Tämän viikon piti olla kaikkien sääntöjen mukaan normaalia lyhyempi, mutta siltikään perjantai ei tullut hetkeäkään liian aikaisin. Toukokuu toi itselleni muutoksia työaikaan ja nyt olen siirtynyt päivätöissä takaisin normaaliin työaikaan 80 % sijaan.
Elämäni on tällä hetkellä täyttä, mutta onnellista. Olen kiitollinen kaikista työasioista, joissa saan olla mukana. Blogi ja podcast ovat minulle rakkaita ja tuskin maltan odottaa, että pääsen studioon juttelemaan mielenkiintoisten vieraiden kanssa.
En ole todellakaan supernainen, joka liitää haasteesta toiseen, vaan arki vaatii paljon suunnittelua. Jos olisin supersankari ja minulta kysyttäisiin supervoimiani, ne olisivat suurpiirteisyys ja hyvä stressinsietokyky. Katsos, kyllä ne asiat aina järjestyvät, kun vähän järjestellään.
Paras tapa pitää homma balanssissa on pienet lapset. Kyllä, juuri ne ne, joilla on oma vahva tahto ja kova ääni, jotka vaativat täyden huomion ja käskevät pysähtymään tähän ja nyt. Kädet ja sydän ovat täynnä, mutta on hetkiä, jolloin on irrottauduttava.
”Auta minua, mennään leikkimään”, sanoo pieni poika ja pullea käsi tarttuu käteeni. Aika monelle muulle voisin sanoa, odota ihan kohta, mutta en hänelle. Enkä sille isommallekaan, joka kysymykset ovat enemmänkin luokkaa ”mihin avaruus päättyy? ja”äiti, voitko opettaa tekemään ranskanletin?”.
Elämä ei ole mikään projekti, mutta sen liikkuviin osiin voi suhtautua kuin projektiin. Ja niitä minä rakastan! Usein pilkon arkipäivän mielessäni palasiin, joille laadin suunnitelman. Aikataulu, asioiden riippuvuussuhteet toisiinsa, vastuuhenkilöt ja budjetti, kas näin! Koska olen suurpiirteinen, suunnitelma on vain ja ainostaan päässäni ja näin teen itsestäni omasta mielestäni korvaamattoman.
Ja oikeastaan missään muussa kun äitiydessä, en ole korvaamaton.
Mitäpä luulette, jättääkö projektiorientoinut ihminen suunnittelun vähemmälle perjantai-iltana? Rytmi ja teemat muuttuvat, mutta mihin kettu karvoistaan pääsisi? Huomenna mennään mökkitontille, sinne ostetaan sitä ja tätä, aikataulu on tässä ja varustelista säävarauksineen tällainen.
Niin, kuulostaa aika tutulta? Naisten ja etenkin äitien organisointi- ja johtajuustaidot pitäisi nostaa arvoonsa. Kun arki on tuhannen palan palapeli, eikä yhtään osaa pääse hukkaan, ansaitsisimme joka perjantai mitalin. Tai siis anteeksi kukkakimpun. Jos sitä ei kukaan muista projektipäällikölle toimittaa, niin johtaja ottaa ohjat tässäkin omiin käsiinsä. Koska me olemme todellakin sen arvoisia.
Leppoisaa (ja hyvin organisoitua) viikonloppua!
Takki: Marimekko
Mekko: Ril´s
Kukat saatu Minnan Ruusupuusta.