Viikon parhaita

by Kerttu

Mukavaa maanantaita!

Uusi viikko käynnistyi mukavissa merkeissä.  Viime viikkoon mahtui niin monta sydän pakahtuu-hetkeä, että päätin kirjata niistä muutaman sekalaisessa järjestyksessä tänne muistoksi:

– Tuo pikkujätkä. Teimme lauantaina päivän reissun Tampereelle mökkiasioissa ja tyttären voimistelukisojen merkeissä ja poika oli niin hurmaavaa seuraa koko päivän. Aurinko paistoi, aikataulut piti ja fiilis oli korkealla. Pienen pojan suurin toive on muuten päästä linja-auton kyytiin, se pitää pikaisesti järjestää.

– Kuntavaalien hienot kampanjat ja sydäntä lämmittävä lopputulos etenkin Jyväskylässä. Ehdokkaina oli iso joukko ystäviä ja tuttavia  kantamassa vastuuta ja tekemässä asioita yhteisen hyvän eteen. Kiitos reiluista kampanjoista ja onnea valituille!

– Tukholmalaiset. Viime viikon synkän tapahtuman jälkeen asukkaat avasivat ovensa, auttoivat ventovieraita ja loivat kaupunkiin rakkauden ja turvallisuuden ilmapiiriä. Arvostan.

– Kevät ja mökkihommat. Asiat alkavat pikkuhiljaa loksahtaa ja nyt eletään ”kahden vaiheilla”-tilannetta. Näistä kahdesta vaihtoehdosta voisin tehdä lähiaikoina postauksen, katsotaan ravaako vielä mustia hevosia matkaan. Nämä kuvat ovat Salvoksen esittelymökistä Tampereella.

– Pienet virpojat. Meillä soi ovikello eilen tiuhaan ja ovella kävi kolmisenkymmentä noitaa, pupua ja kissaa. Olin varautunut viiteenkymmeneen virpojaan, joten nyt voi sanoa, että meillä on kotona pienimuotoinen herkkuongelma 😀 Meillä molemmat lapset innostuivat virpomaan ja kaksivuotiaan ”viivon vaavon” sulatti sydämen totaalisesti.

– Pääsiäinen. Vaikka meillä onkin mies aika tiiviisti töissä, odotan innolla pitkää viikonloppua. Pääsiäisen konsepti on kyllä mahtava; hyvää ruokaa, perheaikaa, pitkä vapaa, kevään aloitus, mutta ei mitään pakollista suorittamista.

– Juoksukoulu. Asfaltti lenkkitossun alla tuntuu niin hyvältä pitkän ja liukkaan talven jälkeen.  IWELLOn juoksukoulu alkoi viime viikolla kuntotesteillä ja nyt edessä on kymmenen viikkoa yhteistä treeniä kerran viikossa. Parasta tässä on se, että tällainen nollasta sataan hetkessä innostuja saa pidettyä itsensä aisoissa, eikä revittele täysillä heti ensimmäisellä viikolla (eikä kyllästy kuukaudessa). Juokse niin hiljaa kuin osaat, on paras juoksuneuvo koskaan.

– Kevättakki. Vaikka pikkuisen kylmäisi, niin nyt on hyvä hetki siirtyä kevyempiin ulkovaatteisiin. Nahkatakki tai  trenssi tuo vaatteisiin niin paljon lisää kiinnostavuutta pitkän villakangastakkijakson jälkeen. Vielä kun pääsisi eroon sukkahousuista!

– Ystävät, rakkaat. Minusta tulee kaaso ja olen todella otettu pyynnöstä. Pienen tauon jälkeen saa alkaa häähössöttämään ja tietenkin seurata rakastuneen parin onnea matkalla kohti avioliittoa. Rakkaus voittaa kaiken.

Näillä ajatuksilla kohti mukavaa pääsiäisviikkoa!

Saatat pitää myös

4 Kommentit

Minnea/Minnean muruja 10 huhtikuun, 2017 - 12:53 pm

Ihanaa viikkoa ja pääsiäistä sinulle, Kerttu! Hyvänmielen postaus <3

Reply
Maria 10 huhtikuun, 2017 - 5:37 pm

Kivan näköisiä mökkikuvia – olisi todella mukava lukea suunnitelmistanne mökin suhteen! Pohja kiinnostaisi erityisesti.

Reply
Marika 11 huhtikuun, 2017 - 2:27 pm

Mä olen myös käynyt Salvoksella, varmaan jo ihan riesaksi asti. Meillä on maapalan hankinta aika kiukulla käynnissä, ja samaan aikaan ollaan myös valitsemassa sopivaa mökkiä. Kaikille tonteille ei voi rakentaa kaikkea, joten musta se on ihan järkevä toimintatapa valita toimivaa yhdistelmää mökistä ja tontista samaan aikaan.

Aika moni talovalmistaja ajattelee, että ”soitteleppa sitten kun sulla on se tontti..”. Tällä ajatusmallilla vaan tippuu meidän listalta pois, koska siinä vaiheessa kun tontti on ostettu, ollaan jo valittu mitä siihen halutaan ja ylipäätään saa rakentaa. Näin toimittiin omakotitalon kohdalla ja näin ajateltiin myös toimia mökin kohdalla. Omakotitaloissa aika moni talovalmistaja tippui pois juuri tuon asenteen takia. Silloin kun osalle olisi vasta saanut ”oikeissa ostoaikeissa” soittaa, meillä oli jo valinnat tehty.

Vilauta vaan mökkisuunnitelmia. Sen verran tökkii nyt tämä maatilkun hankinta, että olisi kiva kuulla jos jollain muulla hommat etenee edes jotenkin 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 12 huhtikuun, 2017 - 10:25 am

Hei Marika! Kiva kuulla, että sielläkin on suunnittelu meneillään. Voi kuule, mekin ollaan vaihdettu mielipidettä jo niin monta kertaa, että kohta pukkaa porttikielto tännekin 😀 Ei vaan, pakkohan sitä on suunnitella ja miettiä tarkkaan, isoja juttuja kun on kyseessä.

Palataan mökkisuunnitelmiin 🙂

Reply

Jätä kommentti