Mukavaa joulukuun ensimmäistä, ystäväiset!
Onhan tätä aihetta jo pyöritelty, mutta valmista ei ole vieläkään. Meidän perheemme sohvaseikkailu vain jatkuu, vaikka jatkoaikaa on hankittu niin myymällä yksi kuin ostamalla toinen. Näiden käänteiden seurauksena kymmenen vuotta vanha elokuvahuoneen sohva päätyi olohuoneeseen tuomaan jatkoaikaa mietinnöille. Jo maaliskuussa kirjoitin Kolme kaunista kotimaista sohvaa-postauksen, jossa nostin esille Hakolan Cozyn (sen jälkeen on ilmestynyt myös ihana Lazy), Adean Bandin ja Shapesin Slim-malliston. Näistä viimeisin on suljettu pois pienen kokonsa vuoksi ja rinnalle on kirinyt uusi suosikki; HT Collectionin Como.
Uusi sohva tulee olemaan väritykseltään vaalean harmaa. Valkoinen olisi ihana, mutta lapsi- ja koiraperheessä en jaksa ottaa sitä stressiä, jota herkästi näkyvä lika aiheuttaisi. Divaanisohva houkuttelisi, vaikka ei kulmasohvakaan ole poissuljettu. Reilun kokoinen kolmen istuttava olisi ehkä visuaalisesti kaikkein kaunein, mutta nyt haen myös mukavuutta ja rentoutta.
Onko kenelläkään kokemusta Iskun jälleenmyymästä HT Collectionin Comosta? Jos huomenna taas kerran poikkeaisin koeistumassa sohvaa ja yrittäisin vihdoin päättää, mitä haluan. Näissä isoissa ostoksissa olen tosi harkitsevainen ja haluaisin tulisen tosirakkauden, enkä mitään ”ihan kivaa”. Mutta mistäs sen tietää mistä tykkää, ennen kuin se sohva tuossa olohuoneen nurkassa konkreettisesti kököttää.
Auttakaa minua tekemään päätöksiä! 😀
Kuvat: Isku
28 Kommentit
Meille kotiutui reilu viikko sitten Hakolan Cosy. Se on kaunis, keveä ja ihana. Mä valitsisin sen ?
Meilläkin Hakolan cosy. 3hengen ja kahden hengen sohvat plus rahi. Tää on hyvä meidän 5 henkiselle perheelle. Cosyt huiput! Mutta miksi aina pitää haaveilla? nyt ottaisin valkeat!? Lazyt. Vaikka 3lasta. Mutta Hakolan puolesta puhun.
Hei, minulla on como -sohva ja olen oikein tyytyväinen. Rento, mutta tyylikäs ja ”ilmava” kokonaisuus. Sopiva kokonaisuus oli suhteellisen helppo koota moduleista. Ht-mallistojen etu on puhdistusta/pesua varten irrotettavat päälliset eli vähän vasleampaankin on voinut sijoittaa.
Meillä tällä hetkellä tilauksessa Iskusta Como. Värin kanssa arvoin mutta uskalsin toteuttaa haaveeni valkoisesta sohvasta vaikka kaksi pientä lasta löytyy. Iso plussa on irrotettavat pestävät päälliset.
Sohvan valinta on vaikeaa, tiedän 🙂
Minusta tuo Como on ihan ok, mutta rehellisesti sen muotoilu ei ole ehkä onnistunein sokkeleineen ja jalasjalkoineen. Mutta ihan kiva kuitenkin. Siitä on monta vuotta jo kun olen viimeksi myynyt HT:n sohvia, että ihan tarkkaa kokemusta ei niistä nyt ole. Katsoin heidän sivujaan ja siellä oli minusta ihana malli tämä
http://www.htcollection.com/tuote/mode/
Mutta ehkä tuo on raskaamman oloinen kun mitä teille haet.
Meillä on HT-collectionin Elle-sohva ja on pysynyt todella hyvänä vaikka on jo 8-vuotta vanha. Tyynyt on ryhdikkäät, samoin runko vaikka sohvalla ovat lapset usein hyppineet. Elle on suurimmassa koossaan rento löhöilysohva, mutta silti tyylikäs.
Mun mielestä tuossa on kiva muotoilu! Ei ole kokemusta HT Collectionin sohvista, mutta divaanimallista kyllä ja mun mielestä se on ihan huippu. Ehkä suora sohva on visuaalisesti viehättävämpi, mutta kulma/divaanimalliin mahtuu paremmin perheen kanssa. Jos meillä olisi paikka, niin voisin jatkaa nykyistä divaanisohvaa kunnon kulmamalliksi. Meillä on Adean moduulisohva ja siinä kyllä hyvänä puolena tuo, että voi jatkaa/muuttaa kokonaisuuta kun osat ovat kuitenkin yksinäänkin toimivia.
Nuo Hakolat ovat viime aikoina lumonneet – täälläkin on sohvakuumetta ilmassa. Vaaleanharmaa sopii teille varmasti loistavasti, ja joskus on oikea aika valkoisellekin!
Hei, suosittelen vilkaisemaan myös Kuusilinnan valikoimia. Heillä on rentoja ja laadukkaita sohvia – ja loistava palvelu! Lisävinkiksi: kiinnitä erityistä huomiota sohvan syvyyteen, mikäli etsit löhösohvaa. Monissa ”kevyissä” malleissa nykyään aika kapea istuinosta. Superlöhö on tietenkin Boknäsin Heaven, mutta siinä ei taida olla irtopäällisiä?
Meillä on HT Collectionin Elle valkoisena divaaniosalla ja vaikka siinä on irtopääliset niin ei ne tahrat pesussa irtoa, sohva on kyllä muuten pysynyt hyvässä kunnossa 5-vuoden ajan jollei just noita tahroja lasketa.
Meille kotiutui Como-sohva viime keväänä. Mietin myös sohvaa vaalean harmaana, mutta heidän omissa valikoimassa ei ollut oikein meille mieleistä kangasta. Uskalsin ottaa valkean kankaan, vaikka nyt valitsisin sen aivan valkoisen, koska suunnitelmana on myöhemmin ostaa siihen kuitenkin uudet (ehkä ne harmaat) päällykset. Meillä on 1 lapsi ja sohvan täytteet on niin jämäkät, että ei tarvitse huolehtia vaikka sohvalla remutaan. Uskon, että sohva palvelee meitä pitkään ja plussaa on pestävät päälliset!
Kiitos Mia! Tätä itsekin mietin, pitäisikö vain olla rohkea ja ottaa valkoinen! Ehdoton sohvallasyömiskielto vaan, tai onhan meillä tuo tv-huoneen sohva, jossa voi sitten joskus herkutella 🙂
Minulla ei ole kokemusta mistään noista sohvista, mutta halusin vaan sanoa, että pidän ihan hirmuisesti tuosta beigen sävystä mikä teillä nyt on sohvassa. Sopii niin ihanasta harmaan ja valkoisen kanssa 🙂
Hei! Tämän kanssa itsekin painin, mutta kaipaan kyllä modernimpaa lookia olohuoneeseen :/
Kaverilla on ht collectionin sohva ja se on kyllä joku susimalli. Tyynyt menneet linttaan heti melko tuoreeltaan oston jälkeen.
No voi harmi! Jos susimalli on kyseessä, niin kannattaa ottaa yhteyttä sinne mistä sohva on ostettu. Kyllä näiden pitäisi kestää aikaa ja käyttöä!
Kokeile myös Iskun Nordic. Mulla tuo höyhentyynyillä ja oon tykänny tosi paljon!
Hei,
Meillä on elokuusta saakka ollut juuri tuo kuvassa näkyvä Ht Collectionin uusi Como divaanimalli ja olen ollut kyllä erittäin tyytyväinen. Valitsimme kromin väriset erilliset kevyet jalat, eli emme ottaneet noita laippajalkoja. Sohva on erittäin laadukas ja mielestäni myös tosi kaunis ja kevyt muotoilultaan, vaikka on iso sohva kyseessä. Valitsimme alcantara-päälliset, jotka nostivat aika paljon hintaa, mutta ovat kestävät ja tosi helppo puhdistaa. Saa ne myös tarvittaessa vaihdettua ja pestyäkin, mutta ei se mikään pikkujuttu ole tämän kokoisessa sohvassa. Meillä on viisihenkinen perhe ja sohvaan mahtuu tarvittaessa koko poppoo. Suosittelen todella lämpimästi!
Tilattiin (on jo saapunut, mutta vielä toimittamatta!) uuteen, vaaleaan kotiin petroolinvärinen adean band-sohva. Meillä oli vaihdokkeina HT-collectionin nordic ja Hakolan cosy (siitä sain väri-idean!), mutta laadukkuudella adea vei kirkkaasti voiton. Halusimme tyylikkään sohvan, jossa on hyvä istua JA löhötä ja pikkuisen normi 3 hengen sohvaa isompi band tuntui tilaan sopivalta. Meillä oli 10 v 3 lapsen kanssa valkoinen sohva. Tuli pestyä ahkerasti ja nyt ihan ilomielin luovun siitä. Valkoinen on ihana mutta kieltämättä arka. Vesipestävyys on must!
Meillä oli kerran luonnonvalkoinen sohva ja silloin meitä oli vain kaksi aikuista. Vannoin silloin, ettei enää koskaan osta niin vaaleaa sohvaa. Pahoin pelkään, että esimerkiksi uusista farkuista jää jälkiä. Itse en ostaisi varsinkaan pikkulapsivaiheessa valkoista sohvaa.
Meillä on HT Collectionin iso kulmasohva, jonka laadusta tykkäämme kovasti. Sohva on ollut melkein 10 vuotta ja pysynyt hyvänä. Nyt ottaisin siromman mallin, mutta ne eivät miellyttäneet aikanaan niin paljon kuin nyt.
Meille muutti samankaltaisten pähkäilyjen jälkeen Adean Band. Vertailukierroksilla vei ehdottomasti voiton laadukkuudessa!
Tsemppiä päätöksentekoon! ?
Meillä on HT Collectionin Como 240cm leveänä, kokemusta siitä nyt nelisen vuotta. Tykkään sohvasta edelleen tosi paljon, on tilava ja pysynyt hyvänä, kun huoltaa säännöllisesti ja valitsee laadukkaat kankaat. 😉 Suosittelen ostamaan heti tuplapäälliset istuin ja selkänojatyynyihin, ne kun kuluu käytössä kaikista eniten. Ostimme juuri toiset päälliset, kun kuulin, että valitsemamme kangas on poistumassa HT:n valikoimista . Lisäksi vinkkinä, että puuvillaa sisältävät kankaat usein kutistuvat pesussa, kannattaa valita mieluummin keinokuituiset päälliset, niillä on myös parempi auringon valonkesto, teilläkin kun sohva tulee lähelle ikkunaa eikä keinokuitu nukkaannu niin helposti kuin puuvilla. Tiesitkö muuten, että HT:n tehtaalta voi tilata myös suoraan ilman välikäsiä, voit saada sieltä sohvan vielä edullisemmin 😉
Hei! Meillä on ollut 3: istuttava Como-sohva vaalean harmaalla (ei HTcollection oma kangas, mutten nyt muista kenen :)) kankaalla 3 vuotta, eikä sohvassa näy mitään käytön jälkiä! Kertaakaan en ole edes päällisiä pessyt, pikkutahroja vain poistanut tekstiilinpuhdistusaineella. Perheessämme on yksi, nyt 5v lapsi. Höyhentäytteisiä tyynyjä vain välillä kääntelee ympäri ja pöyhii, niin sohva on taas ryhdikäs. Suosittelut sohvalle siis 😉 valkoinen olisi upea, mutta farkuista varmasti irtoaa väriä, ja mahtaakohan se lähteä pesussa pois 🙂
Meillä on ollut tämä HT Collectionin Como sohva vuoden ja edelleen on sohva kuin uusi ja olen tyytyväinen ostokseen! Todella kaunis ja ilmava malli. Meillä on vaaleanharmaa kangas, edullisin vaihtoehto taisi muuten olla, mutta tähän silmä mieltyi ja hyvänä on tämäkin kangas säilynyt! Pestä ei ole vielä tarvinnut. Suosittelen kyllä Comoa lämpimästi! Itse haluaisin ostaa vaihtopäällisiksi valkoiset päälliset ?
Minullakin on sohvan vaihto edessä. Nykyinen sohva on palvellut pitkään, mutta haluan hieman leveämmän sohvan, jossa on 3-osainen selkänoja. Tyylillisesti haen 1950-luvun tyyliä. En löytänyt sohvamallia, jonka selkänojan tyynyissä olisi napit tai tuftaukset, joten ajattelin hankkia varsin rohkean värin (esim. sinapinkeltainen).
Haluaisin, että sohva on kotimainen. Tällä hetkellä mietinnässä on Adean Duetto ja Shapesin Note.
Duetossa minua hieman häiritsee matalat jalat. Kuusilinnan myyjän mukaan malliin saatavissa on myös hieman korkeammat jalat, mutta en ole löytänyt mallikuvia Duetosta korkeilla jaloilla mistään. Shapesin Noten osalta ei ole varmaa tietoa, onko se enää tuotannossa. Tähän liittyen on Vepsäläisen myyjällä selvitys käynnissä.
Onko näistä sohvista kokemuksia?
Pähkäilen myös sohvan hankinnan kanssa. Kriteereinä on kotimaisuus, irroitettavat päälliset ja ilmava malli että pääsee imuroimaan sohvan alta. Comoakin olen katsellut se vain ei mitoitukseltaan sovi meille. Harmi. Olen kallistumassa Hakolan Lazyyn. Vieläkö saisin päätettyä haluanko divaaniosalla vai rahilla. Sain muuten hakolan tehtaalta edullisemman tarjouksen kuin jälleenmyyjältä 🙂
Meillä on ollut Valkoinen Como useamman vuoden käytössä. Ja se on yhä kuin uusi. Pakkasilla vien tyynyt tehopuhdistukseen ja tyynyt sekä sohva on käsitelty suoja-aineella, joten ei tahran tahraa! Tyynyt ovat yhä ryhdikkäitä ja jämäköitä. Sohva on sopivan rento ja silti laadukkaan näköinen ja tuntuinen. Värinä harmaaseen taittuva valkoinen taipuu erilaisilla sisustustyynyillä jouluiseen punaiseen, mustaan, värikkääseen ja vaikka mihin! Suosittelen, jos haluaa laadukkaan ja hyvänäköisen aikaa kestävän sohvan.
Ihana kuulla hyviä kokemuksia! Como meilläkin on nyt, pitää vielä ostaa tuo suoja-aine, ennen kuin käy vahinko. Yksivuotias jo meinasi niistää nenänsä siihen, voi ei 😀