*kierrätyskaluste saatu
Mistä tätä tavaraa oikein tulee ja herrajestas, minne sen saa hyvällä omatunnolla menemään?
Lapsiperheessä tuntuu, että tavaran määrä on aina vakio. Lapset kasvavat, joten on pakko uusia vaatteita, harrastusvälineitä, leluja ja ties mitä tilpehööriä. Koti tulvii, tai siltä se ainakin välillä tuntuu.
Ihastelen ihmisiä, jotka pystyvät toteuttamaan “yksi sisään, yksi ulos”-periaatetta, jossa uuden hankinnan tieltä luovutaan jostain vanhasta. Meillä on aika paljon säilytystilaa ja se on oikeastaan vain huono juttu, sillä se mahdollistaa myös monenlaisen hamstraamisen. Esim. lasten vaatteissa ja leluissa olisi vain järkevää pitää kierto suht nopeana, sillä muoti ja trendit muuttuvat ja jo muutama vuosi kaapissa voi tehdä tuotteesta epäkiinnostavan second hand-markkinoilla.
Sen sijaan että pohtisin vain, kuinka päästä tavarasta järkevästi eroon, yritän miettiä myös, kuinka sitä tulisi meille mahdollisimman vähän. En ole tässä(kään) suhteessa on/off-tyyppi, ostan silloin kun tarvetta on ja yritän tehdä järkeviä ostopäätöksiä. Välillä lipsun ja sitten harmittaa, vaikka tässä kohtaa saan kyllä pikkuisen taputella olkapäälle, kehitystä on tapahtunut!
Koska ihminen haluaa keskimääräisesti päästä asioista helpolla, on ennakoivan kierrättämisen idea erinomainen! Sen sijaan, että pohdimme hiki hatussa minne keräyksiin kamppeemme viemme, pyritään lähtökohtaisesti vähentämään kokonaan kierrätettävän materiaalin määrää.
Paras ekoteko toki on ostamatta jättäminen.
Usein pohdin, onko kaikkea pakko omistaa? Lainaisin ja vuokraisin todella mielelläni enemmän. Kohta on taas aika hankkia lapsille sukset ja luistimet, useamman lapsen perheissä hankintamäärä on aikamoinen. Usein käy niin, että käyttökertoja ei edes tule kovin montaa. Olisipa urheilupankki, josta voisi vuokrata välineet kuin laskettelurinteessä konsanaan. Keväällä saisi palauttaa välineet vähän käytettyinä, valmiina seuraavalle lapselle. Toki voi ostaa kierrätettynä ja myydä sitten eteenpäin, mutta jos talvi yllättää autoilijat, yllättää talviurheilu tämän äidin. “Hiihtoa huomenna”-Wilma-viesti kun saa autonnokan aika näpsäkästi osoittamaan kohti urheilukauppaa.
Ennakoivan kierrätyksen lisäksi olen pohtinut varsinaista kierrättämistä. Omakotitaloasukkaana voimme paljon vaikuttaa siihen, mitä ja miten meillä kierrätetään. Tässäkin asiassa uskon siihen, että helppous on kaiken ydin: kouluta siis puolisosi ahkeraksi kierrätysastioiden tyhjentäjäksi. Vitsi, vitsi!
Yksinkertaisesti: kaikelle kierrätettävälle tavaralle on oltava paikat, jotka ovat helposti saatavilla.
Meillä on roskislaatikossa yksi laatikko varattu pahveille, toinen pulloille ja kolmas lasille ja metallille. Yhdessä kaapissa on kori lehdille ja paikka pattereille. Vaikka itse löydän oikean kohdan vaikka silmät kiinni, lasten on haastavaa hahmottaa, mitä kaikkea meillä kierrättää ja miten.
Sain blogin kautta meille testiin Niimarin Ecosmolin, joka on suuresti ihailemani Harri Koskisen suunnittelema nerokas kierrätysjärjestelmä, joka on lisäksi designkaluste. Laatikon sisällä olevia kahta tilanjakajaa voi siirtää, jolloin saa omaan tarpeeseen sopivat kierrätyslokerot.
Ensinnäkin aivan ihanaaa, että joku näin tärkeä kaluste on näin kaunis! Ecosmolia voi käyttää säilyttimenä myös ilman kierrätysnäkökulmaa, se toimii myös pikkuisena pöytänä tai tasona. Sen leveys on 51 cm, syvyys 35 cm ja korkeus 44 cm.
Kodin lisäksi näkisin tämän ilomielin kesämökillä, jossa kompakteihin tiloihin pitää saada funktionaaliset toiminnot.
Uudesta kalusteesta tuli myös mainio tapa tuoda ympäristökasvatusta kotiin, sillä sen myötä olemme yhdessä lasten kanssa pohtineet kierrätysasioita. Alkuun testasimme Ecosmolia perinteiseen tyyliin sanomalehtien kierrätykseen, mutta aika pian hoksasin, että tässä on meidän perheen puuttuva kierrätyspalanen.
Meidän heikkoutemme on ollut muovinkierrätys, jossa nyt yritämme petrata.
Tähän mennessä meillä ei ole ollut järkevää paikkaa pakkausmuoveille (muovipakkaukset, muovikassit, -pussit ja -kääreet). Nyt puhdistuksen ja kuivatuksen jälkeen sujautamme muovin Ecosmoliin odottamaan keräykseen vientiä. Kun kalusteen sisään laittaa sopivat pussukat (joko brändin omat tai muut sopivat), voi vain napata kassit matkaan kun astia täyttyy.
Kestävässä kehityksessä uskon paitsi yksilön aktiivisuuteen, myös siihen, että yhteiskunnan pitää tehdä hommat helpoiksi ja kannustaviksi (esim. kierrätyspisteitä lisää, kiitos!).
Tiedän puhuvani aika monen sisustajan suulla, kun sanon, että roskikset ovat harvemmin mitään hirmuisen nättejä. Moderni ja ajaton kierrätyskaluste, joka sopii vaikka designnojatuolin viereen kahvipöydäksi on oivallinen esimerkki siitä, että toiminnallinen kaluste voi olla myös kaunis, tyylikäs ja tässä tapauksessa vielä täysin kotimainen.
Kun sanoin, että helppous viehättää, niin se pätee myös kierrätysasioissa. “Av, yv, saisinko mitat ja kysyn mieheltä” -kirppisrallin sijaan kaarran usein hyväkuntoisia leluja tai harrastusvälineitä suoraan SPR:lle tai Hopelle. Mitä vähemmän hankitaan, sen vähemmän tarvitsee myös kierrättää. Ja se mitä tehdään, on ilo tehdä tyylillä tai edes hyvällä omatunnolla.
On tässä haastetta yhdelle elämälle.