Jokohan olisin sen verran kasassa tältä kaikelta onnenryöpyltä, että kykenen kirjoittamaan kokonaisia lauseita? Koko eilisen päivän elin kuin tulisilla hiilillä, odottaen niitä suuria uutisia. Illalla niitä viime tuli! Rakas siskoni sai kymmenen pisteen tytön ja minusta tuli ensimmäistä kertaa elämässäni täti. Kerttu-täti, kuinka coolilta se kuulostakaan! 😀
Olemme siskon kanssa läheisiä ja olen saanut välimatkasta huolimatta myötäelää hänen odotustaan. Vaikka Helsingistä ei lennä Osloon kuin tunnin, välimatka tuntuu joinakin hetkinä liian pitkältä. Olisi niin ihanaa päästä pian tuoksuttamaan vauvaa ja halaamaan tuoreita vanhempia. Miten mielellään tarjoaisin lapsenvahtiapua kun neiti kasvaa. Onneksi läheinen voi olla, vaikka ei olisikaan aina lähellä.
Vauvan syntymää juhlistin ostamalla kimpun hennon vaaleanpunaisia ruusuja. Niiden kauneus ja herkkyys muistuttavat pienestä suloisesta elämänalusta, joka vielä hataralla katseella alkaa tutkimaan maailmaa. Mietin, miten voinkaan tätä uutta ihmistä jo rakastaa, vaikka emme ole vielä edes tavanneet.
Ja vaikka kaikki muut hyvät uutiset tuntuvat tämän rinnalla aika laimeilta, niin iloitsen myös siitä, että VALOn kolmas kohde eli tämä upea kivitalo myytiin heti ensinäyttöviikonloppuna kahden edellisen tapaan. Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran ja se kannattaa tehdä huolella.
Norjan uusi prinsessa on sen homman osannnut, sen verran rakkautta on ilmassa molempien sukujen puolesta. Onkohan kenelläkään vinkkejä siihen, miten nämä vauvaonnesta leijuvat jalat saisi palautettua maanpinnalle? No mitä hittoa, annan vain leijua.