Hei taas!
Kiitos viime aikojen aktiivisesta keskustelusta niin täällä blogissa kuin myös Instagramissa. Haluan nyt hieman niputtaa keskustelua, tehdä johtopäätöksiä ja ennen kaikkea mennä eteenpäin.
On hieno tunne, kun voi oppia uutta. Kun saa pysähtyä reflektoimaan omia ajatuksiaan ja päätöksiään. Kun laskee omat suojamuurinsa, löytyy pintaa, johon uudet ajatukset voivat tarttua. Hitto miten vaikeaa on päästää irti siitä ensimmäisestä ajatuksestaan tai halustaan olla oikeassa. En vieläkään tiedä täysin mitä ajatella ja kuinka purkaa sisälläni olevaa hämmennystä, mutta uskon sen olevan hyvä merkki. Ajattelun on pakko silloin kehittyä.
Viime aikoina olen pohtinut paljon somea. Meillä alusta, jossa periaatteessa kaikilla on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Vaikka edustaisit marginaalia, löytyy verkon aalloilta vertaisia asiassa kuin asiassa. Se vertaistuki on mielettömän upeaa. Somea parjataan, mutta uskon myös sen voimaan siinä, että voimme yhdessä tehdä sen avulla paljon hyvää.
Itse olen valinnut tien, jossa kerron asioitani netissä ja siksi olen osittain suurennuslasin alla. Näin se pitää kai mennäkin. En jaksa tai halua kannatella mitään somekulissia, joten toivon että saan täällä keskeneräisenä toimia. ( Ja pakollinen discleimer, elämästäni ja valinnoistani vain pieni osa on täällä, jos halut tietää tekemisistäni tai mitä kuuluu, kysy).
Myös sisällöntuottajana kaipaan samaa, mitä niin moni siellä ruutujen toisella puolella: vertaistukea, yhteistä ajattelua ja inspiraatiota. Maailma menee eteenpäin sellaista vauhtia, että harva pysyy jokaisen asian aallonharjalla. Asioissa on myös mustan ja valkoisen lisäksi kaikki sateenkaaren sävyt. Ne saattavat unohtua tai sekoittua, kun tunteet kuumenevat. Paras saamani oppi on, että kun tulee tunnereaktio, älä tee heti mitään. Yritän ottaa tunteen vastaan ja antaa aikaa myös järjelle yhtyä siihen. Nuku yön yli ei ole hassumpi ohje moneen asiaan. Asian vuoksi valvottu yö harvoin on sen arvoinen. Somessa tässä on kaksi puolta: antaako keskustelun lähteä kierroksille sillä välin kun itse nukkuu yön yli vai kommentoiko heti, jolloin saattaa sanoa asiat liian suoraan.
Palatakseni ja mennäkseni eteenpäin kiteytän, miten haluan toimia nyt. Sen sijaan, että laittaisin somen kiinni tai kirjoittaisin vain kukkakimpuista, voin ottaa selvää ja kantaa liittyen vastuullisiin valintoihin remontissa. Jos lupaatte siellä, että ette vaadi täydellistä täydellisyyttä, koska sitten tämä homma on mahdoton.
Myös yritykset ovat nostaneet vastuullisuuden teemat toimintansa keskiöön, on tuote- ja palveluprosessien kehittämistä ja uusia innovaatioita. Entä jos tutkisimme asiaa yhdessä? Helppoa ja selkeää tämä ei tule olemaan, koska jo pelkkä vastuullisuus-termi on sellainen, että se sisältää paljon ristiriitaisuutta. Luonnon kannalta vastuullista on olla ostamatta mitään, talouden kannalta vastuullista on ostaa kotimaista jne.
Niin, sisustus on tänäkin vuonna pääteema täällä blogissa. Jos tuntuu, että aihe triggeröi liikaa, niin voi olla parempi etsiä muuta lukemista. Olen aina ollut kiinnostunut asumisen ilmiöistä ja tämä jos jokin on ajankohtainen ja kiinnosta aihe. En lupaa liikaa, mutta olen avoimin ja oppivin mielin.
Kotonamme on mielestäni jo nyt ihana tunnelma. Siitäkin huolimatta, että todella monet asiat ovat aivan kesken. Minulle sisustaminen ei ole pikamatka, vaan annan mielelläni rauhassa aikaa tiloille muotoutua. Vaihdommehan makuuhuoneen ja työhuoneen paikkoja vain parin yön nukkumisen jälkeen, koska se ilmeisin ratkaisu ei ollutkaan meidän perheelle paras. Arki usein opettaa, miten kotona haluaa elää, mitkä asiat ovat niitä merkityksellisimpiä ja missä voi alittaa aidan. Nautin tästä matkasta ja keskeneräisyydestä, siinä on myös sellaista taikaa, jota haluaa pitää myös vain itsellään. Koti alkaa pikkuhiljaa näyttämään ja tuntumaan omalta ja silloin näitä vaiheita on mukava jakaa.
Eteenpäin on suunta. Kohti kevättä ja kesää, remonttia ja sisustusvalintoja. Maailman tärkeimpiä sivuseikkoja kodin rakastajalle ja intohimoiselle sisustajalle.
Ollaan kivoja toisillemme! Vastuulllista sekin.