Kuraveden sijaan kuppi kahvia

by Kerttu

Kuuma keikkakesä odottaa, eiku..!

Aprillipilaperinne blogissani jatkui ja aika moni osasikin odottaa jotain jekkua maallemuuttouutisen (2014) ja oman malliston (2015) jälkeen. Iskelmä-Kerttulista innostuneille saan siis juottaa kuravetta päälle. Vaikka jotenkin suloista, että osa uskoi minun lähteneen levytyspuuhiin ja kiertueelle 😀
kahvilla-1-2

Kuraveden sijaan tarjoilen näin virtuaalisen kahvikupposen ja kiitän teitä taas hauskasta seurasta ja kommentoinnista. Bloggaaminen on muuttunut somen myötä monikanavaiseksi ja kommentteja, palautetta ja toiveita tulee nykyään paljon myös Facebookissa, Instagramissa ja Snapchatissa (@kerttup). Viimeiseksi mainitun seuraajat tietävätkin, että pääsin eilen todistamaan ihan oikeaa tähtisadetta The Voice of Finlandin livelähetyksessä Turussa. Siellä olisi ollut Kerttulilla pupu pöksyssä, joten oma paikka tuntui oikein luontevalta siellä katsomon puolella.

kahvilla-1

Toivottavasti teillä kaikilla on oikein huono muisti ja pääsen huijaamaan teitä taas ensi vuonna! Vai meneeköhän enää läpi? 😉 Pian on luvassa blogissa taas sisustusjuttuja, esimerkiksi pari inspiroivaa putiikkia Oslosta, josta myös nämä kahvilakuvat ovat napattu.

Saatat pitää myös

1 Kommentti

Hanna 3 huhtikuun, 2016 - 9:01 pm

Minä meni ihan halpaan aprillijutussasi, vaikka edellisetkin juksaukset olin lukenut. Oli kyllä hauska juttu:).

Reply

Jätä kommentti