinen ja intensiivinen viikonloppu on ollut. Kuitenkin olen samalla päässyt viettämään omaa aikaa ja nukkumaan jopa yhdet päiväunet, jotka ovat aika poikkeuksellista luksusta. Mutta peruutetaanpa vielä perjantaihin ja otetaan pieni katsaus siihen, kuinka kaikki meni.

Perjantai-iltana olin hotellilla Pasilassa vasta iltakymmenen aikaan. Painelin aika lailla suoraan nukkumaan ja hyvä niin, sillä seuraavana aamuna oli vuorossa aamutv:n suora lähetys.  Aamulla päätin unohtaa jännityksen ja nauttia seikkailusta, ties vaikka tässä oli elämäni ainoa suora tv-lähetys.

Mietin, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua ja kun en keksinut mitään kamalaa, niin ajattelin kaiken menevän ihan hyvin. Ja niinhän se sitten menikin. Olin haastattelussa yhdessä Avotakan sisustustoimittaja Anna Aromaan kanssa ja aikaa oli vain kuusi minuuttia.

Eihän siinä koko pajatsoa ehtinyt tyhjentää ja paljon jäi sanomatta. Mutta ydinajatukset siitä, onko kuva totta ja somen aiheuttamasta kotihäpeästä (viittaa tutkimukseen, jossa kerrotaan kyläilyn vähentyneen, koska ihmiset nolostelevat omaan kotiaan. Palaan tähän vielä laajemmin omassa postauksessaan), sain sentään sanottua. Lähetys löytyy Yle Areenasta ja haastattelu alkaa kohdasta 46:30.

Tänään sunnuntaina oli luvassa Habitaren esiintyminen. Sami Sykkö haastatteli minua puolisen tuntia ja lavalla tuntui rennolta ja hyvältä. Paikalla oli paljon porukkaa ja monta blogini lukijaa – sydämellinen kiitos että tulitte!

Mutta mikä on tämä ihmellinen jälkimorkkis esiintymisestä? Huomaan, että televisio oli sittenkin helpompi pala, sillä siellä ei puhuttu minusta, vaan analysoitiin ajankohtaisia ilmiöitä. Lavalla olin hyvin rehellinen ja aika avoinkin, sehän oli tarkoitus koko Habitaren pintaa syvemmälle-teemassa.

Nyt sitten pohdin miten meni ja millaisen kuvan annoin, en kai vain mitenkään rehvakkaan? Tämä itsekritiikki lienee ihan ookoo ja yksi tapa myös kehittyä paremmaksi esiintyjäksi. Samalla olen todella kiitollinen ja otettu näistä mahdollisuuksista, joita olen saanut.

Esiintymisiä enemmän minua on sykähdyttänyt myötäelon ja kannustuksen määrä, jota olen kokenut. Voi kun osaisin laittaa kaiken tämän hyvän kiertämään! Yhdelläkin kauniilla sanalla voi olla aivan valtava voima.  Kiitos viesteistä, ne ovat merkinneet paljon.

Sain myös monta kysymystä koskien esiintymisjännitystä ja koska aihe on itselleni niin ajankohtainen, voin jakaa muutaman vinkin sen kanssa pärjäämiseen:

– Mielikuvaharjoittelu.  Käyn esityksen mielessä läpi pari kertaa ja puhun suunnittelemani aloitussanat peilille ääneen. Alku on aina vaikein, sitten se lähtee rullaamaan!
– Muistutan itselleni, että on kohteliaisuus päästä esiintymään, minulla on jotain mitä joku muu haluaa kuulla. 
– Pohdin, miltä haluan näyttää ja valitsen vaatteet, joissa on hyvä olla. Minulla oli aamutv:ssä kuvissa näkyvä Marimekon silkkimekko ja olo oli siinä itsevarma. 
– Menee miten menee. Kun on valmistautunut, voi enää luottaa prosessiin. 
– Ajattelen, että suuri osa ihmistä toivoo onnistumistani, mutta mokaaminen on myös ihan inhimillistä. 
– Etsin yleisöstä ystävälliset kasvot ja puhun hänelle. Saan voimaa positiivisesta vuorovaikutuksesta. 

Se oli sellainen viikonloppu, jota saa mummona kiikkustuolissa muistella.

Nyt palataan blogissakin kotiin ja arkeen, luvassa on vielä kesän viimeinen saunamökin sisustusjuttu ja vastaan ihan kaikkiin kommentteihin. Ja hei, taidan päästä kertomaan vihdoin myös mökkikuulumisia.

Ihanaa alkavaa viikkoa!