Olen niin mukavuudenhaluinen ja laiska tietyissä asioissa. Vaikka rakastan sitä, että koti on järjestyksessä, en ole aktiivinen kaappien järjestelijä. Itse asiassa tartun näihin hommiin vasta sen ensimmäisen pienen hermoromahduksen jälkeen, kun joku lempijuttu on hukassa ja etsiminen muuttuu tarpeeksi ärsyttäväksi. Usein juuri vuodenajan vaihtuminen lykkää minut hommiin, nytkin on pakko tehdä tilaa talvivaatteille. Sandaalit ja hellehatut sentään olen siirtänyt syrjään jo syyskuussa 😉
Ai elämä tätä pyykin määrää, kun kausi vaihtuu.
Minusta on tullut pahemman luokan pesulappukyttääjä, sillä materiaalit ja ennen kaikkea niiden helppohoitoisuus on tärkeää. Kauneinkin mekko jäisi kaappiin, jos sen käyttäminen vaatisi jatkuvaa silittämistä. Kuivaan ison osan pyykeistä hengarissa, jolloin ne kuivuvat kauniisti ja suoraan ja vältyn yhdeltä tympeältä välivaiheelta.
Instagram-seuraajat ovatkin nähneet lähes joka sunnuntai toistuvan rituaalin, jolloin vedän jonkun podcastin kuulokkeisiin ja hyökkään puhtaan pyykkini kimppuun. Hengarit ovat helppo vielä kaappiin sellaisenaan, mutta kuivausrummun kokeneet vaatekappaleet vaativat viikkausta. Mutta nekin – ihan aina – nostan kuivurista suoriin pinoihin tasoille. Puhtaan pyykin myttykasat ovat ärsytysasteella aika korkealla!
Pestävyyttä ja helppohoitoisuutta arvostan myös sisustusmateriaaleissa. On ihan parasta, kun Pappelina-maton voi heittää 30 asteesssa pesukoneeseen ja laittaa taas parin tunnin päästä lattialle kuivana. ”Dry clean only” on lähes kirosana, vaikka toki arvostan pesuohjeita ja noudatan niitä. Mutta mitä vähemmillä pesulakäynneillä arjen aktiivisessa käytössä olevien tuotteiden kanssa selviää, sen parempi!
Saan aika usein kysymyksiä siitä, miten vaikkapa vaaleanharmaa sohva tai valkoinen matto toimivat lapsi- ja koiraperheessä. Eiväthän ne toimisikaan, jos niiden huoltaminen ei olisi helppoa ja järkevää. Tässä voisi olla aihetta ihan omalle postaukselle.
Kun muutimme tähän taloon, toteutin yhden sisustusunelman ja ostin meille upean harmaan silkkipäiväpeiton. Sen kanssa pärjäiltiin oikein hienosti, kunnes perheeseen tuli vauva. Hups hei, nyt siinä on puklua, maitotahraa ja herraties mitä! Käytin sen pesulassa ja seuraavalla viikolla silkki kuin imaisi itseensä seuraavan tahran. Siinä asiassa olen tarkka, että tahrat vain ärsyttävät minua, enkä jaksa niitä katsella.
Pakkasin päiväpeiton varastoon ja petasin sängyn vain näteillä pussilakanoilla ja torkkupeitoilla. Olimme lähes vuoden ilman päiväpeittoa. Pidin silmiäni koko ajan auki ja tutkailin vaihtoehtoja, mutta mikään ei tuntunut hyvältä. Tekokuidut ja kuviot olivat automattisesti pois laskuista, samoin koon piti olla 180 cm leveään sänkyyn riittävä.
Siinä se on, kahdessa ylläolevassa kuvassa täsmälleen sama päiväpeitto. Balmuirin pellavainen kaksipuoleinen 260×270 cm peitto*, jonka voi heittää huoletta 40 asteen konepesuun. Ei tarvitse silittää, eikä stressata. Toinen puoli on raikas valkoinen, toinen puoli pehmeä beige. En edes tiedä, kummasta tykkään enemmän.
Myös muut tekstiilit ovat samaa pese&pidä-sarjaa; Linumin pitkänmallinen pellavatyyny, Balmuirin kaksi beigeä tyynyliinaa ja H&M Homen hennon vaaleanpunaiset päälliset, joiden kanssa sopii mainiosti saman mallin vohvelikankainen torkkupeitto.
Päiväpeitto: *Balmuir (saatu)
Tyynyt: Linum, *Balmuir ja H&M Home
Torkkupeitto H&M Home
Maljakko: *Marimekko Ming (saatu)
Yövalot: Philips Ledino
Kattovalaisin: Louis Poulsen
Matto: Svanefors, Annival Interior
Miten teillä, onko muita laiskoja ja mukavuudenhaluisia näissä kotityöasioissa? Ovatko kaapit aina viimeisen päällä järjestyksessä? Entä millainen suhtautuminen on tekstiilien materiaaleihin, jaksatko tsekata pesulaput ennen ostamista ja vaikuttaako se ostopäätökseen?
Nyt toivotan iloista viikonloppua! Tässä ihan vakavasti mietin, että joko korkkaan glögikauden, kun ainakin meillä on lunta enemmän maassa juuri nyt, kun monena menneenä jouluna! Nautitaan <3
14 Kommentit
Voitko vähän tarkentaa Pappelina maton pesemistä koneessa? 30 astetta, minkälainen ohjelma ja minkälainen linkous? Omistan myös Pappelinan ja olen pohdiskellut miten saisin sen kätevästi pestyä.
Kiitos kivasta blogista ja kauniista kuvista.
MaritaH
Hei, olen pessyt tunnin ohjelmalla, 30 astetta ja laskenut vähän kierroksia linkouksesta. Puhdasta tulee ja mattoa olen pessyt jo kummenet kerrat. Kiitos myös kauniista sanoistasi!
Ihana Kerttu, niin kivasti kirjoitettu pyykeistä<3 😀 olen laiska, mutta enemmän ajattelen vaatteissa pitkäikäisyyttä kuin helppohoitoisuutta. Mankelia ei ole ja ryppyisissä lakanoissa nukutaan mutta samapa tuo. Vaatteissa katson, että materiaali on sellaista, ettei ole yhden pesun jälkeen pilalla, niitä kalliimpia vaatteita huoltaakin ihan mielellään:)
Glögikauden saa avata, avasin jo 2
Vk sitten kun kaapista löytyi viime vuodelta yksi purkki:)
Pitkäikäisyys on myös hyvä arvo! Usein laadukkaat materiaalit myös kestävät aikaa. Minuakaan eivät ryppyiset lakanat haittaa, kun laittaa silmät kiinni ei niin tiedä onko vähän ryppyjä 😀
Minä tykkään siisteydestä ja jörjestyksestä muuta perhettä paljon enemmän, mikä tarkoittaa sitä, että olen joutunut etenkin lasten myötä joustamaan siisteysnatsiudessani.
Vaatteista valitsen aina vesipestävät, joskus ostan riskillä ja pesen koneessa, sillä turhan usein valmistajat laittavat sen kuivapesumerkinnän. Silitän omat vaatteeni ja joskus innostu silittämään lastenkin vaatteita.
Pellavaisia petivaatteita meille ei tule koskaan, sillä en voi sietää sen ryppyisyyttä. Meillä nimittäin mankeloidaan liinavaatteet. Haaveilen silkkisestä päiväpeitosta, mutta meillä makuuhuoneet ovat katseelta piilossa, joten silkkinen päiväpeitto menisi vähän hukkaan, koska päiväpeittoa käytetään niin harvoin. Toisaalta olisi se kyllä ihana ja ehkä sitä tulisi käytettyihin useammin kuin nykyistä.
Taidanpa muuten tänään ostaa glögiä ja laittaa jo joulu-, ei kun kausivaloja esille. 😊
Oi, arvostan kyllä liinavaatteiden mankeloijia! Siinä on ehkä parasta se, miten sileään ja pienen pinoon tekstiilit saa kaappiin. Kannattaa siihen silkkipäiväpeittoon panostaa jos siitä haaveilee, meillä se pysyi ennen vauva-aikaa ihan priimana. Ja onhan se kaunis!
Hei, talviaika tarkoittaa kyllä sitä, että saa siirtyä myös kausivalovaiheeseen! <3
Tuo Pappelina matto kuullostaisi ihanalle tällaiseen koiraperheeseenkin, vähän niitä jo googlailinkin,,mutta ovat kyllä,aika kalliita…
Meillä,kaiken pitää olla pestävää ja kestävää jo ihan itseni, mutta myös koirien ja lasten vuoksi.
Moi Anu! Uskallan kyllä sanoa, että ovat hintansa väärtejä. Vaikka kyseessä on muovimatto, ovat ne pehmeitä, pysyy paikallaan ja tosiaan kestää pesua ja käyttöä.
Minä myös pyrin helppouteen arjessa! Itselleni on ollut vaatehuollossa suuri merkitys sillä, että olen siirtynyt kapselivaatekaappiin. Paitsi että kuivaan laillasi kaikki yläosat valmiiksi henkarilla, pienempi määrä vaatteita pienentää myös automaattisesti pyykkikuormaa.
Ps. Hauska törmätä omaan nimimerkkiin – en siis ole sama henkilö kuin ensimmäinen kommentoija 😉
Hei MaritaH! Kapselivaatekaappi-ajatukseen olen törmännyt vasta tänä syksynä, pitääpä tutustua tarkemmin. Oliko siinä ajatus pärjätä vain tietyillä vaatekappaleilla?
Kapseliin kootaan esim. muutamaksi kuukaudeksi 20-30 sopivan kokoista vaatetta, jotka sopivat suurelta osin toisiinsa. Nämä sijoitetaan ”paraatipaikalle” helposti otettaviksi ja loput pakataan reserviin pois silmistä. Nopeuttaa uskomattoman paljon mun aamuja, kun voi yhdellä silmäyksellä nähdä _kaikki_ vaihtoehdot, jotka on _kaikki_ hyviä. Iinalla on aiheesta sivusto:
https://capslook.fi/kapselipuvusto/
Kuulostaa varsin tutulle tuo mukavuudenhaluisuus ja se että vaikka rakastaa järjestystä, ei ne kaapit aina näytä siltä, mitä haluaisi! Meidän pelastus on isot tilat kellarissa, jossa kaiken ei ole pakko olla ihan niin hyvässä kuosissa, ja asuinkerroksen järjestys on helpompi pitää yllä.
Olen kehittänyt itselleni rutiinin siivoamiseen. Kun jotain poikkeavaa on ohjelmassa, tämä rutiini katkeaa ja koti on helposti kaaoksessa. Koitan parhaillaan etsiä siivousinspiraatiota sunnuntaisiivoukseen, koska tällä viikolla ei ole aiemmin ehtinyt pitää siivouspäivää ja tuntuu kyllä aika haastavalle, sillä eihän sunnuntaina kuulu siivota! Sunnuntai on kyllä aika yleinen pyykkipäivä täälläkin. Taidan ottaa sinut ja pari viimeisintä podcastia seurakseni siivoamaan ja pyykkäämään! 😀
Mä niin haaveilen sellaisesta kellarista, jossa olisi paljon tilaa. Mutta toisaalta, niissä saattaa piillä se vaara, että tavaraa alkaa kertymään. Saitko tänään siivottua? Meillä jäi vessanpesut huomiselle, ei vaan kertakaikkiaan tänään viitsinyt ryhtyä niin tylsään hommaan tänään.
Kiva, jos kuuntelit Designtarinoita <3
Hei! Tähän aiheeseen liittyen saanko kysyä onko teidän ihanaiseen hattara mattoon tullut tahroja lapsiperheen melskeessä. Ja jos kyllä, niin toimiiko hätäensiapuna joku keino? Millainen matto on ollut käytössä? Haaveilen ko. matosta valkeana mutta mietittyttää kestänkö tahroja. Toki kerran vuoteen pesulakeikka on ihan ok, mutta jos tulee joku kahvikuppi äksidentti tms. 😉