Ystävyyttä ja ruuhkavuosia

Tulin juuri töistä kotiin, taivaanrannasta kajastaa yhä valo. Vastassa on mies ja lapset, olemme olleet puolisoni kanssa viimeksi illan kotona yhtäaikaa viikko sitten tiistaina. Sen jälkeen on vedetty läpsystä vaihtoa ovella vuorotöiden, työmatkojen ja vähän harrastustenkin  vuoksi. Ystävänpäivän ohjelmassa ei ole mitään ja se oli kaikkien toive; kun vain saisi olla koko perhe rauhassa kotona.

Tässä ruuhkavuosien paletissa tuntuu, että aikaa ystäville jää liian vähän. He ovat mielessä, aidosti ja oikeasti ovat, mutta päiväsaikaan ei löydy molemmille sopivaa soittohetkeä ja illalla talon hiljennyttyä ei tahdo enää jaksaa soittaa. Kaikki tarvitsevat sen oman hetkensä.

Puhelin hälyttää viestien merkiksi. Ajattelen, että tekstiviesti on aivan liian vähän, mutta parempi kuin ei mitään. Siellä he kuitenkin ovat, muutaman napin painalluksen päässä valmiina jakamaan ilot ja puolittamaan surut. Lapsuuden tyttökaverit, joiden kanssa ystävyys on kuin päiväkirja. He täydentävät muistoja kun muisti pätkii ja ymmärtävät puolesta lauseesta.  Aikuisuutena syntyneet ystävyydet, joiden yhdistävänä tekijänä on työ, harrastukset tai lapset. Mietin, että olisi mahtava pitää joskus isot pirskeet ja kutsua heidät kaikki saman katon alle. Aikamoinen joukko; niin erilaisia ja niin rakkaita tyyppejä.

Olenko itse hyvä ystävä kiireissäni, osaanko kuunnella ja olenko se, jolle soitetaan kun halutaan keventää sydäntä? OIenko yhä salaisuuksien arvoinen? Osaanko sanoa oikeat sanat ja olla tarvittaessa hiljaa? Joko tässä iässä tajuan, että ystävyys ei ole neuvoja ja vinkkejä, vaan myötäelämistä?

Ruuhkavuosissa ystävien kanssa tulee usein jaettua suurimmat surut ja hauskimmat juhlat. Tasainen arki on vaan aika iso osa elämää.

Sosiaalisen median sanotaan aiheuttavan inflaatiota ystävyyteen. Uskallan olla eri mieltä! Osa rakkaista ystävistäni eivät ole edes Facebookissa (usein toivon, että olisivat) ja muutenkin, koen että some-kuulumiset ovat suurimmalta osalta aika höttöistä pintaa. Eikä siinä ole mitään vikaa, on ihana nähdä kuvia matkoilta tai palasia arjesta, ne kertovat, että elämä rullailee eteenpäin. Suurimmat tunteet ovat usein piilossa. What´s app ja puhelut lenkillä ovat hyvä tapa pitää kevyesti yhteyttä, tärkeimmät kohtaamiset käydään yhä kasvokkain.

Se tunne kun ystävä kertoo sinulle salaisuuden, on edelleen yhtä kutkuttava kuin silloin joskus lapsena. Vaikka kädet ovatkin täynnä, on sydämessä yhä tilaa.

Hyvää ystänpäivää sinne ruutujen taakse, myös te olette tärkeitä <3