Terassin uusi järjestys

by Kerttu

Terassille piti saada mahtumaan myös grilli ja tämän tarpeen innoittamana pyöräytimme kaikki kalusteet uusille paikoilleen.  Sohva päätyi takaseinälle lasitusta vasten, jotta saimme grillin seinän viereen. Tämä järjestys osoittautui todella toimivaksi, sillä terassista tuli entistäkin olohuonemaisempi. Sohva rajaa tilaa ja tekee siitä suojaisamman.

terassi-1-2

Odotan innolla, että tonttiamme ympäröivät pensasaidat puhkevat kunnolla lehteen antamaan vehreyttä ja näkösuojaa. Tämä alla oleva kuva on otettu sisäpuolelta ja vasta tietokoneella huomasin, että keittiön valasinhan olisi kannattanut sammuttaa.  No, pikkumokia, antaa mennä 🙂 Oikealla näkyy ovi  selällään oleva leikkimökki ja nuken vaunut. Eilen siivosimme leikkimökin kevätkuntoon ja perjantaina siellä on lastenbileet.  Sain paperin, jossa oli piirretty kaikkien niiden herkkujen kuva, jota juhlissa tarjotaan. Voin kertoa, että se ei ollut lyhyt lista 😀

terassi-1-3

Laajakuvaobjektiivin avulla sain kuvattua paremmin terassia kokonaisuutena ja ehkäpä näiden kuvien kautta tilankäyttöä ja kalusteiden sijoittelua on helpompi hahmottaa. Siirsin sohvan eteen Hayn Tray-pöydän, sillä nyt kesäaikaan on mukavaa että terassilla on laskutilaa enemmän käytössä. Kukkia ja pensaita / puita on vielä tulossa ruukkuihin, mutta en ole vielä niitä viitsinyt hallaöiden vuoksi istuttaa.

terassi-1-4

Ruoho kuitenkin jo vihertää ihanasti ja lasitukset lämmittävät tilan samoihin lukemiin sisälämpötilan kanssa. Kyllä nyt alkaa olla jo kesäfiilistä kummasti ilmassa!

terassi-1-5

Pöytäryhmä päätyi oven läheisyyteen seinän vierelle. Se tuntuu siinä kivemmalta, sillä tässä kohdassa aamukahviin ja sanomalehteen saa keskittyä mukavan rauhaisasti. Nyt kun paikka muuttui, en enää valttämättä sijoittaisikaan terassille pyöreää pöytää. Nykyinen vanha pöytä saa siis jatkoaikaa Panton-tuolien kaverina. Seinällä oleviin ruukkuihin ajattelin laittaa yrttejä, niitä on siitä helppoa napata grillaukseen tai suoraan lautaselle.

terassi-1-6

Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen terassiin, enää vain pientä viimeistelyä tekstiilien ja tietysti kasvien muodossa. Voin jo tuntea grilliruuan tuoksun nenässäni, tälle kesälle on luvassa monta uutta reseptitestausta. Nyt tuuli yltyy ja sadepilvet nousevat taivaanrannasta. Onneksi on lasitus 🙂

 

Saatat pitää myös

21 Kommentit

Retski 6 toukokuun, 2015 - 3:04 pm

Tosi ihanalta näyttää, terassinne huokuu kesän fiilistä jo näin keväällä..
Pieni vinkki grillin suhteen, kun meillä laitettiin grilli noin lähelle seinään niin sieltä aina sillon tällöin lensi rasvaroiskeita seinään, eikä niitä jälkiä saa enään millään pois..

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 6 toukokuun, 2015 - 9:09 pm

Meillä oli grilli viime kesänä terassilla ennen lasituksia ja tuo kansi estää roiskeiden lentämisen seinälle. Valkoista laattalattiaa enemmänkin varon ja mietin, pitäisikö siinä olla joku mattosysteemi alla… ?

Reply
HuopaPalloMatto 6 toukokuun, 2015 - 3:16 pm

Lasitus on näillä leveysasteilla kyllä terassikauden pelastus. 🙂 Tosi kivalta näyttää, laitathan kuvia vielä kun kaikki vihreät ovat paikoillaan?

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 6 toukokuun, 2015 - 9:09 pm

Laitan toki, heti kun yöpakkasista päästään 🙂

Reply
Elina 6 toukokuun, 2015 - 3:28 pm

Teillä on kiva terassi ja lasiterassi on kyllä ihan ehdoton jatkaa mukavasti terassikautta syksyllä ja aikaistaa keväällä 🙂 Meillä juuri otettiin valmiiksi mitat lasiterassia varten, saa nähdä ehtiikö se ennen syksyä 😉

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 6 toukokuun, 2015 - 9:10 pm

Voi että, teillä eletään niin jänniä vaiheita uuden kodin kanssa! Siitä tulee varmasti upea!

Reply
Elina 9 toukokuun, 2015 - 9:02 pm

Nyt on ihana kun pinnat alkaa valmistua, ei ole enää ”raksa” vaan alkaa näyttää sisältä vähitellen kodilta. Tervetuloa kahville, kun päästään muuttamaan 🙂

Reply
Minna 6 toukokuun, 2015 - 4:58 pm

Eikö grillistä tule tuonne kauhea käry? Minä jättäisin sen suosiolla pihan puolelle, jottei sohva ja muut tekstiilit nappaa rasvan hajua.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 6 toukokuun, 2015 - 9:10 pm

Moikka! Lasitus on kokonaan avattava, joten terassilla grillatessa pitää vain avata laseja kunnolla 🙂

Reply
Eeva 6 toukokuun, 2015 - 10:12 pm

Kaunista mutta tuota grilliä kannattaa tosiaan siirtää hieman kauemmas seinästä. Meillä grillin kuumuus ruskisti vähän seinääkin… lattiassa saumat imaisevat kai kaikki roiskeet mutta ehkä joku mattosysteemi löytyisi suojaksi?

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 7 toukokuun, 2015 - 9:49 am

Kiitos Eeva! Silloin kun grillataan, grilliä siirretään vähän kauemmaksi seinästä. Lattialla voisi tosiaan olla jokin toinen matto myös suojaamassa roiskeilta 🙂

Reply
Heli 7 toukokuun, 2015 - 9:34 am

Tosi upeelle näyttää. 🙂

Kerrohan miten talven jälkeen laatojen saumat on pysynyt puhtaana? 🙂 Haluisin itsekin laattaa terassille, mutta mietityttää tuo asia.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 7 toukokuun, 2015 - 9:50 am

Kiitos Heli! Saumat on ihan entisellään, ei ole käynyt kuinkaan 🙂

Reply
Carita 7 toukokuun, 2015 - 1:16 pm

Grillin alle voisi koittaa sellaista läpinäkyvää silikonimattoa, niin laatoitus jää näkyviin. Meillä on ollut grilli ties kuinka monta vuotta vaaleaa seinää vasten ja ollaan säästytty roiskeilta seinän osalta. Viereinen ritilä sen sijaan on saanut vähän rasvaa osakseen ja se maalattiinkin viime kesänä (7 vuoden jälkeen eli ei mikään älytön roiske sinnekään suuntaan 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 toukokuun, 2015 - 7:14 pm

Kiitoksia vinkistä, pitääpä katsella mistä tuollaista silikonimattoa löytyy 🙂

Reply
Paula 7 toukokuun, 2015 - 1:42 pm

Terassi on kyllä kaunis, grillatessa tosiaan saattaa tosinaan roiskua aina jotain, me ostettiin grillin alle ikeasta toimistotuoleille tarkoitetun ”lattiasuojan” on näkymätön ja suojaa lattian sekä helppo pitää puhtaana.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 toukokuun, 2015 - 7:14 pm

Hyvä vinkki, kiitos paljon!

Reply
Minsi 9 toukokuun, 2015 - 11:38 am

Todella hyvältä näyttää. Mitä materiaalia teidän lattiat ovat ja minkä merkkisiä?

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 9 toukokuun, 2015 - 7:13 pm

Kiitos Minsi! Tiedot laatoista löydät tästä postauksesta: http://divaaniblogit.fi/modernistikodikas/terassin-laatoitus-kuvat-ennen-ja-jalkeen/

Reply
Minsi 9 toukokuun, 2015 - 9:10 pm

Kiitos kovasti kun jaksat vastailla kärsivällisesti kysymyksiini. Oman kodin remontoiminen on ajankohtaista joten lähes joka postauksesta herää jokin kysymys. Vielä tuli mieleeni, että mitä materiaalia lattianne ovat sisällä? Parkettia, vinyylikorkkia, laminaattia? Ja onko valitsemanne materiaali ollut hyvä valinta esim. Helppohoitoisuuden kannalta? Kiitos inspiroivista postauksia ja mukavaa äitienpäivää sinulle 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 11 toukokuun, 2015 - 8:35 am

Hei! Tottakai vastaan, mielelläni 🙂 Meillä on laminaatti sisällä, mutta jos nyt päättäisin, laittaisimme parketin. Tykkään nykyisestä lattiasta, mutta vielä enemmän aidosta puusta 🙂

Reply

Jätä kommentti