Oi mikä ihana (sisustus)ilta!

by Kerttu

Kaupallinen yhteistyö: Kodin Terra Jyväskylä 

Parhaat työpäivät ovat sellaisia, jotka eivät työltä tunnu tai näytä. Sellainen koettiin viime viikolla, kun Marun kanssa saimme emännöidä Jyväskylän Kodin Terran sisustusiltaa. Jo pitkään jatkuneen Terra-yhteistyön tiimoilta ideoin, että olisi mukavaa tehdä jotain sellaista, jossa pääsisin tapaamaan teitä lukijoita ja Instagram-seuraajia. Yllätys oli melkoinen, kun pikaisen Instastory-kutsun jälkeen ilta oli varattu täyteen. Kannustaa siis jatkossakin kehittämään tällaisia juttuja!

Illan tavoite oli olla rento ja inspiroiva.  Myymäläpäällikkö Nooran tervetulosanojen jälkeen pidimme Marun kanssa pienen puheenvuoron, jossa kerroimme sisustuskuulumisiamme.

Molemmat olemme muuttaneet uusiin koteihin ja ajatuksemme sisustamisesta olivat hyvin käytännöllisiä. Usein ajatellaan, että vaikka sisustussuunnittelijan palkkaaminen on ylimääräinen kuluerä: “osaan maalisävyni valita ihan itse”.

Visuaalisuuden kanssa yhtä tärkeänä – ellei jopa tärkeämpää – on, että suunnittelija osaa tsekata kodin toiminnallisuudet kuntoon. Meidänkin uudiskohteelle olisi sisustussuunittelijan sipaisu tehnyt oikein hyvää, sillä muutama arkea ärsyttävä yksityiskohta löytyy. Mutta niistä lisää toiste.

Asumiseen liittyy lähes aina kompromisesseja. Sisustamisessakin valinnat tehdään monen asian summana: millaista elämäntilannetta eletään, mikä on budjetti, miten omat arvot vaikuttavat ja kuinka paljon visuaalisuus ja käytännöllisyys vääntävät kättä.

Oman mökinrakennusprojektin ja muuton myötä kannustan pohtimaan, mikä on juuri sinulle se asia, josta et haluaisi tinkiä? Mikä kotonasi tuottaisi iloa joka ikinen päivä? Mistä asiasta erityisesti nautit? Tällaiseen kannattaa panostaa, vaikka vähän kirpaisisikin. Jostain toisesta kohdasta sitten voi pihistää. Meillä uudessa kodissa “panosta” -kohta oli kalanruotoparketti ja näissä olosuhteissa pihistimme keittiön säilytystilasta.

Mikä on juuri sinulle se asia, josta et halua sisustuksessa tinkiä?

Maru tarjosi illan aikana pikakonsultaatioita ja oli ilo nähdä, kuinka moni oli tullut paikalle pohjapiirroksen tai ideakuvien kanssa. Kaikken paras hetki sisustussuunnittelijan käytölle onkin, kun remontti tai koti on vasta suunnitteilla. Tässä vaiheessa monet ratkaisut voidaan toteuttaa kustannustehokkaasti tai samalla hinnalla kun se “perusratkaisu”.  Maru vinkkaili toimivista ja kauniista pintamateriaaleista ja kodin toimivista mittasuhteista.

Myös minä sain luottamuksen ideoida kotien erilaisia sisustusratkaisuja: yhden kanssa pohdittiin säilytystilaa, toisen kanssa valaistusta ja kolmannen kanssa olohuoneen ilmeen kirkastamista. Oli niin kivaa jutella ja jakaa ajatuksia sisustamisesta!

Illan aikana testasimme sisustusammattilaisten työkalua eli moodboardin tekemistä. Maru alusti työskentelyä sillä, että kyseessä ole mikä tahansa askartelutehtävä vaan myös ammattilaiskäytössä oleva suunnittelu- ja ideointityökalu, jonka kautta voi saada varmistuksen siitä, että kokonaisuus toimii yhteen.

Meillä oli läjä sisustuslehtiä, erilaisia tekstiileitä, tapetteja, maalinäytteitä ja luonnonmateriaaleja.  Myymälän valikoimasta sai hakea lisää oman maun mukaan. Näitä yhdistelemällä voi etsiä vaikkapa makuuhuoneen sisustuksen suuntaviivat. Moodboardin voi tehdä myös kotona ja Kodin Terrasta saa hakea tapetti- ja maalinäytepaloja suunnittelunsa tueksi.

Sitten vähän herkuteltiin Minna bakesin minimuffineilla ja hemmoteltiin vieraita pienellä lahjalla ja ostoedulla. Mitään ostopakkoa ei ollut ja alennuskuponki on voimassa kuun loppuun eli pyrittiin siihen, että saa rauhassa ideoida ja sitten ajan kanssa voi tulla vaikka hakemaan maalaustarpeet tai muuta tarvittavaa.

 

Lämmin kiitos kaikille teille ihanille tyypeille, jotka päätitte viettää yhden illan meidän kanssa sisustusasioiden parissa. Olimme Marun kanssa illan jälkeen yhtä hymyä ja toivon, että mukana olleille jäi myös hyvä mieli.

Ja huikkaa ihmeessä vaikka kommenttilaatikossa, jos vastaava ilta kiinnostaisi sinuakin. Olisi kyllä todella mieluisaa järjestää jotain vastaavaa jatkossakin.

Tarttuihan sitä itsellekin muutata sisustusidea takataskuun. Sellaista se on, kun hyvällä porukalla sisustuskärpänen pääsee puraisemaan!

Kuvat: Taina Ristikivi 

Saatat pitää myös

5 Kommentit

Katja syyskuu 23, 2019 - 5:48 pm

Ehdottomasti lisää näitä👍

Reply
Kerttu syyskuu 25, 2019 - 6:41 am

Ihana kuulla, kiitos! <3 Iloa päivään sinne!

Reply
Jaana syyskuu 24, 2019 - 7:34 pm

Kyllä osallistuisin mielelläni tuollaiseen iltaan!

Reply
Kerttu syyskuu 25, 2019 - 6:46 am

Kiva kuulla, Jaana! Jospa joku kerta saisimme järjestettyä näitä vielä lisää 🙂

Reply
Pia syyskuu 25, 2019 - 8:19 pm

Osallistuisin mielelläni, mikäli vastaava ilta järjestettäis Kuopiossa.

Reply

Jätä kommentti