Taulu jota en taida raaskia palauttaa

Kerron Taidetta kotiin lainaamalla -postauksessa, että minulle kävi taidelainaamossa vanhanaikaset ja ihastuin erääseen tauluun. Nyt kun olen katsellut uutta taulua paikallaan muutaman päivän, tunteet eivät ole suinkaan laantuneet. Taiteilija Jaakko Valon graafinen, mustavalkoinen teos on kuin tehty olohuoneeseemme.

Pidän taulun rytmikkäästä, modernista ilmeestä. Mistään uutukaisesta teoksesta ei ole kysymys, sillä sen takaa löytyy vuosiluku 1991.

Minusta tuntuu, että myös vanha lipasto pääsee tämän taulun kanssa paremmin esille. Ennen tässä paikalla oli kuvataiteilija Riitta Uusitalon Orkidea-kukkapuupiirros, jonka ostin valmistumiseni jälkeen ensimmäisellä paikalla. Silloin kotonani oli 2000-luvun alun tyyliin vahva sininen kausi ja halusin taulun tuovan kotiin värikkyyttä. Punaisen ja orassin hehku onkin ilahduttanut kodissamme jo vuosia, enkä vieläkään raaskisi tästä taulusta luopua. Olen iloinen, että sille löytyi helposti uusi paikka kotoamme.

Taidelainaamossa kerrottiin, että vain viisi prosenttia töistä palautuu takaisin lainaamoon. Suurin osa siis ihastuu teokseensa ja haluaa lunastaa sen omaksi. Onkin mielenkiintoista, miten ja miksi taide saa aikaan kiintymys- ja tunnereaktioita. Uskon, että yksi suuri syy on uniikkius. Jos nyt palautan tämän taulun, en välttämättä näe sitä enää koskaan. Moni teos on ainoa laatuaan koko maailmassa, kenelläkään muulla ei ole täsmälleen samanlaista.

Onneksi saan rauhassa pohtia, raaskinko koskaan palauttaa taulua vai lunastanko sen omaksi. Tällä hetkellä tuo toinen vaihtoehto tuntuu aika paljon  todennäköisemmältä 😉 Mitä sinä pidät taulusta ja miten itse toimisit, pitäisit vai palauttaisit? 

Nyt valmistautumaan erityisen ihanien vieraiden saapumiseen. Siskoni on saapunut joulunviettoon Norjasta miehensä kanssa, täällä ollaan pienimmästä isoimpaan aika innoissaan jälleennäkemisestä!