Tänä vuonna sisäänkäynnille valitsin aika perinteiset talvi-istutukset. Valkoisen callunan sijaan vaaleanpunaista, sillä pakkanen kuulema ruskistaa valkoiset kukat ja värilliset pysyvät freesimpänä talven halki.
Havukranssit kiinnitin juuttinarulla ruukkujen etuosaan. Aika jouluiset fiilikset tuli tästä asettelusta, mutta sitä kohti tässä ollaan hyvää vauhtia menossa! Samalla asetelma sai näyttävyyttä. Pidän noista yksinkertaisista havukransseista juuri noin, ilman mitään krumeluureja tai koristeita.
Illan tullen virittelin kausivaloja havualtaiden tuijiin, nyt saa ottaa jo kaikki kaamoksenkukistuskeinot käyttöön. Tänään on suunnitelmissa hakea varastosta suuret kynttilälyhdyt, pariton määrä (ehkäpä 3) loisi rentoa tunnelmaa istutusten ympärille.
Omat havuni ja callunani ostin Ruusupuusta, siellä oli vielä valikoimaa jäljellä, vaikka ilmeisesti olenkin näiden istusteni kanssa todella myöhässä. Onneksi sentään pakkaset hellittivät, niin sain irrotettua ruukuista kesäiset hortensianrippeet. Ai että ne olivat niin kauniina tervehtimässä kotiintulijaa, pikkuisen hämähäkinseittiäkin taisi koristaa ruskeita varsia.
Havut ja valot ovat lempeitä askeleita kohti joulua. Kaikissa elämän suurissa kohokohdissa tärkeä osa prosessia on odotus ja valmistautuminen, joten hyvillä mielin saa alkaa jo kääntelemään joululehden sivuja ja miettimään, miltä tämän vuoden joulukoti näyttää. Meillä se on omalla tavallaan historiallinen, sillä ensimmäistä kertaa vietämme aaton oman perheen kesken kotona.
Pahoittelen, että kommentteihin vastaaminen vähän laahaa, on ollut aika kiireinen viikko. Mutta tänään kirin hommat näiltä osin kiinni, kiitos kärsivällisyydestä.
Ja erikoiskiitos kaikille sisustusarkkitehti Marko Paanasen Designtarinoita-jakson kuunnelleille ja kommentoineille. Ihana kuulla, että olette tykänneet <3
7 Kommentit
Upealta näyttää! Tässäkin sopii juuri se, että vähemmän on enemmän. 🙂 hyvää viikonloppua.
Kiitos paljon! Minäkin tykkään, kun on simppelit istutukset ja toivottavasti nämä kestävät talven läpi kauniina 🙂
Istutuksesi näyttävät tosi kivoilta. Meilläkin taitaa olla ensimmäIstä kerta aatto ja muutenkin joulu ihan oman perheen kesken. Toisaalta odotan sitä, toisaalta se tuntuu vähän haikealta.
Kiitos Sara! Samat tunnelmat, onneksi meillä on sukua ihan lähellä, niin saamme viettää aikaa yhdessä joulun pyhinä <3
Seppeleet kuuluvat sankarihaudoille.
Toki sinnekin, mutta myös yleisesti jouluun ja koristeluun 🙂
Upeat, näyttävät istutukset! Kiva idea tuo havuseppeleen asettaminen tuolla tavalla. Mistä muuten olet ruukut hankkinut? Entä mitä materiaalia ne ovat? Hyvää joulun odotusta!