Sillä aikaa kun sohvapohdinnot jatkuvat, kurkistetaan lastenhuoneeseen.
Poikamme ensimmäisiä lauseita on ”nyt mennään!”. Usein sen sanottuaan taapero tarraa tiukasti kädestä kiinni ja johdattaa omaan huoneeseensa. Hän haluaa mennä telttaan aikuisen kanssa, vetoketju pitää ehdottomasti laittaa kiinni. Iltaisin mieleisin leikki on valojen sammuttaminen ja pimeän ihmettely, jonka jälkeen napsautetaan kattolamppu tai pöytävalaisin päälle. Ja taas uudestaan ja taas uudestaan. Tässä leikissä äidin paikka on istua pikkuisella tuolilla, tärkeintä on olla ihan lähellä.
*
*
Huone on saanut uusia kalusteita, jotka olen bongannut niin Facebook-kirppikseltä ja Tori.fi:stä. Tulee kyllä hyvä mieli, kun löytää hyväkuntoisia kalusteita second handina. Tapettiseinällä oleva kaapisto on Ikean valikoimaa ja virallisesti joku mappikaappi, sillä ovissa on lukko. Kaappi on täynnä pikkuautoja ja muita leluja, pitää pohtia mikä olisi näppärin keino saada ovet pysymään kiinni myös ilman lukkoa.
*
*
Poika nukkuu edelleen meidän makuuhuoneessa AVA Roomin pinnasängyssä, mutta lähiaikoina (ehkäpä joululomalla!) on edessä siirtyminen omaan huoneeseen. Siellä jo odottelee Muuramen Jolla-sänky. Mietin vain, että miten saan touhukkaan taaperon pysymään tuossa sängyssä? 😀 Lapsen sängyssä on Mia Designista saatu DOT pussilakanasetti, voin suositella tätä ihanan pehmeää puuvillasatiinia.
*
*
Tuosta sänkyostoksesta minulla onkin enemmän kerrottavaa, ei nimittäin mennyt kuin Strömsössä. Siitä inspiroituneena julkaisen pian kirppisdesignin ostajan muistilistan, pysykää kuulolla.
Nyt työt siihen malliin, että iltapäivällä ehdin koeistumaan Iskuun Como-sohvaa. Tuli tässä teidän sohvasuosituksia lukiessa jo sellainen olo, että hitto vie, menen ja tilaan valkoisen sohvan, kerran täällä vaan eletään! Kohta selviää, voittaako järki vai tunteet 😉
Ps. Joko bongasitte päivän sisustushuhun? Kodin1 tekee paluun!
Sänky: Muurame / Jolla
Laatikosto: Muurame / Kolmonen
Tiipii: Jollyroom / Roommate
Matto: Oyoy / Adventure
Kaappi: Ikea
Norsutyyny: Marimekko
Verhot: Annival Interior
Petivaatteet: Mia Design / DOT
Nallepussi: Jollyroom / Tellkiddo
Pöytävalaisin: Kartell Take/ Sisustusilo
Tapetti: Ferm Living / Half Moon
12 Kommentit
Kaunis pojan huone! Itsekin tässä pohdin, että koskas sitä uskaltaisi vaihtaa nuorimman tavalliseen sänkyyn? Nyt kun on niin hyvin oppinut kokonaiset yöt nukkumaan. Keskimmäisen kun siirsimme tavalliseen sänkyyn, keksi hän tulla yöllä meidän vanhempien väliin ja sama meno jatkuu edelleen tällä jo 6-vuotiaalla eskarilaisella! 🙂 Jes, hieno uutinen tuo kodin1 paluu! Arvelinkin ja toivoin, että näin tulisi käymään.
Kiitos Vivi! Samaa mietin, nyt kun yöt jo pääsääntöisesti nukutaan, ei kaipaa mitään uutta yörallia. Meillä pitäisi opetella eroon myös tutista tässä jossain vaiheessa, pitää miettiä mikä järjestys olisi luontevin 🙂
Heh, ihan samaa täällä pohdittu! 🙂 Kun vaan uskaltaisi tehdä päätöksen. Meidän neidin tutti-himo on ihan mahdotonta. Nyt ollaankin yritetty opettaa, että tuttia pidetään päivisin sängyssä. Nukkumaan mennessä saa suuhunsa sitten.
No ihan sama täällä. Jos tuttia ei ole, poika pyörii huoneesta toiseen sitä etsien ”tittoo, tittoo…!”. On kyllä aika shokki kun niistä luovutaan 😀
Jos päädyt siihen valkoseen comoon niin muista sitten kun peset niitä päällisiä (ja kyllä vaikka kuinka arkisin suojataan viltillä, niin ne likaantuu) niin muista ettei niitä saa lingota. Itse just pilasin meijän päälliset kun unohdin sen linkouksen ottaa pesuohjelmasta pois päältä. Ja kaiken kukkuraksi ne lika tahratkin jäi päällisiin. Kyllä ketuttaa! Muuten on kyllä tykätty sohvasta.
Hei, hyvä vinkki! Varmaan olen kyllä sen verran nössö, että päädyn vaaleaan harmaaseen. Ei vaan jaksa alkaa stressaamaan sohvan siisteydestä 😀
Meillä taapero (1v8kk) oppi avaamaan nuo ps-kaapin lukot nopeasti. Laitoimme avaimeen ison avaimenperän, jottei keksi laittaa avainta suuhunsa ja vara-avaimet varmaan talteen. Nykyään suurta hupia tuntuu olevan saada sulkea omia kaappeja ja ottaa tärkeitä leluja sieltä.
Teillä onkin samanikäinen menijä kuin meillä! Pitääpä vähän tarkkailla, oppisiko meidän poika käyttämään avainta. Nuo lukot ovat pikkuisen ränkät :/
Ihastuttava huone!
Meillä myös talutetaan äiti tai isä kädestä pitäen taaperon huoneeseen, ja asetetaan istumaan tuolille. Sitten tätyy ihastella, kun taapero leikkii leikkejään 🙂
Pinnasängystä isojen poikien sänkyyn siirtyminen on meilläkin kohta ajankohtaista. Vähän jännittää, miten malttaa siellä pysyä :O
Just näin, tärkeää vaan olla läsnä ja lähellä 🙂 Saapa nähdä miten tosiaan uusi nukkumisjärjestely alkaa aikanaan toimia.
Meillä oli joskus kaappi, jossa oli lukkokieli niin löpsöksi mennyt ettei ovi pysynyt kiinni, vaan jäi aina hiukan raolleen. Liimasin oveen ja kaapin sisustaan magneetit ja homma ratkesi sillä! Oven saa auki ilman voimaa, mutta magneetit ovat sen verran vahvoja, ettei ovi yksinään aukea.
Magneettia itsekin mietin! Se olisi varmasti helpoin ratkaisu, kiva kuulla että toimii 🙂