Seikkailijasynttäreiden suunnittelua

by Kerttu

Mukavaa uutta viikkoa ja karkauspäivää! Meinasiko joku kosia? 😀 Tyttärelle selitin karkauspäivän perinnettä ja hän kysyi silmät pyöreänä, että ”miten niin naiset saavat kosia vaan kerran neljässä vuodessa?”. Tulimme yhdessä siihen lopputulokseen, että aina saa kosia jos siltä tuntuu!

seikkailijasynttarit-1-4

Täällä ei tarvitse kosimishommia miettiä, mutta sen sijaan suunnitellaan pienen pojan yksivuotissynttäreitä. Teemana on ”Oh, the places he´ll go!” eli vahvasti seikkailijatunnelmia rakennetaan. Synttäreiltä löytyy kuumailmapalloja, karttoja, matkalaukkuja ja kultarahoja eli kaikkea mitä pieni seikkailija voi elämänretkellään tarvita.

seikkailijasynttarit-1

Teema tuntuu kivalta ja erilaiselta, toki myös haastavalta, jotta lopputuloksesta ei tule ihan sillisalaattia. Mutta nyt kun juhliin on aikaa on vielä parisen viikkoa, voi hyvillä mielin antaa ideoiden lentää. Karsimisen aika on sitten vasta vähän myöhemmin. Tämä luova vaihe on oikeastaan ihan paras!

seikkailijasynttarit-1-3

Huomenna kuvataan yksivuotiskuvat, saapa nähdä mitä siitä tulee kun pikkuherran hermoja meinaa vähän hampaidentulo kiristää. Lopputulos on tietysti päivänsankarin näköinen, kävi miten kävi 😉 Luotan kuvaajaan kyllä täysin, oletteko jo tykänneet uusista Valokuvaaja Melina Matikka -sivuista Facebookissa? Ihania ja tunnelmallisia raskaus- lapsi- ja perhekuvia! Vaikka harrastan valokuvausta, annan mielihyvin ohjat omien lasten kuvaamisessa toiselle, ainakin näin ”virallisempien” kuvian osalta.

seikkailijasynttarit-1-2

Ilmapallot siis odottavat huomisia kuvauksia, johon meillä on seikkalijateemaan sopiva kuvausidea. Huomenna jatketaan blogissa vielä lastensynttäriteemalla, luvassa on pökerryttävän upea kakku ja huurteisen hieno tunnelma ehkäpä tämän hetken suosituimman synttäriteeman tiimoilta!

Saatat pitää myös

2 Kommentit

Ruut 29 helmikuun, 2016 - 4:30 pm

Voi kun tykkäsin näistä kuvista!! Ihana tunnelma siellä. Ja täällä muuten yritettiin sitä kosintaa, mutta sain kuulla olevani aika surkea siinä, joten ehkä ei mennyt ihan todesta just nyt 😀

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 1 maaliskuun, 2016 - 4:39 pm

Voi kiitos Ruut <3 No kai sait sentään hamekankaan? 😀

Reply

Jätä kommentti