Pitkästä aikaa kurkistus poikamme huoneeseen!
Nyt, kahden vuoden jälkeen, voisi sanoa että huone on päässyt kunnolla käyttöön. Näin jälkikäteen voisin ohjeistaa raskaana olevalle itselleni olematta hoppuilematta vauvan huoneen kanssa, sillä ainakaan meidän vauvamme ei mitään huonetta edes tarvinnut.
Nyt pojan ollessa touhukas kaksivuotias huoneessa sekä leikitään että nukutaan. Tiipii oli vähän aikaa pois huoneesta ja nyt kun se pääsi takaisin paikoilleen, on se jälleen iso hitti! Paras vinkkini onkin uusien lelujen hankkimisen sijaan kierrättää olemassa olevia tavaroita. 3-6 kk varastossa tai kaapissa ja uutuudenviehätys palaa.
Meillä on myös uusia säilytysratkaisuja, sillä sain blogin kautta iloa tutustua Fabelab-brändiin, jonka tuoteperheeseen lapsiperheille ajankohtaisia juttuja eli mm. tyynyjä, peittoja ja säilytyspusseja. Lelusäilytys tuo aina välillä haastetta, sillä tavaraa on kuitenkin aika paljon ja ne myös leviävät leikeissä ympäri taloa. Siksi kangaslelupussit ovat suosikkejani, sinne voi nakella päivän päätteeksi hujan hajan olevat lelut.
Mutta pikkuautoja ei voi laittaa pussukkaan, sillä ne peruutetaan autotall… ei kun anteeksi kaappiin yksi kerrallaan. Tietenkin!
Pojan huoneen mustavalkoiseen värimaailmaan sopi Merirosvo-säilytyspussi* ja sen kaverina sängyn päällä on saman sarjan tyyny*, joka hoitaa myös pehmolelun tärkeää tehtävää. Valinnanvaikeus oli melkoinen, sillä sarjaan kuuluu niin monta suloista hahmoa.
Tilasin päiväpeitoksi Nightfall-vintin*, joka päätyikin tiipiin lattialle. Enemmänkin se on torkkupeitto, sillä koko ei riitä peittämään lastensänkyä, mutta usein petaan viltin puolipetaukseksi. Tummansininen turkoosin rinnalla on alkanut muutenkin viehättää ja tekisi mieli vaikka maalata yksi seinä sävyllä. Lasten huoneet ovat vähän hankalan mallisia, vaikka tilaa on 11 m2. Niissä on vain yksi ehjä seinä ja päädyssä oleva ikkuna vaikuttaa sisustusvalintoihin (ja vaikeuttaa valokuvausta).
Vaikka en mikään laajakuvien suuri ystävä olekaan, julkaisen vielä kuvan, jossa huoneen kokonaisuus hahmottuu. Etualalle kuvan ulkopuolelle jää integroitu liukuovikaapisto, jossa on pojan vaatteet ja lisää leluja. Ja myönnän, että kaapit pitävät sisällään yhä ”tärkeitä arkistointeja” ajalta, joilloin huoneessa oli vielä työhuone. Kaappien siivous kun ei nouse prioriteettilistallani kovin korkealle ilman hyvää syytä.
Miten teillä on lelujen säilytys ratkottu ja siivoatteko lapsen huoneen aina päivän päätteeksi? Itse sorrun liian usein siihen, että teen pyörremyrskyn lailla pikasiivouksen itse, vaikka toki tunnistan karhunpalvelusvaaran ja uhan, että tällä menolla äiti järjestelee vielä teini-ikäisenkin huoneen.
Jännästi se siivous alkaa kiinnostamaan lasta siinä vaiheessa, kun pään pitäisi olla jo tyynyssä. Kaikki keinot sodassa, rakkaudessa ja nukkumattia vastaan taistelussa ovat sallittuja.
*Saatu blogin kautta.
Koodilla KERTTU15 saat 15 % alen Geffer.fi-nettikaupan
tuotteista neljän päivän ajan eli 21.5. saakka.
5 Kommentit
Etsin lapselleni liikennemattoa ja törmäsin postauksiisi. Luen blogiasi säännöllisesti, joten arvostan kokemuksiasi 🙂 Oyoyn liikennematto näyttää ihanalta, viime kevään kirjoituksessasi et arvosta sitä kovin korkealle: //www.idealista.fi/modernistikodikas/2016/04/27/mattopettymys-ja-uusi-innostus/
Nyt kuitenkin huomasin uusimmasta postauksesta, että matto on edelleen pienen pojan huoneessa? Mitä olet matosta mieltä? Suositteletko?
Viime kevään blogikirjoituksessa viittaat Heidi Valkolan liikennemattoon – onko siitä kokemuksia ja tiedätkö onko niitä vielä saatavilla jossain?
Hei!
Matto on edelleen lattialla, mutta en voi sitä erityisemmin suositella. Ei kestä pesua ja on aika liru olomuodoltaan, vaatii ehdottomasti alusmaton. Heidi Valkolan liikennematosta minulla ei ole kokemusta, mutta se näyttää kyllä tosi ihanalta!
Kyllä on viihtyisän näköinen huone pojallasi! <3
Kiitokset Hanna!
Hei,
Mistä lasten sänky on ostettu ja mitä merkkiä se on?:)