Joulu hiipii sisustukseen

by Kerttu

Nyt eletään ehkäpä ihanimpia joulun odotuksen hetkiä. Kaikki on vielä edessä, eikä millään ei ole vielä kiire, mutta silti on jo lupa nauttia täysillä joulun tunnelmasta. Iso juttu on myös se, että ainakin meillä Keski-Suomessa on lunta niin paljon, että pulkkamäkeen pääsee. Tällä hetkellä olo on onnellisen odottavainen ja mieli on kevyt.

kranssi-2

Innoistuin jopa vähän askartelemaan, pitkästä aikaa! Olen löytänyt viime aikoina itseni selailemasta DIY-vinkkejä, ehkäpä käsillä tekeminen on hyvää vastapainoa tietotyölle ja arjen kiireille. Eikä luomusten tarvitse olla suuria ja monimutkaisia, pienistä ja yksinkertaisista jutuista kun syntyy yhtä hyvä mieli.

kranssi-3

Yksinkertainen kranssi takan seinustalle syntyi valkoisella sprayllä kevyesti maalatusta oksasta, jonka kiinnitin rautalangalla ympyrän muotoon. Valkoisella ompelulangalla kieputin oman pihan havunoksat kiinni oksaan, lopputulos on simppeliin ja moderniin makuun sopiva.

kranssi-4

kranssi-5

Ikkunassa on valkoinen paperitähti ja illan hämärtyessä kynttilöitä syttyy niin takan päälle kuin muillekin taaperon ylettymättömissä oleville tasoille.

kranssi-6

Talven suosikkisisustuselementti on ehdottomasti takkatuli. Yhtä ihanaa kuin elävä tuli on varaavan takan jälkilämpö, varsinkin seuraavana aamuna olohuoneeseen hipsiessä vastassa on pehmeä lämpö.

Kun kuvat oli otettu, pulkkamäestä pikkuisen viluisena kotiin saapunut tytär parkkeerasi itsensä lampaantaljan päälle lämmittelemään. Tiedätkö, kun joskus tulee sellainen hetki, jonka tunteen toivoisi muistavan aina. Katselin näkyä kauempaa, kuuntelin pojan tasaista päiväunituhinaa ja tunsin ilmassa leijailevan kevyen kuusen tuoksun. Tilanne vaatii lasin glögiä ja pari piparia, mutta muuta se ei vaadikaan. Kun nyt on vaan niin hyvä.

kranssi-7

Nautitaan näistä päivistä ja toivottavasti mahdollisimman moni pystyy pitämään pitkän viikonlopun itsenäisyyspäivän yli. Nyt on hyvä aika antaa joulun hiipiä sisustukseen, pieni mutta varmoin askelin.

Päivän soundtrack: It’s The Most Wonderful Time Of The Year

 

Saatat pitää myös

4 Kommentit

Sirpa 3 joulukuun, 2016 - 5:40 pm

Olen nauttinut kodin jouluisesta tunnelmasta jo parin viikon ajan, koska itse joulun vietämme etelän lämmössä Kap Verdellä. Saa näin fiilistellä joulutunnelmaa pidempään 🙂
Tuohon sohva projektiin vielä kommenttini… oletko tutustunut Finsoffat tarjontaan? Itselläni ei ole kokemusta laadusta, ym., mutta kotimaisia ovat. Malleja näkyy olevan laidasta laitaan ja erilaisten variaatioiden mahdollisuuksia moduuleilla. Voi myös teettää sohvan omien mittojen mukaan. Teetimme sohvan mittatilauksena mökillemme eräällä toisella firmalla. Saimme tilaan sopivan sohvan just eikä melkein (kulmasohva, jossa divaaniosa). Ainut johon en ole tyytyväinen on tyynyjen höyhentäyte. Selkänojatyynyt aina mutkalla ja istuintyynyt kuopalla. Teimme siis tyynyjen täytemateriaalin suhteen väärän valinnan 🙁 Toivottavasti löydätte mieleisenne sohvan!

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 joulukuun, 2016 - 1:24 pm

Ihanaa matkaa aurinkoon ja nautihan tosiaan joulun tunnelmasta varastoon <3 Sohvaostokset ovat kyllä niin monen päätöksen summa ja harmittaahan se, jos joku päätös menee pieleen. Finsoffat on minulle ihan uusi tuttavuus.

Reply
nipa 5 joulukuun, 2016 - 1:17 pm

Hei, tämä ei varsinaisesti liity ko. postaukseen. Olisin kysellyt miten olohuoneen matto on pysynyt puhtaana lapsiperheessä? Onko tarttunut normaalia pinttynyttä likaa kauttaaltaan? Eli en nyt tarkoita että jos matolle kaatuu esim kahvit, vaan ihan sukan pohjista yms jokapäiväinen lika joka pikkuhiljaa likaannuttaa mattoa kauttaaltaan. Mietin mattoa olohuoneeseen ja päätös juuri täydellisestä matosta on niin hankala tehdä. Kiitos etukäteen 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas 5 joulukuun, 2016 - 1:25 pm

Hei! Matto pysyy hyvin puhtaana, villalla on likaa hylkivä ominaisuus. Pari ekaa viikkoa siitä lähti nukkaa, mutta sitten se loppui. Matto pysyy jämäkästi paikoillaan ja tuntuu ihaltalta varpaiden alla, suosittelen!

Reply

Jätä kommentti