Aurinkoista ja mukavaa uutta viikkoa!
Kiitokset myötäelämisestä mökkiprojektissa, niin kiva kuulla, että moni odottaa postauksia aiheesta. Tämä kevättalvi menee varmasti suunnitellessa ja toki jaan ajatuksia tänne blogiinkin. Itse asiassa voisin teiltä pyytää myös näkemyksiä ja neuvoja, sillä täällä ollaan aikamoisessa vaihtoehtojen viidakossa.
Viime viikolla mietin, koskahan pääsemme avaamaan terassikauden. H-hetki oli lähempänä kuin arvasinkaan, sillä eilen sunnuntaina aurinko paistoi lasitetulle terassillemme ja lämpötila nousi lähemmäs kahtakymmentä. Laattalattia on toki vielä viileä, mutta sisävaatteilla ja tossut jalassa tarkeni mainiosti. Lämpötila testattiin myös chihuahua-mittarilla eli siinä vaiheessa kun meidän pieni kermapeppu viihtyy terassilla, siellä on oikeasti lämmin!
Tämä on neljäs kevät, kun saamme nauttia lasituksista, sillä asuimme talossa muutaman vuoden ennen kuin ne asennettiin yhteistyössä Lumonin kanssa. Joka vuosi jaksamme yllättyä, miten aikaisin terassin voi ottaa käyttöön. Toki näin alkuvuodesta terassilla tarkenee vain auringonpaisteessa ja se viilenee heti, kun porotus loppuu. Haaveilen myös mökille lasituksista, mutta ne eivät ole vielä ajankohtaiset. Onneksi lasituksia voi tehdä hyvin jälkikäteen.
Lapset söivät päiväruuan ja itse nautin päiväkahvit terassilla valohoitoa nauttien. Tuntuu, että tämä valo tuo niin paljon lisää energiaa. Vietin eilen muutaman tunnin yksin kotona. Join rauhassa aamukahvit, luin sanomalehdet ja katselin auringossa kylpevää kotia ja järjestelin paikkoja. On ihan hassua, miten suurta kiitollisuutta voi tuntea luonnonvalosta ja lähestyvästä keväästä. Tein Instagram storyssä pienen kyselyn, jossa tiedustelin kyllä/ei-vastauksilla, rentouttaako kotona järjesteleminen kaikessa rauhassa. 94 prosenttia teistä oli samaa mieltä kanssani, kyllä!
Itsekin koen, että rauhallinen kotitouhuilu järjestelyineen on palauttavaa ja mukavaa, usein siihen liittyy pientä sisustamista, josta sitten saan aineksia uusiin postauksiin. Nyt on edessä tiukka ja työntäyteinen työviikko ennen talvilomaa. Sitten tankataan aurinkoenergiaa oikein kunnolla. Iloa uuteen viikkoon!
Lue myös:
Meille tulee lasitettu terassi
Toinen olohuone eli terassilasien asennus
Valmiin lasiterassin esittely
Pakohetkiä uudistetulla terassilla
7 Kommentit
Teidän lasitettu terassi on kyllä ihana ja kiva kun voi jo näin aikaisin siellä istuskella. Voi teidän ”vaavi” on jo noin iso, näyttää niin ISOLTA pojalta lippis päässä 🙂 ja rennossa asennossa istuen 🙂 …vastahan ryömiskeli lattialla.
Siis kyllä! Ihan kohta meillä vietetään kolmevuotissynttäreitä, ihan uskomatonta <3 Ja ihanaa samalla, hänestä on kasvanut mainio tyyppi! Omien sanojen mukaan on jo ISO poika 😀
Sama asia pisti silmään että kuka se iso kolli on joka hengailee siellä terassilla…! 😱
Lapsista sen ajan kulun huomaa 😅
Teidän terassi on kyllä aivan upea!
Voi kiitos! Siitä on tullut kyllä pikkuhiljaa tosi kiva ja sen käyttöön saaminen monen kuukauden jälkeen on aina ilo ❤️
Voi valoa, voi iloa – ihana päivä terassilla!