Huhhei!
Se ei ollutkaan mikään ihan perusflunssa, sillä sain lauantaina keuhkokuumediagnoosin. Koko viime viikko oli ihan hurja, eikä meidän porukka ole vieläkään kunnolla terveenä. Nyt on kaamea hevoskuuri antibioottia ja käsky lepäillä, joten eihän siinä muu auta. Viikonloppuna oli kyllä oikeasti niin kurja olo, että tihrustin itkua sängyn pohjalla. Mutta nyt alkaa jo elämä voittaa ja mieli on kovasti kohentunut. Tuli vaan mieleen, että suosittelen kyllä oikeasti ottamaan niiden flunssien kanssa rauhallisesti, tällaiset jälkitaudit eivät ole mitään kivoja seuralaisia.
Kun olo on jo parempi, mutta ei saa juuri mitään vielä tehdä, huomaan miten ajatukset karkaavat kevääseen. Miten haaveilen personal trainerista, jonka kanssa voisin treenana itseni elämäni kuntoon. Kuinka odotan lumen alta paljastuvaa asfaltia ja retkiä lasten kanssa lähipuistoon ja -metsään. Kuinka odotankaan sitä ensimmäistä vuorokautta sitten vauvansyntymän, kun lähden omille teilleni ystävän kanssa. Ja kuinka nautinkaan siitä ajatuksesta, että koko perhe on kotona, pöydässä ruokaa ja kaikilla hyvä mieli. Sillä se onni piilee siinä tavallisessa arjessa, jota saa silloin tällöin piristää vaihtelulla. Kun meillä on terveys ja toisemme, on meillä kaikki.
2 Kommentit
Voi kurjuus, nyt vain parantelua. Itse olen tänä talvena sairastanut kaksi vain kuuden viikon välein. Veti kyllä mielen matalaksi. Nyt kun on jo kunnossa ja aloittanut treenaamisen, olo on kohentunut mieltä myöten. Tsemppausta täältä kovasti!
Kiitos Marjukka! Hieno, että olet jo kunnossa. Minä odotan myös innolla, milloin pääsee kunnolla hikoilemaan (siis muutakin kuin kuumeessa, huh 😀 ).